8

4G:n voimin nettiin ja muita tekniikan ihmeitä

Saimme meille vihdoinkin 4G-wifi-modeemin, jota mies oli jo jonkin aikaa jonottanut! Ensimmäisellä myyntikerralla ne nimittäin myytiin täällä nopeasti loppuun ja me jäimme ilman. Jälleen tällaisen asian hehkuttaminen saattaa Suomesta käsin kuulostaa perin kummalliselta, mutta kun ollaan Afrikan mantereella ja kun vielä työkin riippuu kunnollisesta internetyhteydestä, voitte varmasti kuvitella, miten iloinen olen jokaisesta edistysaskeleesta joka täällä otetaan tekniikan saralla! Itseasiassa juuri muutama päivä sitten kuuntelimme radiosta automatkalla, kuinka Algeria haluaa olla Afrikan internetyhteyksien pilottimaa ja kuinka tällaista uuden kaltaista yhteyttä ei ole saatavilla koko Afrikassa kuin Algeriassa ja Etelä-Afrikassa. Olin jo autossa aika innoissani tästä, vaikka täytyy sanoa, että internetyhteys on toiminut tämän vuoden aikana jo muutoinkin hyvin – ainakin täällä pääkaupunkiseudulla – ainoastaan olen pitänyt liittymää minun käytölläni melko kalliina. Hehkutetaan nyt vielä sen verran, että täällä internetasioita hoitava ministeri on nuori nainen! Lue loppuun

Mainokset
12

Kaunotar Bella

Eilen meillä oli melkoinen ilon päivä! Olemme nimittäin etsineet jo kauan kissanpentua. Itseasiassa 5-vuotias halusi käyttää jo Suomessa papalta saamansa rahat luvatun kissan tarvikkeisiin – hän kun ei kuulemma tarvinnut leluja, vaan halusi ostaa jotakin kissalle. Kaupasta lähtikin mukaan kissan makuukoppa, leluja, ruokakuppi sekä kissanhiekkalapio. Olin itseasiassa aika ylpeä pojan valinnasta, jossa oli jotakin kovin tuttua; minähän säästin lapsena ja nuorena lähes kaikki lahjoiksi saamani rahat mahdollisten tulevien lemmikkien mahdollisiin kuluihin… Olen itse ihaillut pitkään pyhä birma -kissoja ja kun huomasin, että niitä oli tullut täälläkin myyntiin ja vieläpä huomattavasti edullisempaan hintaan kuin Suomessa, aloin miettiä, että ottaisimmeko sittenkin rotukissan? Eilen sitten lähdimme viemään vanhinta poikaa harkkoihin ja käymään Ardis-kauppakeskuksessa. Tyttö, jolla oli ranskan lisäopetustunnit, ja joka ei siis tullut mukaamme, kuiskasi lähtiessämme, että ”tuo sitten jotakin kivaa!”. Ja me todellakin toimme… Lue loppuun

2

Urhea Max

Max on lähdössä lasten kanssa ulkoilemaan. Algeriassa on vain ollut ajoittain jo aikamoisen lämmintä ja koirakin on tainnut väsähtää jo heti ulos päästyään. Lapset ovat jopa onnistuneet ottamaan Maxista kuvan ilman, että se on yrittänyt syödä kameraa – tai tässä tapauksessa ilmeisesti tablettia.

Mies kertoi, että Max oli nostanut eräänä yönä valtavan mekkalan keskellä yötä, mikä on todella epätavallista, koska tämä koira ei turhia räksytä. Mies oli herännyt ja lähtenyt samantien tarkistamaan pimeää taloa yhdessä koiran kanssa epäillen, että talossa oli murtovaras tai -varkaita. Lue loppuun

0

Sekarotuinen?

Tyttö kysyi tässä yhtenä päivänä yhtäkkiä: ”Mitä se oikein tarkoittaa, että Max on sekarotuinen?”. Selitin, että puhdasrotuisilla koirilla koiran vanhemmat ja esi-vanhemmat usean sukupolven ajan ovat samaa rotua ja että rekisteröidyllä rotukoiralla on tästä todisteena sukutaulu, johon nämä esivanhemmat on kirjattu ylös. ”Minäkin olen sitten sekarotuinen”, tyttö totesi yllättäin ja tulimme siihen tulokseen, että itse asiassa niin onkin, jos nyt ihmisestä on soveliasta näin sanoa. Huomaan tytön alkaneen viime aikoina miettiä aikaisempaa enemmän sitä, kuka hän oikein on ja Max taisi nyt toimia hyvänä ja helppona keskustelun aloittajana.  Lue loppuun

0

Tilannekuvauksia & kuulumisia

DSC05186

Tulin kahmineeksi töitä siinä määrin, että suunnitellusta puolipäivätyöstä tulikin ainakin väliaikaisesti kokopäivätyö, minkä vuoksi bloginkin puolella on ollut hiljaista. Välillä tuntuu, että juoksen kilpajuoksua aikaa vastaan ja tasapainoilen jönglöörin tavoin eri tehtävien välillä – mutta eiköhän tämä tästä ala taas pikkuhiljaa tasapainottua… Lue loppuun

9

Koiravarkauden jälkipuintia

Nyt kun Max on saatu turvallisesti kotiin ja arki on taas lähtenyt pyörimään tasaiseen tahtiin, ajattelin kirjoittaa muutamia koiravarkauden aiheuttamia ajatuksia ja asioita, joita opimme tästä.

    • Ensinnäkin: älä koskaan aliarvioi algerialaisia varkaita! Kymmenen metrin muuri piikkilankoineen ei välttämättä varkaita pidättele.
    • Kun koko perhe lähtee ulos, on ehkä parempi pakkautua autoon jo autotallissa. Uskomme, että taloamme on tarkkailtu ja varas on saanut enemmän aikaa havainnoida koko perheen lähtöä, koska auto oli parkkeerattuna autotallin eteen ja pienimmän kiinnittäminen turvaistuimeen vei aikaa. Olemme melko harvoin ulkona koko perheen voimin ja se, että varkaus tapahtui juuri silloin kun olimme kaikki pois kotoa, osoitti melko vahvasti, että varas on todennäköisesti joku lähialueella asuva.
    • Poliisin paikalle kutsuminen tuntuu olevan täällä tehokas pelote. Toisaalta haluaisin uskoa, että koiravaras heltyi palauttamaan koiran, koska nuori poika etsi sitä aamuvarhaisesta asti. Koiran palauttanut ”kasvattaja” taisi myös nähdä, kuinka parvekkeellinen lapsia hihkui vanhimman pojan taluttaessa koiraa kotiin. Tyttö oli nimittäin kuullut Maxin äänen jo kaukaa, minkä vuoksi olimme parvekkeella katsomassa mitä siellä tapahtuu, vaikken oikein uskonutkaan, että Max on jo löytynyt. Taidan kuitenkin olla jo niin paatunut, että uskon poliisilla uhkailun olleen ratkaiseva tekijä koiran takaisinsaamisessa.
    • ”Kasvattaja” oli pyytänyt poikaa todistamaan, että koira on meidän sanomalla, että kutsu sitä luoksesi ja jos se tulee, se on sinun. Ehkä hän ajatteli, ettei näin pieni koira vielä osaisi tulla luokse ja saisi tästä vielä syyn pitää koiran. Onneksi tätä oli harjoiteltu ja Max on erityisen hyvä tulemaan salamana käskystä luokse, vaikka onkin vasta pentu.
    • Jopa sekarotuinen koira on täällä riittävän arvokas, jotta sen varastamiseksi ollaan valmiita näkemään vaivaa. (Tällä en tarkoita sitä, että Max olisi sekarotuisuutensa vuoksi yhtään vähemmän arvokas meille, mutta koiravarkaat, jotka myyvät koiria eteenpäin tietenkin arvioivat koiraa sen rahallisen arvon mukaan.) Tosin varas on saattanut luulla koiraa puhdasrotuiseksi ja täällä kyllä jotkut myyvät tällaisia saksanpaimenkoiran risteytyksiäkin kymmenillä tuhansilla dinaareilla. Suomessakin tapahtuu koiravarkauksia, mutta siellä taidetaan varastaa lähinnä rotukoiria.
    • En enää ihmettele, että aikuiset koirat maksavat täällä yleensä enemmän kuin pennut, varsinkin jos koira on koulutettu. Aikuista koiraa kun ei niin vain varasteta. Haluaisinpa nähdä sen koiravarkaan, joka nostaisi vinssillä vaikkapa aikuisen bernhardilaisen muurimme yli! En enää ihmettele sitäkään, että koiria pidetään yleisesti rakenteilla olevien talojen katoilla lukkojen takana.
    • Koiravarasta en halua lähteä neuvomaan, mutta täytyy nyt vain todeta, että oli aika onni, että vaikka varas oli tajunnut peittää omat kasvonsa, hän ei ollut tainnut tulla ajatelleeksi, että hänet on helppo tunnistaa mukana olevasta koirastaan, jollaisia tällä alueella ei ole niin kovin montaa. (Milloinkohan joku keksii naamioida koirankin mustalla kokovartalomaskilla?)
    • Harkitsemme turvakamera- ja hälytinjärjestelmän sekä ovelta kuvaa lähettävän ovipuhelimen asentamista kotiin. Tästä on ollut puhetta aikaisemminkin, mutta järjestelmät ovat sen verran arvokkaita, että olemme ajatelleet, että ehkä pärjäämme ilmankin. Nyt kun Max saatiin takaisin, olemme jo pystyneet hieman vitsinä toteamaan, että taidamme kyllä tarvita tällaiset laitteet, kun ”vahtikoiramme” varastettiin heti ensimmäisenä. Eipähän pääsisi sitten enää beduiinitkaan yllättämään kameleineen.

Yksi sivukäänne tarinassa on jäänyt kertomatta; kun mies ja vanhin poika olivat etsimässä Maxia oli tosi tuulinen sää. Yhtäkkiä autotallin ovella naukui surkeana pikkuinen kissanpentu, joka tuntui etsivän turvapaikkaa ankeassa säässä ja jonka päästimme sisään autotalliin. Tytön ensimmäinen ajatus oli, että onkohan koiravarkaan tarkoituksena hyvittää Maxin vieminen tuomalla kissanpentu tilalle. Oli hyvä, että saimme hetkeksi muuta ajateltavaa, kun järjestimme raukalle hieman syömistä ja lämpimän turvapaikan. Nyt kissa on oppinut kulkemaan sisään ja ulos autotallin oven allaolevasta pienenpienestä raosta. Se seuraa meitä kehräten ja löytyy välillä portaiden edestä maton päältä makaamasta. En ole vielä ”uskaltanut” kertoa miehelle (rauhoittukoon nyt hetken koiravarkauden selvittelyn aiheuttamasta traumasta), mutta harkitsen, josko ensin tarkistettuani naapureilta, ettei kissa ole kenenkään oma, veisin (tai siis laittaisin miehen viemään) kissan rokotettavaksi ja pitäisin sen meillä. Huomasin nimittäin samantien, että 5-vuotias, joka edelleenkin aristelee koiraa, ihastui kissaan heti. En vain ole uskaltanut antaa lasten koskea rokottamattomaan ulkona liikkuneeseen kissaan, joten 5-vuotias on joutunut tyytymään kissan tarkkailuun hieman kauempaa. (Kuva kissasta on valitettavan huono, koska se ei millään tahtonut pysyä paikallaan kuvattaessa.)

2

Ottakaa varas kiinni!

Viime yö oli kamala! Olimme iltapäivällä tuttavaperheen luona kylässä ja oli oikein mukavaa; ihastelimme perheen vauvaa ja söin parasta kalaa, jota olen ikinä saanut ja yllättäin ne olivat sardiineja, joista en yleensä pidä. Mutta nämä sardiinit oli maustettu niin erinomaisesti, etteivät ne oikein edes maistuneet kalalta. Kotona odotti kuitenkin ikävä yllätys. Olimme jättäneet Maxin pihalle, koska oli hyvä ilma ja se viihtyy pihalla, jossa saa juosta ja touhuta vapaasti ja pääsee tarvittaessa myös tuulen- ja sateensuojaan. Pihaa reunustaa korkea kymmenisen metriä korkea muuri. Pihalle pitää kulkea autotallin kautta, jonka ovi on lukossa ja josta on näkyvyys useaan taloon. Luulin, että pihalla Max on turvassa eikä edes Algeriassa syntyneelle ja kasvaneelle miehelle tullut mieleenkään, että kyseiseltä pihalta voisi varastaa koiran. Tuntui mahdottomalta ajatella, että kyseisen muurin yli pääsisi kiipeämään (varsinkaan kenenkään näkemättä) ja varsinkaan nostamaan koiraa muurin yli. Menin heti kotiin saavuttuamme hakemaan Maxia ja paha aavistus tuli jo ovella, kun koiran tumma hahmo ei ilmestynytkään ovelle, kun avasin sitä. Saatuani oven auki pelästyin toden teolla; koirankoppi makasi kyljellään maassa eikä Maxia löytynyt mistään.

Mies lähti heti ilmoittamaan asiasta poliisille. Poliisi otti asian yllättävän vakavasti, mutta oli silti sitä mieltä, että meidän pitäisi ensin kysellä ympäristön asukkailta, onko esimerkiksi joku lapsista koiran varastanut. Poliisi oli sitä mieltä, että kun he puuttuvat asiaan ja juttu menee mahdollisesti käräjäoikeuteen, on tämä melkoinen koettelemus kenties alaikäisten lasten perheelle. Poliisi epäili myös, että jo pelkästään uhkaus siitä, että asia ilmoitetaan poliisille saattaa saada tekijän palauttamaan koiran. Hän myös lupasi, että jos ei koiraa tällä keinoin löydy, tulevat poliisit tutkimaan epäiltyjen kodit sekä rikospaikan. Tällä välin meillä kotona itkettiin silmät päästä. Omat itsesyytökseni olivat valtavat. Alkoi tulla ilta ja yö ja meidän oli mentävä nukkumaan tietämättä, mitä Maxille oli tapahtunut. Vaikka halusinkin uskoa, että Max vielä löytyy, aloin jo valmistella lapsia myös sitä vaihtoehtoa varten, ettemme saisi koskaan tietää, mitä Maxille tapahtui.

Olin sattumalta juuri edellisenä iltana lukenut useammasta lapsesta, jotka ovat kadonneet ja joita ei ole vielä tänä päivänäkään löydetty. Mietin yön pimeinä tunteina taas kerran, miltä näistä äideistä mahtaa tuntua, kun itse olin niin valtavan huolissani jo koirankin vuoksi. Millaisiin sfääreihin itsesyytökset mahtavatkaan kohota tuollaisissa tapauksissa. Mietin, että mitä jos joku on varastanut Maxin kiusatakseen sitä; entä jos se on tällä hetkellä jossakin lapsilauman kidutettavana? Entä jos joku on varastanut sen myydäkseen sen eteenpäin välittämättä lainkaan millaiseen perheeseen se päätyy? Tai entä jos Max on nopeana juoksijana päässyt varkaalta karkuun ja harhailee nyt ties missä? Mietin jopa, sovimmeko ollenkaan koiranomistajiksi.

Huonosti nukutun yön jälkeen heräsimme aikaisin aamulla ja päätimme järjestää kunnon etsintäoperaation. Mies ja vanhin poika lähtivät kiertelemään asuinalueellamme ja kyselemään ihmisiltä, onko kukaan nähnyt tai kuullut mitään. He laittoivat tehokkaasti eteenpäin sanan siitä, että ellei koiraa löydy, poliisit tulevat tutkimaan varkautta, mutta jos se löytyy kunnossa, jätämme asian sikseen. Tässä kohtaa täytyy sanoa, kuinka yllätyin ja ilahduin asuinalueemme yhteisöllisyydestä. Yksi jos toinenkin tuli kertomaan havainnoistaan parvekkeemme alle. Minä ja pienemmät lapset kokosimme näitä tietoja kasaan kotoa käsin. Mies kävi tarkastamassa myös läheisen torin, jossa myydään koiria, sen varalta, että Max olisi siellä myytävänä. Tuttuun eläinlääkäriinkin oli tarkoitus ottaa yhteyttä siltä varalta, että joku toinen toisi Maxin sinne rokotettavaksi. Koko asuinalue käännettiin ympäri!

Illan tapahtumat alkoivat pian hahmottua palapelin lailla. Samalla selvisi, ettemme olleet ainoita, joilta oli viime aikoina varatettu koira samalla tavalla perheen poissa ollessa. Tarinassa on vieläkin aukkoja, mutta joku oli nähnyt huppupäisen mustiin pukeutuneen hahmon kiipeämässä muurille. Silminnäkijä oli pieni poika, joka ei uskaltanut tilanteessa huutaa tai muutenkaan estää varasta. Löysimme muurin ja läheisen rakenteilla olevan talon väliin tilkittyjä puunkappaleita, joita pitkin oli mitä ilmeisimmin kiivetty. Siitä miten Max on saatu muurin yli on kaksi teoriaa; toisen mukaan varkaita olisi ollut kaksi ja toinen olisi nostanut koiran muurin toisella puolella odottavalle apurille, toisen teorian mukaan nostamisessa olisi käytetty jonkinlaista vinssiä. Max on ilmeisesti laittanut hanttiin niin paljon kuin on kyennyt, missä rytäkässä koppikin on kaatunut.

Ratkaiseva vihje tuli pieneltä pojalta, joka tuli sen kertomaan parvekkeemme alle; hän oli nähnyt ”pienen koiran, jossa oli mustaa ja keltaista” kävelemässä kyseisenä iltana valkoisen pittbullin kanssa lähellä taloamme. Valkoisesta koirasta mainitsi myös eräs pikkutyttö. Tästä vihjeestä mies tajusi heti, kenestä on kysymys ja lähti tapaamaan kyseistä miestä, joka yllättäin ilmestyikin pian parvekkeemme alle kuultuaan jotakin kautta, että häntä epäillään koiramme varastamisesta ja käänsikin koko tarinan ihan toisinpäin. Tämä kyseinen mies kasvattaa ja myy koiria (ja huhujen mukaan myös varastaa niitä). Kyseinen kasvattaja kertoi, että tuntee alueen kaikki koiravarkaat ja tuo koiramme takaisin iltaan mennessä, kunhan kyselee kontakteiltaan, kuka koiran on vienyt. Puolen päivän jälkeen hän kertoi löytäneensä kaksi nuorta poikaa, jotka olivat varastaneet Maxin ja yrittäneet jopa myydä sen edelleen. Hän lupasi käydä hakemassa koiran takaisin.

Iltapäivällä kasvattaja ilmoitti löytäneensä koiran ja mies kävi vanhimman pojan kanssa hakemassa Maxin kotiin, mikä kuulostaa aika uskomattomalta tämän tapahtumavyyhden jälkeen. Poika kertoi, että kasvattajan käsissä näkyi verisiä puremajälkiä ja että Max oli purrut miestä vielä silloinkin, kun he menivät hakemaan Maxia kotiin. (Mikä on Maxille epätyypillistä käytöstä!) Max oli löytynyt piileskelemästä heinien alta ja oli tullut heti pojan luokse, kun poika oli sitä kutsunut. Epäilemme vahvasti, että tämän tarinan hyvis olikin oikeasti pahis, joka pelästyi kuullessaan, että olemme valmiita kutsumaan poliisit paikalle, ellei koiraa muuten löydy, ja keksi tästä syystä tarinan pojista, jotka varastivat koiran ja piilottelivat sitä jossakin. Varmoja emme tosin tästä ole. Sen sijaan siitä olen varma, että ratkaisevan vihjeen antaneelle pojalle haluan antaa jonkin kivan lahjan! Ilman vihjettä pittbullista, emme olisi tainneet päästä ikinä koiravarkaan jäljille riittävän nopeasti.

Max vaikutti seikkailunsa jäljiltä laihtuneelta ja erittäin janoiselta. Harmittaa todella, kun se alkoi juuri rotevoitua hyvän ravinnon ansiosta! Huomasin, että sillä on tainnut olla myös ripulia. Raukka taisi pelästyä tapahtumia! Tästä huolimatta se jaksoi heiluttaa innokkaasti häntäänsä, kun näki meidät! Loppu hyvin, kaikki hyvin!