6

Suurissa elämänmuutoksissa mukana seurannut blogi #blogisitarina -haaste

Sain blogisi tarina -haasteen Katalta Edustusrouvan päiväkirja -blogista Sudanista ja olikin oikeastaan mukavaa miettiä tässä vaiheessa, mistä blogi oikein sai alkunsa; niin paljon suuria elämänmuutoksia on tapahtunut blogin aloittamisen jälkeen, etten itsekään enää oikein edes muista kaikkea; onkin mukavaa, kun täältä blogista voi itsekin silloin tällöin vilaista tapahtumia pysyäkseen kärryillä. Lue loppuun

Mainokset
4

Liebster award

liebsterawards

Sain Tänään on kaunis päivä -blogin kirjoittajalta Meriltä Liebster award -blogipalkinnon, josta ilahduin kovasti! On kiva kuulla, että blogistani pidetään, vaikkei täällä ole viime aikoina kovin paljon keskustelua syntynytkään. Eli kiitos Meri! Merin blogi kertoo muuten vanhemmuudesta, kasvatuksesta, arjen pienistä hetkistä, kirjoista, leluista, peleistä ja lastenkulttuurista – kivaa luettavaa lapsiperheille siis! Lue loppuun

2

Haaste – Liebster Award

Sain kivan haasteen Kiljusen herrasväen blogista, jonka kirjoittajan kanssa aloittelimme tätä blogiharrastusta samoihin aikoihin. Kiljusen herrasväen perheessä on myös neljä lasta, joten on ollut mielenkiintoista lukea heidän arjestaan. Perheen äiti on innokas neuloja ja olen ihastellut hänen kauniita töitään ja hieman alkanut itsekin haaveilla, josko opettelisin neulomaan ihan kunnolla.

Lue loppuun

3

Kestävä kehitys – onko sitä Algeriassa? #Reilutblogit

Sain Petralta Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä -blogista mieleisen haasteen pohtia perheemme kulutustottumuksia sekä kestävää kehitystä Algeriassa. Haaste on lähtöisin matkablogeista, joiden tavoitteena on kiinnittää huomiota reiluun toimintaan maailmalla liikkuessa; on tärkeää miettiä omien valintojen vaikutusta paikallisten ihmisten, ympäristön ja eläinten kannalta! Pidän sekä kestävää että eettistä toimintaa erittäin tärkeinä arvoina.

1. Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi. Katan Edustusrouvan päiväkirja -blogissaan tähän samaiseen haasteeseen liittyvässä kirjoituksessaan mainitsema opetus ”kohtele muita niinkuin toivoisit, että sinua kohdellaan”, on myös meillä kasvatuksessa keskeinen ohjenuora; yritän opettaa lapset kohtelemaan hyvin sekä muita ihmisiä että eläimiä. Itse asiassa islamista löytyy samantapainen opetus, jonka mukaan toiselle tulee toivoa samaa, mitä toivoo itselleen. Tämä taitaa olla aika yleismaailmallinen opetus, joka saattaa ensikuulemalta kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta onkin lopulta aika vaikea asia omaksua. Olen yrittänyt esimerkiksi opettaa lapset ajoittain luopumaan omista leluistaan, joilla ei enää kovin aktiivisesti leikitä, ja lahjoittamaan ne jollekin toiselle lapselle, jolla ei välttämättä ole leluja juuri ollenkaan.

Lapsille on myös opetettu, että meille ei osteta kaikkia mahdollisia leluja, joita markkinamiehet keksivät markkinoille syytää. Meillä on toki leluja, mutta olen pyrkinyt pitämään niiden määrän kuitenkin melko rajallisena; laatu on valttia myös leluhankinnoissa, mutta toisaalta olen ostanut esimerkiksi tytölle petsejä, vaikka monet pitävätkin niitä krääsänä, koska petsit ovat niitä harvoja leluja, joilla tyttö vielä leikkii.

Yritän itse auttaa, jos näen ympärilläni apua tarvitsevia ja olen ollut ilahtunut siitä, että minulta on tultu tarvittaessa pyytämään apua myös täällä; jotenkin tämä on luonut itselleni sellaista tunnetta, ettei minua pidetä täällä vain avuttomana ulkomaalaisena, joka tekee vanhimman pojan sanoin algerialaiset hulluiksi sekoittaessaan puheessaan kirjakieltä ja paikallista murretta, vaan myös aktiivisena toimijana, jolla on mahdollisuus auttaa. Tunnen olevani niin kovin etuoikeutettu saadessani tutustua tähän kauniiseen maahan erinomaisista olosuhteista käsin ja haluaisin mielelläni antaa jotakin myös takaisinpäin. Mutta valitettavasti huomaan, että hyvistä aikomuksistani ja suunnitelmistani huolimatta auttamisyritykseni ovat tähän mennessä olleet lähinnä vain pieniä arjen tekoja. Olen esimerkiksi suunnitellut osallistuvani täällä koulutustani vastaavaan hyväntekeväisyystyöhön, mutta toistaiseksi tämä oman perheen ja opintojen/työn hoitaminen on vienyt kaiken aikani.

Ihailen paikallisten tapaa tehdä hyväntekeväisyyttä; tuntuu, että se on täällä monelle kovin itsestäänselvää eikä siitä tehdä suurta numeroa. Tosin täällä ei ole samanlaista sosiaaliturvaa kuin Suomessa, mistä johtuen toisten auttaminen on usein välttämätöntä ihan käytännön syistä. Hyvä esimerkki löytyy ensimmäiseltä matkaltani Algeriaan, jolloin huomasin, että miehen isällä kävi usein vieraita, jotka söivät isän kanssa perheen olohuoneessa. Kerran kysyin mieheltä, keitä nämä miehet ovat ja hän sanoi vaivihkaa, että he ovat alueen köyhiä, joita isä kutsuu säännöllisesti heille syömään. Minuun teki melkoisen vaikutuksen se, kuinka näitä ihmisiä kohdeltiin perheen kunnioitettuina vieraina, joille tarjoiltiin usean ruokalajin aterioita perheen kauniissa olohuoneessa, jota perhekin käytti vain erikoistilaisuuksissa – eikä tästä kaikesta tehty minkäänlaista numeroa. Jopa moskeijoita rakennetaan täällä lahjoitusvaroin.

Pyrin täällä ollessani suosimaan mahdollisuuksien mukaan algerialaisia tuotteita tuontituotteiden sijaan ja olenkin ilokseni huomannut, että monet algerialaiset tuotteet ovat yllättävän laadukkaita. Pyrin myös suosimaan paikallisia käsityöläisiä; esimerkiksi lasten sängyt, minun kirjoituspöytäni ja seinään rakennetun vaatekaapin ovet on tehnyt paikallinen puuseppä.

Myös kestävän kehityksen osalta yritykseni jäävät vaatimattomiin arjen valintoihin. Olen esimerkiksi käyttänyt kaikilla neljällä lapsellamme kestovaippoja. Täällä kommentit kestovaippoja kohtaan ovat vaihdelleet kummastuksesta ihailuun. Minulle on sanottu, että täältä kyllä saa kertakäyttöisiä vaippoja. (Tiedän!) Toisaalta anoppini ihasteli, miten pehmeitä lapsemme vaipat ovat, mitä en ihmettele, koska hän on varmaankin käyttänyt lapsillaan harsovaippoja ja vieläpä pessyt ne käsin. Mieheni kertoessa, että käytän kestovaippoja osittain ympäristösyistä, olen saanut osakseni lähinnä hämmentyneitä naurahduksia. Taloudelliset syyt kestovaippojen käyttöön ymmärretään täällä paljon paremmin.

Meillä myös suositaan kierrätystä. Suomessa käydessäni koluan kirpputorit, joista etsin lapsille vaatteita, leluja ja kirjoja. Jos ostan vaatteita ja leluja uusina, pyrin pääosin kiinnittämään huomiota niiden laadukkuuteen; ostan mieluummin vähemmän laadukasta kuin paljon huonolaatuista. Joskus olen sortunut ostamaan täällä Algeriassa ilmeisesti Kiinasta tuotuja kauniilta näyttäviä ja edullisia lastenvaatteita, jotka ovat menneet pilalle pesussa tai parissa. Monet Suomesta tuodut lastenvaatteet ovat täällä kiertäneet jo kymmenisen vuotta lapselta toiselle ja näyttävät vielä hyviltä. Suuri osa lastemme pieneksi jääneistä hyväkuntoisista vaatteista onkin kierrätetty vuosikausia miehen sukulaisten lapsille. Meillä ei myöskään käytetä talouspaperia, satunnaisia rullia lukuunottamatta, vaan käytän mikrokuituliinoja, joita vaihdan päivittäin ja pesen muun pyykin seassa. Myöskään ruokaa ei meillä mene roskiin juuri ollenkaan.

Mutta sitten tullaankin perheemme kulutustottumuksiin, jotka eivät ole kestävän kehityksen kannalta niin kovin kestäviä – nimittäin lentomatkailuun ja autoiluun. Lennämme yleensä useamman kerran vuodessa ja meillä on oma auto, joka on suuressa osassa Algeriaa lähestulkoon välttämätön. Itseasiassa täytyy myöntää, että meillä oli auto myös Helsingissä. Vaikka olenkin sitä mieltä, että siellä on erinomainen joukkoliikenne, auton omistaminen helpotti kyllä elämää useamman lapsen kanssa. Pojan jalkapalloharrastus vaati myös kuljettamista ympäri Suomen, joten sikälikin auto oli tarpeen.

Olin melkein kirjoittamassa, ettei Algeriassa kierrätetä eikä muutenkaan kiinnitetä huomiota ympäristöasioihin, mutta tämä olisi ollut vain osa totuutta. Katujen varsille heitetyt roskapussit joillakin asuinalueilla ja kaatopaikat siellä täällä sekä ostosten pakkaaminen useaan muovipussiin luovat ehkä sellaisen kuvan, mutta Saharan matkalla näin tien varrella monia pisteitä, joissa kierrätetään esimerkiksi muovia ja metallia. Muistin myös, että meilläkin kävi kotona romunkerääjä, joka osti meiltä rakentamisen jäljiltä jäänyttä kierrätettäväksi kelpaavaa romua. Limsa on täällä edullisempaa lasi- kuin muovipullossa ja kun ostaa limsaa lasipullossa täytyy samalla joko palauttaa tyhjä lasipullo tai maksaa panttimaksu.

Tuotteiden korjaaminen on täällä usein selkeästi edullisempaa kuin uuden tuotteen ostaminen. Suomessa tuotteiden korjaaminen on usein valitettavasti niin kallista, että houkutus ostaa uusi tuote rikkoutuneen tilalle on suuri. Täällä esimerkiksi goretex-saappaani vetoketju korjattiin edullisesti, minkä jälkeen käytin niitä vielä monta vuotta. Suomessa suutari pyysi korjaamisesta niin suurta summaa, että olisin joutunut heittämään muutoin hyvät kengät roskiin.

Vaikka Suomessa ollaan keskimäärin paljon tiedostavampia ympäristöasioissa kuin Algeriassa, on totuus tästä huolimatta se, että suomalaisten jättämä ekologinen jalanjälki on paljon suurempi kuin algerialaisten; vuonna 2006 Suomen ekologinen jalanjälki oli maailman kolmanneksi suurin ja tilastokeskuksen sivuilla julkaistun raportin mukaan vauras Suomi kuluttaa huoletta luonnonvaroja. Algerialaisten ehkä suurin ekoteko onkin se, että he tulevat keskimäärin toimeen paljon vähemmällä kuin suomalaiset.

Eläinten julmaa kohtelua täällä näkee valitettavan usein, mutta taas toisaalta eläinten tehokasvatus ei taida vielä olla ihan niin yleistä kuin Suomessa. Asiat eivät siis ole ihan niin mustavalkoisia kuin ensin voisi olettaa.

2. Kerro jokin mukava kokemus, mikä sinulla on kestävästä matkailusta.

Algeria ei ole massaturistimaa – sanoisin, ettei se ole turistimaa juuri ollenkaan, vaikkakin esimerkiksi jotkin alueet Saharassa ovat pienen matkailijajoukon suosiossa. Algeria toivottaa kyllä matkailijat tervetulleeksi, mutta sen omilla ehdoilla. Täällä ei juurikaan aktiivisesti mainosteta maan upeita luonnonnähtävyyksiä, vaan ne täytyy kaivaa itse esille. Usein internetistäkään ei ole juuri apua, vaan tieto kulkee suusta-suuhun. Lähtiessämme Biskraan mies kysyi neuvoa ystäviltään, koska ei ollut itsekään aikaisemmin alueella käynyt.

Jotkut ovat sitä mieltä, ettei Algeria edes halua tulla varsinaiseksi turistimaaksi turismin aiheuttamien lieveilmiöiden vuoksi. Jotkut taas ovat sitä mieltä, ettei periaatteessa rikas kaasuntuottajamaa tarvitse välttämättä turismista tulevia tuloja, eikä siksi ole juurikaan panostanut turismiin – toisin kuin esimerkiksi huomattavasti köyhempi naapurimaa Tunisia. Toisaalta monen asian pitäisi täällä muuttua, jotta maasta voisi sen niin halutessa tulla turistimaa.

Pidän siitä, että täällä saa kokea aitoa algerialaista tunnelmaa keskellä paikallista väestöä eikä keskellä jotakin lähes illuusiomaista vain turisteille rakennettua turistirysää. Algerian Sahara teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, samoin aivan toisenlainen rannikkokaupunki Tipasa roomalaisen kaupungin raunioineen. Biskrassa tutustuimme paikalliseen matontekijään sekä tuimme paikallisia palveluja. Tipasassa roomalaisen kaupungin raunioille pyydetty lähes nimellinen pääsymaksu osoitti viimeistään, että siellä ei ollut tavoitteena tahkota rahaa, vaikka rauniot olivat niin upeat, että moni kohde, jonne olemme muissa maissa maksaneet suuriakin pääsymaksuja, kalpeni kyllä niiden rinnalla.

3. Haasta mukaan vähintään 3 muuta blogia. Sinun ei tarvitse olla matkabloggaaja tätä varten, vaan voit kirjoittaa myös muista kestävään kehitykseen liittyvistä asioista. Haastan mukaan Emman My Exploration -blogista, Sofian Elämää Kurdustanissa -blogista sekä Meriannen Meriannen mielessä -blogista.

3

Blogiarvonnan voitto!

Sain mukavan ja yllättävänkin sähköpostin Leluteekin Emilialta; voitin Leluteekin arvonnassa. Yllättävää tämä on siitä syystä, etten muista koskaan aikaisemmin voittaneeni arvonnassa – jossei oteta mukaan sellaisia arvontoja, joissa jokainen arpa voittaa. Arvonnan palkinto oli myös mukava; sain valita joko paikan Leluteekin Emilian aloittamassa filosofiakahvilassa lauantaina 13.9. tai 8.11. Töölössä tai 11.10. ja 13.12. Krunikassa tai David Mckeen Elmeri ja virtahevot -kirjan.

Emilia itse kuvaa filosofiakahviloiden toimintaa blogissaan (http://leluteekki.wordpress.com/) näin:

” Leluteekin filosofiakahvilat on harrastus lapselle siinä missä vauvauinti tai muskari. Lasten filosofiakahvilassa 2-6 -vuotiaat kokoontuu kerran viikossa vanhempineen kyselemään, pohtimaan ja ihmettelemään. Jos sä olet lukemassa tätä blogia, niin mun tuskin tarvitsee erityisesti vakuuttaa sulle, että lapset on luonnostaan melkoisen filosofisia, ja filosofiakahvilassa vain annetaan kerrankin aikaa niille kysymyksille ja ajatuksille ja tuupitaan niitä vähän eteenpäin.

Filosofiakahvilassa ei siis luennoida taaperoille mannermaisen filosofian klassikoista, vaan lapsia lähellä olevista aiheista nostetaan esimerkkejä, joiden kautta päästään kiinni niihin Suuriin Kysymyksiin; mitä on olemassa? Kuka minä olen? Mitä voin tietää? Mikä on oikein? Kakkaako kirahvitkin? (tai no, jos jätetään kakkajutut johonkin luonnontiedekerhoon.)”

”Mä olen ollut yhteensä kuusi vuotta lasten kanssa kotona, ne on olleet hyviä vuosia, ja vaikka muutaman päivän (ja varsinkin iltapäivän tunnit) olisin kernaasti vaihtanut pois, niin mulle kotona oleminen sopi. Mutta varsinkin esikoisen kanssa mä kyllä myös kipeästi kaipasin keskustelukumppaniksi muitakin kuin sen puolitoistavuotiaan. Ja sitten kun muita aikuisia tapasi, niin mä olisin välillä halunnut puhua muustakin kuin siitä, miten meillä nukutaan ja syödään (vaikka nekin keskustelut on ihan älyttömän tärkeitä).

Niinpä Leluteekin filosofiakahvilat ei ole vain lapsille. Mä uskon, että lasten filosofiakahvilaan osallistuminenkin piristää kotivanhemman viikkoa vielä enemmän kuin taaperotanssi tai perhekerho, koska vanhemmat pääsee myös osalliseksi siitä aivojumpasta, ja muihin ryhmäläisiin tutustuu paremmin kuin lasten harrastuksissa yleensä. Mutta lisäksi on myös vanhempien omat filosofiakahvilat. Lapset otetaan toki mukaan, ja niille on oma aktiviteettinsa, jonka on tarkoitus olla niin kiehtova, että ne malttaa jättää vanhempansa käsittelemään aikuisten aiheita. Eli kerran viikossa pääsee puhumaan nukkumisen ja syömisen sijaan elämästä ja maailmasta vähän laajemmin, käyttämään aivojaan ja olemaan aikuinen, ei vain vanhempi. Ja bonuksena tutustuu toisiin vanhempiin, vähän enemmän kuin kenen äiti kukakin on.”

”Filosofiakahvila on paikka, johon on helppo tulla puhumaan, ajattelemaan ja tapaamaan ihmisiä.”

Olisi ollut mukava tutustua filosofiakahvilan toimintaan, joka vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta ja ei-niin-perinteiseltä harrastukselta. Jos siis joku miettii uutta harrastusta syksyksi, niin tämä voisi olla sellainen. Arvostan myös suuresti äitejä, jotka yhdistävät äitiyden ja ansiotyön oman yrityksen perustamisen kautta! Oma aikatauluni näyttää vain niin kiireiseltä tämän syksyn osalta, etten mielelläni sovi mitään aikataulutettuja menoja, joten päädyin valitsemaan palkinnokseni David Mckeen Elmeri ja virtahevot -kirjan, joka osoittautuikin tosi kivaksi kirjaksi! Elmeri on meille uusi tuttavuus, mutta poiki jo aikamoisia keskusteluja 4-vuotiaan kanssa.

Kirjan takakannesta lainattua:

”Norsut eivät ole tyytyväisiä. Niiden joki on täynnä virtahepoja, sillä virtahepojen oma joki on kuivunut. Norsut menevät valittamaan Elmerille, joka ryhtyy selvittämään tilannetta. Ja tietenkin Elmeri keksii ratkaisun pulmaan!”

Värikäs Elmeri kiehtoi myös 4-vuotiasta. Ensinnäkin poika piti siitä, että vaikka Elmeri oli erilainen kuin muut norsut, se hyväksyttiin silti norsujen laumaan. Luulen, että pojan oli helppoa samaistua Elmeriin, koska hän on itsekin tietyllä tavalla ”erilainen” niin täällä Suomessa kuin Algeriassakin. Kirjan kantavia teemoja ovat erilaisuuden hyväksyminen ja toisten auttaminen.

Saimme kirjan kautta aasinsillan puhua pojan Algeriassa näkemistä malilaisista pakolaisista. Vaikka Malin pakolaisten ongelmat ovat paljon vaikeammin ratkaistavissa kuin virtahepojen joen kuivuminen, oli hyvä, että saimme puhuttua asiasta kirjan kautta. Osa Algeriassa suhtautuu pakolaisiin väheksyen jopa vihamielisesti, mutta kyllä Algeriastakin löytyy elmereitä, jotka haluavat auttaa ahdinkoon joutuneita naapureitaan.

Suuret kiitokset Leluteekin Emilialle kirjasta, jonka pariin uskon meidän palaavan vielä monta kertaa!

 

5

Piirtelyä, askartelua ja laululeikkejä kirjojen innoittamina sekä muutama ajatus lasten oppikirjoista

Monessa blogissa vietetään tällä viikolla Blogien lastenkirjaviikkoa, jonka innoittamana päätin kertoa meidän lukuhetkestä, jonka pohjalta lapset innostuivat piirtelemään ja askartelemaan. Luimme siis jälleen kerran tarinaa Myyrän autosta. Tämä kirja on erityisesti 4-vuotiaan suosikkikirja, mutta tällä kertaa muutkin lapset kuuntelivat tarinaa, jopa 12-vuotias ja 1,5-vuotias. Tarina on tietysti aivan liian pitkä 1,5-vuotiaalle, mutta hän kuunteli sen minkä jaksoi ja osoitteli innoissaan kirjan kuvia sanoen: ”Kato, kato!”. Kuvat selkeästi kiinnostavat häntä vielä paljon enemmän kuin tarina ja Myyrä-kirjojen kuvat ovatkin erityisen kivoja.

Tarinan lukemisen jälkeen kolme nuorinta lasta halusi piirtää tarinan pohjalta.

Tässä 1,5-vuotiaan taideteos…

… ja tässä 4-vuotiaan.

Tyttö piirsi pitkään ja hartaasti.

Valmis kuva on mielestäni tosi suloinen!

Seuraavaksi lapset halusivat askarrella myyrän auton. Kaivoimme esiin kaikenlaista kierrätettävää materiaalia.

Työn aloitus muistutti aikalailla Myyrän auton rakentamisen aloittamista. Lapset pohtivat, mistähän työn aloittaisi.

Lapset askartelivat omatoimisesti yhteistyönä tällaisen auton Myyrän uusille ystäville.

Sitten keksittiin, että Myyrällä voisi olla myös lentokone tai helikopteri ja talonkin Myyrä tarvitsee. Ja askartelu sen kuin jatkui ja jatkui…

Tarinan pohjalta olisi voinut myös vaikkapa maalata, muovailla tai kertoa oman sadun, siitä miten Myyrän tarina olisi voinut jatkua.

Toinen leikki, joka on ollut meillä suosiossa lasten ollessa pieniä, on laululeikki Piippolan vaarista. Olemme käyttäneet laulun tukena kuvakirjoja, joista löytyy selkeitä kuvia kotieläimistä. 1,5-vuotiaan lempikirja ”Kuka sieltä kurkistaa? Kotieläimiä” on erinomainen tähän leikkiin. Ennen jokaista säkeistöä valitaan lapsen kanssa eläin, joka Piippolan vaarilla on. ”Kuka sieltä kurkistaa?” -kirjaa käytettäessä voidaan eläintä myös arvuutella. Laulun aikana kyseisen eläimen kuvaa heilutetaan laulun tahdissa. Tosi yksinkertainen leikki, mutta pienet lapset, jotka ovat vasta opettelemassa eläinten nimityksiä, tuntuvat tykkäävän tästä.

”Piippolan vaarilla oli talo, hiiala hiiala hei!

Vaari se hoiteli lampaitansa, hiiala hiiala hei!

Mää-mää siellä ja mää-mää täällä,

siellä mää, täällä mää

joka puolell’ mää-mää, hiiala hiiala hei!
…”

Isompien lasten ollessa pieniä meillä oli kuvakirja kotieläimistä äänineen. Tuolloin äänien painelu kirjasta säkeistöjen jälkeen oli lasten mielestä erityisen hauskaa. Leikkiin voi yhdistää myös muovieläimiä, jolloin etsitään yhdessä lapsen kanssa laatikosta sama eläin, joka on valittu kirjasta. Eläimen voi myös valita nostamalla sen laatikosta silmät kiinni, minkä jälkeen eläin nimetään ja lauletaan.

Näin kotikouluttajana halusin sanoa loppuun vielä muutaman sanasen lasten oppikirjojen merkityksestä lasten opetuksessa. Kotikoulussahan ei olisi aivan pakko edes käyttää oppikirjoja, mutta minä olen päätynyt käyttämään kirjoja; opettaminen ilman kirjoja vaatisi mielestäni vieläkin suurempaa perehtyneisyyttä aiheisiin sekä opetussuunnitelmaan. Olen huomannut, että jos lapset saavat päättää mitä ainetta opiskellaan, he valitsevat lähes aina matematiikan. Itse opetan mieluiten matematiikkaa, äidinkieltä, englantia ja vanhimmalle pojalle historiaa. Sen sijaan ympäristötieto ja biologia ovat yllättäin aineita, joita emme ole opiskelleet niin kovin innoissamme. Olen pohtinut syytä tähän. Minähän pidän valtavasti eläimistä ja luonnosta; miksi siis tämä aihe ei nyt jostakin syystä kiinnostakaan. Yksi syy tähän ovat mielestäni oppikirjat!

Lasten matematiikan kirjat ovat värikkäitä ja niissä on kiinnostavia kuvia. Ne ovat myös selkeitä ja riittävän haastavia. Kirjan loppupuolella on myös lisätehtäviä, joita voi tehdä perustehtävien lisäksi.

Äidinkielen kirjoissa pidän eniten siitä, että niissä on katkelmia monista klassikkosaduista. Kielioppisääntöihinkin tutustutaan satujen ja tarinoiden kautta. Pojan historian kirja on itsellenikin mielenkiintoista luettavaa! Se on mielestäni yllättävän haastava 5-luokkalaiselle verrattuna moneen muun aineen oppikirjaan. Tykkään lukea historiaa pojalle ääneen, koska asiat tuntuvat jäävän hänelle siten helpoiten mieleen ja koska aihe kiinnostaa itseänikin. Sen sijaan historian tehtäväkirjasta emme jostakin syystä oikein tykänneet. Kaikista kivoin on kuitenkin mielestäni tytön englannin Yippee!-sarjan kirja! Se on ihanan värikäs ja kunkin kappaleen sanasto esitellään kuvien kera kappaleen alussa. Kirjan hahmot ovat kiinnostavia ja tarinat hauskoja. Pojan englannin kirjassa pidän erityisesti siitä, että se käsittelee sekä englantilaisen että amerikkalaisen perheen elämää, jolloin lapset oppivat sekä brittienglantia että amerikan englantia, jotka eroavat osittain toisistaan.

Ympäristötiedon kirja taas on mielestäni jollakin lailla hieman vanhanaikainen. Se ei tempaa samalla tavoin mukaansa kuin monet muut kirjat. Tämä on ehkä osa syy siihen, että kyseinen kirja jää meillä helposti pahnan pohjimmaiseksi. Ei siis ole aivan sama, millaisista kirjoista lapset oppinsa ammentavat!

Algeriassa oppikirjoja on viime aikoina uudistettu ja olin positiivisesti yllättynyt, kun lapset saivat uudet kirjat. Lasten serkulta saimme etukäteen hänen käytettyjä oppikirjojaan ja ne olivat niin ankeita, että mietin, miten kukaan lapsi voi kiinnostua sellaisista. Onneksi näissä uusissa kirjoissa on värejä!

2

Meidän perheen lukuhetki

Sininen keskitie -blogi haastoi kaikki äitiys-, perhe- ja kirjablogit Blogien lastenkirjaviikko 2014 -haasteeseen (http://sininenkeskitie.blogspot.fi/2014/03/blogien-lastenkirjaviikko-2014-haaste.html)! Blogien lastenkirjaviikon (24.-30.3.2014) tavoitteena on saada lastenkirjojen lukemista ja arvostusta näkyville. Minäkin lupasin kantaa pienen korteni kekoon ja kertoa meidän perheen lukuhetkistä.

Meidän lukuhetkemme alkavat usein kirjastosta, jossa tutustumme pitkään ja hartaasti lastenosaston tarjontaan ja valitsemme yhdessä lasten kanssa lapsia kiinnostavia kirjoja. Olen huomannut, että lasten kiinnostuksen kohteet vaihtelevat ajoittain, mutta joukosta löytyy myös kestosuosikkeja, joita lainataan aina uudestaan ja uudestaan.

Perheemme on kaksikielinen; toisena kotikielenämme on arabia, ja olenkin ollut erittäin ilahtunut, kun kirjastosta löytyy myös melko laaja valikoima arabiankielisiä lastenkirjoja. Meillä on luettu arabiankielellä niin Mikko Mallikasta kuin Peppi Pitkätossuakin! Meillä minä luen lapsille suomenkielisiä kirjoja ja isä arabiankielisiä. Miehelle satujen lukeminen ei ole ollut niin itsestäänselvää kuin minulle; minulle luettiin lapsena paljon ja kävin myös säännöllisesti lainaamassa kirjastoautosta uutta luettavaa vanhempieni kanssa, mutta miehelle ei juurikaan luettu lapsena. Minä kasvoin kirjojen parissa ja opettaja olikin kysynyt vanhemmiltani aloittaessani koulun, miten sanavarastoni on niin laaja. Syytä tähän ei tarvinnut etsiä kaukaa; isäni luki minulle jo pienenä lasten kirjojen lisäksi myös esimerkiksi historiaa. Uskon, että tämä on myös yksi syy siihen, miksi olen kiinnostunut niin monista asioista. Olen yrittänyt jatkaa tätä samaa perinnettä myös omien lasteni kanssa. Myös mieheni on huomannut, että lapsille lukeminen kasvattaa lasten sanavarastoa ja hän on oppinut lukemaan lapsille aikaisemman monotoonisen lukemisen sijaan äänenpainoja vaihdellen ja kuvista keskustellen.

Olemme olleet nyt pidempään Algeriassa ja yksi suurimmista asioista, joita täällä kaipaan, on kirjasto suomenkielisine kirjoineen! Vaikka olen yrittänyt paikkailla vajavaisia kirjavarastojamme e-kirjoilla ja -lehdillä, eivät ne voi täysin korvata mukana olevien kirjojen vähäisyyttä. Aidossa kirjassa on aivan omanlaisensa tunnelma! Toisaalta täältä löytyy paljon arabiankielisiä lastenkirjoja ja olenkin yrittänyt nyt hyödyntää tätä tarjontaa.

Lukuhetkemme alkaa usein lasten omasta toiveesta ja saatamme lukea pieniä hetkiä pitkin päivää. Usein toivoisin kuitenkin, että aikaa lukemiselle olisi huomattavasti enemmän! Vanhimmat lapset osaavat tietysti lukea jo itse, mutta luen silti heillekin toisinaan ääneen. Molempien äidinkielen kirjoista on löytynyt ilokseni katkelmia monista klassikkosaduista. Tytön mieleen on jäänyt erityisesti satu prinsessasta ja herneestä. Usein juttelemme katkelman luettuamme siitä, miten satu jatkuu tai voisi jatkua. Myös 4-vuotias pitää näistä lukuhetkistä. Tällä hetkellä luen eniten juuri 4-vuotiaalle, joka jo jaksaa kuunnella melko pitkiäkin satuja, mutta ei vielä osaa lukea itse.

Meillä myös pienin, 1,5-vuotias, lapsi on ihastunut kirjoihin! Ne ovat hänen aarteitaan, joita hän kanniskelee ympäriinsä ja osoittelee kirjojen kuvia. Tänään hänen aamunsa alkoi isosiskon lukemalla tarinalla. Kovin pitkiä tarinoita poika ei tosin vielä jaksa kuunnella, vaan kirjoissa kiinnostavat enemmän kuvat ja luukut. Hänen tämän hetkinen lempikirjansa on ”Kuka sieltä kurkistaa? Kotieläimiä”, jossa on luukkujen tilalla hauskat aukot, joista näkyy pieni osa seuraavalla aukeamalla paljastettavasta eläimestä. On hauskaa, kun kirjojen sivuilta löytyy monia eläimiä, joita näemme täällä Algeriassa lähes päivittäin! Näin pienillä toimivimpia kirjoja ovatkin mielestäni kuvakirjat, joista löytyy sellaisia kuvia, jotka ovat tuttuja myös lapsen omasta elämänpiiristä.

Vuosien varrella lastemme lempikirjoja ovat olleet esimerkiksi iki-ihanat Myyrä-kirjat, jotka hurmaavat niin tarinoillaan kuin kuvillaankin. Kerran Myyrä-kirja pelasti bussimatkamme! Lähdin kahden vilkkaan lapsen kanssa pitkähkölle bussimatkalle. Tyttö kysyi jo kymmenisen minuutin ajomatkan jälkeen, olemmeko kohta perillä. Matkaa oli tuossa vaiheessa vielä rutkasti jäljellä! Onneksi muistin laukkuun pakkaamani Myyrä-kirjan! Koko loppumatka meni joutuisasti kirjaa lukien ja kuvista jutellen. Lapset uppoutuivat kirjan tarinaan ja kuviin niin syvästi, että tämä on ollut yksi perheemme mieleen painuvimmista lukuhetkistä. Perille päästyämme edessämme istunut vanhempi nainen totesi, että oli ollut ihanaa kuunnella tarinaa myyrän seikkailuista.

Toinen suosikkimme on klassikkokirja Pikku toukka paksulainen. Tässä kirjassa pidän siitä, että tarinan ohessa lapsi oppii niin perhosen kehityksen vaiheet, viikonpäivät kuin lukusanojakin. Kirjan kuvitus on mielestäni tosi kaunis ja kiinnostaa lapsia! Lastenkirjoissa kuvat ovatkin tarinan ohella mielestäni erittäin tärkeässä osassa!

Pidämme myös Arvaa kuinka paljon sinua rakastan -kirjasarjan kirjoista! Eräässä blogissa blogisti kertoi, kuinka oli etukäteen ajatellut, että kirjasarja saattaisi olla hänen makuunsa hieman liian ällömakea ja olikin sitten yllättynyt positiivisesti kirjoja luettuaan! Itselläni oli sama ennakkokäsitys ja aivan samoin kuin toinenkin blogisti, pyörsin tämän ennakkokäsitykseni ja ihastuin kirjoihin! Kirjat ovat herttaisia ja kuvitus on mielestäni todella nätti! Näitä on kiva lukea lapsi sylissä!

Tässä oli muutamia ajatuksia meidän lukuhetkistämme sekä lastemme lempikirjoista – pieni korsi suuresta muurahaispesästä. Olisi mielenkiintoista lukea mahdollisimman monen bloggaajan ajatuksia tästä tärkeästä aiheesta!