Muutama ajatus algerialaisten naisten aseman moninaisuudesta

Espanja

Lennolla Algeriasta Barcelonaan olin ensimmäistä kertaa elämässäni naislentäjän kyydissä – ja vieläpä algerialaisen naisen. Olin salaa tästä todella ylpeä. Kotiin palattuani päätin tarkistaa, työskenteleekö Air Algerialla montakin naislentäjää ja yllätyin, kun huomasinkin, että heitä näyttää olevan paljon enemmän kuin Finnairilla

Algeria on toisaalta maa, jossa suuri matkustajalentokone uskotaan naisen lennettäväksi ja taas toisaalta maa, jossa mies voi kieltää vaimoaan osallistumasta edes Koraanikoulun naistenjuhlaan, kuten kuulin tapahtuneen tuttavaperheessä. Toisaalta Algeria on maa, jota pidetään afrikkalaisten muslimimaiden aatelina sukupuolten välisen tasa-arvokehityksen osalta, mutta josta toisaalta löytyy edelleenkin perheitä, joiden mielestä naisten paikka on tiukasti kotona. Algeria tarjoaa naisille erinomaiset koulutusmahdollisuudet, mutta niiden hyödyntäminen riippuu pitkälti siitä, millaiseen perheeseen tyttö sattuu syntymään.

Kouluja käymättömien keskuudesssa tuntuu olevan yllättävän tiukassa käsitys siitä, ettei korkeasti koulutettu nainen osaisi esimerkiksi laittaa ruokaa tai hoitaa kotia. Suomessakin olen kyllä kuullut sellaisia kommentteja, että ”eiväthän ne korkeasti koulutetut ymmärrä mitään oikeasta elämästä”. Ehkä tämä on jonkinlainen defenssimekanismi, jolla yritetään korottaa itseä jollakin lailla toisten yläpuolelle? Parasta algerialaisessa kodissa tarjottua kotiruokaa olen kuitenkin itse syönyt lääkäriopiskelijoiden valmistamana – että se siitä.

Toisinaan pohdin sitäkin, pitävätkö naiset osaltaan ihan itse kiinni perinteisestä elämäntyylistä, koska olen huomannut, että monet algerialaiset miehet ovat suhtautuneet oikeinkin hyväksyvästi ja kunnioittavasti siihen, että osallistun perheemme elättämiseen? Mies aikoinaan sanoi, että toivoi aina lastensa äidin olevan korkeasti koulutettu, koska on sitä mieltä, että äiti, joka tietää mitä maailmassa tapahtuu, osaa opettaa lapsia huomattavasti laajemmasta näkökulmasta käsin kuin äiti, joka ei esimerkiksi osaa lukea ja jonka elämä keskittyy ainoastaan kotiin. Kotiäitiys on tietysti aivan loistava valinta, jos se perustuu naisen omaan valintaan ja jos miehen palkka yksin riittää tarjoamaan perheelle riittävän elintason, mutta ei kotiäitiydenkään tarvitse merkitä sitä, ettei nainen kouluttaudu tai ettei hänellä ole juuri lainkaan kodin ulkopuolista elämää. Naisten aseman osalta olen yllättynyt täällä monesti positiivisella tavalla, mutta kyllä vastaan on kieltämättä tullut sellaisiakin tilanteita, joissa olen ollut todella pahoillani sellaisen naisen puolesta, joka ei syystä tai toisesta ole saanut toteuttaa itseään haluamallaan tavalla.

Advertisements

4 thoughts on “Muutama ajatus algerialaisten naisten aseman moninaisuudesta

  1. Tosi mielenkiintoista, etta Algerialaisella lentoyhtiölla on noin vahva naisedustus. Taallakin on sama etta toisaalta poliisivoimissa on aina ollut melko paljon naisia ja toisissa perheissa tyttöjen korkeakoulutus on ylpeyden aihe. Toisissa sitten taas ei silla niissa naisten tehtava on hoitaa kotia. Tuo on totta etta kyseessa ei ole ainoastaan miesten kayttama valta vaan on paljon naisia, jotka eivat halua rikkoa sukupuolirajoja. Omalle miehelleni juuri naiset vinoilivat kun tama vaihtoi vaippoja, eivat koskaan miehet. Kavin pari viikkoa sitten keskustelun anopin ja kalyn kanssa siita miksi miehet eivat voi valmistaa tietyn tyyppista börekia, koska sen ovat aina tehneet naiset piste.

    Tykkää

  2. Ei meilläkään miehen algerialaiset ystävät naureskelleet lainkaan miehelle, kun tämä jäi Suomessa hoitamaan kolmatta lasta kotiin tämän oltua vuoden. Poika oli vielä vaipoissakin, muttei kenellekään tullut mieleen pilkata, vaan tuntui jopa, että miehistä oli kivaa, kun pikkupoika oli joukon jatkona – mies kun ihan avoimesti tietysti liikkui pojan kanssa ympäri Helsinkiä. Toisaalta anoppi ei taida vieläkään tietää tästä miehen hoitorupeamasta ja epäilen, että hämmästelisi järjestelyämme aikalailla, jos tietäisi, vaikka kovin avoin onkin. Olen muuten huomannut, että lähes aina kaksikulttuuristen perheiden miehet osallistuvat lastenhoitoon huomattavasti enemmän kuin täysin algerialaisten perheiden miehet – ehkä juurikin siitä syystä, että ulkomaalainen vaimo yleensä antaa osallistua? Täällä miesten on täysin hyväksyttyä kyllä leikkiä ja touhuta lasten kanssa, mutta juurikin esimerkiksi vaipanvaihto on kyllä selkeästi naisten hommaa.

    Olimme joitakin viikkoja sitten kylässä, jossa perheen isä kehui meille, kuinka nuori tyttönsä osaa tehdä jo vaikka mitä ruokia. Mies sitten totesi tytölle itselleen, että on tosi hienoa, kun osaat tehdä ruokaa, mutta muistathan myös opiskella hyvin. Kommentti sai aikaan hymähdyksen, mutta viesti taisi mennä perille.

    Toki täältä löytyy sellaisiakin miehiä, jotka kieltäisivät vaimoiltaan/tytöiltään vaikka mitä, mutta sanoisin, että sellaiset ovat kyllä aivan selkeässä vähemmistössä ja tuntuukin joskus aikalailla käsittämättömältä, että naiset itseasiassa itse pitävät kiinni tietyistä rooleistaan. Algeriassa alkaa muuten olla jo niin kallistakin, että monet miehet joutuvat tekemään valtavan paljon töitä perheen elatuksen eteen.

    Tykkää

  3. Sellaistakin muuten kuulee välillä, että naisten koulutus menisi hukkaan, jos nainen on monta vuotta kotiäitinä. Tuo on hyvä pointti siihen väitteeseen, että korkeasti koulutettu äiti kyllä parhaimmillaan siirtää sivistyksensä eteenpäin lapsillensa!

    Liked by 1 henkilö

  4. Niin valitettavasti kuulee – minullekin on näin sanottu, kun olin kahden vanhimman lapsen kanssa kotona lähes viisi vuotta. En voisi olla enemmän eri mieltä! Huomaan esimerkiksi, että varsinkin vanhin poika on alkanut jo miettiä omaa tulevaa koulutustaan ja tavoitteet tuntuvat olevan samansuuntaisia kuin minulla – joskin aivan eri alalla. Jo pelkästään omien lasten esimerkkinä toimimisen vuoksi on mielestäni hyvä, että on opintoja takana, puhumattakaan siitä, kuinka paljon apua kaikenlaisesta tiedosta on omassa kasvatustyössä.

    Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s