Rakkaudesta historiaan : Bardo-museo

Siinä vaiheessa kun vielä epäilin, voisinko viihtyä Algeriassa pidempäänkin, sanoin miehelle, että voin yrittää, jos vain pääsen kaikkina lasten loma-aikoina lomalle Eurooppaan. Myös miehen mielestä ajatus oli hyvä. Nyt kuitenkin olen pyörtänyt tämänkin päätöksen ja vietämme jälleen lasten lomaa täällä Algeriassa – en jostakin syystä kaipaa nyt lainkaan mihinkään muualle. Tällä kertaa emme edes ajatelleet lähteä ”merta edemmäs kalaan”, vaan päätimme lomailla ihan tässä pääkaupunkiseudulla. Sillä vaikka käymmekin pääkaupungissa usein, on täällä vielä erittäin paljon mielenkiintoisia kohteita, joissa emme ole käyneet lainkaan tai joissa vain osa perheestä on käynyt. Miehen lapsuuteen eivät kuuluneet museokäynnit, mutta minun lapsuuteeni ne sen sijaan kuuluivat oleellisena osana, mistä syystä en pidä museoita lainkaan ”tylsinä” tai sopimattomina vierailukohteina myöskään lapsille. Lisäksi rakkaimpiin lapsuusmuistoihini kuuluu isän lukuhetket, joina isä luki minulle usein ääneen erilaisia aikuisten historian kirjoja. Olin aika pieni, kun tiesin jo Egyptin historiasta tai kun olin jo hypännyt maailman aarteiden maailmaan. Olen onnekseni saanut tartutettua museokärpäsen myös mieheen, jolle tuli hieman yllätyksenä se, että Algeriaa kuvaillaan toisinaan erinomaisena museomaana. 

Ensimmäisenä vierailukohteena suuntasimme Bardo-museoon, joka on saanut vierailijoilta erinomaista palautetta. Museo ei ole kovin suuri, mutta siellä vallitsee ihana, rauhallinen tunnelma ja pienestä koostaan huolimatta se on täynnä mielenkiintoista nähtävää. Myös lapset olivat selvästi tervetulleita tähän kohteeseen. Itseasiassa pian saapumisemme jälkeen meitä pyydettiin jälleen TV-haastatteluun. Epäilen usein, että olemme suosittu haastattelukohde, koska minusta huomaa varmasti kauas, että olen ulkomaalainen ja tästä syystä kenties mielenkiintoinen haastattelukohde. Tällä kertaa syyksi valintaamme kuitenkin ilmoitettiin, että harva algerialainen perhe vierailee museossa koko perheen voimin, mikä näytti ainakin kyseisen päivän osalta pitävän paikkaansa – vaikutti nimittäin siltä, että olimme ainoa perhe, joka oli liikkeellä molempien vanhempien sekä useamman lapsen kanssa. Ennen varsinaista haastattelua juttelimme esimerkiksi siitä, kuinka Algeria ei ole lainkaan varsinainen turistimaa, vaikka täällä olisi potentiaalia vaikka mihin. Tästä tuli mieleeni, kuinka 15-vuotiaana lomailin Israelissa edes tajuamatta millaisen kriisin keskellä me lomailimme kaikessa rauhassa nauttien Eilatissa Punaisenmeren rannalla auringosta ja kauniista nähtävyyksistä. Vasta myöhemmin tajusin, että Eilatiin oli ikäänkuin luotu turisteja varten illuusio, josta oikea Israel on kyllä hyvin kaukana. Täällä se, ettei Algeria ole turistimaa, ei tarkoita sitä, etteivätkö algerialaiset toivottaisi turisteja tervetulleeksi,vaan täällä se tarkoittaa pikemminkin sitä, ettei täällä ole tällaisia illuusioita, vaan täällä turistit tulevat suoraan keskelle algerialaisten arkielämää, mikä loi itselleni ensikäynnillä ehkä liiankin suuren kontrastin aikaisemmin muissa maissa kokemiini turistialueisiin, mutta josta nykyään nimenomaan pidän – pidän siitä, että saan kokea aitoa Algeriaa, vaikkei se aina tarkoittaisikaan uima-altaita vartioiduilla alueilla.

Vanhimpia lapsia haastattelu selkeästi jännitti, mutta aikaisemmin niin arka ja ujo 6-vuotias tuntui olevan kuin kotonaan kameran edessä. Kun haastattelija kysyi pojalta, mikä Algeriassa on parasta, arvatkaapa mitä poika vastasi. Kuvavihje löytyy tämän tekstin alapuolelta.

”Rakastan kissaani”, poika aloitti, minkä jälkeen luetelluiksi tulivat ainakin vielä eläimet yleensäkin, meidän koti täällä Algeriassa sekä ehkä hieman yllättäen myös koulu. Epäilyksistäni huolimatta juuri 6-vuotias on nimittäin viihtynyt koulussa erinomaisesti ja vaikken aina olekaan ollut ihan samaa mieltä kaikista opetusmenetelmistä, niin jotakin koulussa on myös tehty oikein, koska poika on saanut valtavasti lisää itseluottamusta ja osaa jo lukea arabiaa. Pojan vastaukset olivat haastattelijankin mielestä ilmeisesti aika suloisia, koska haastattelun päätteeksi poika sai halauksen ja pusun poskelle.

Itse näyttelyssä esiteltiin ensin Algerian historiaa alkaen esihistoriallisesta ajasta. Oli aika mielenkiintoista, että näyttelyssä oli huomioitu sokeat kävijät pistekirjoituksella kirjoitetuin selostein, mutta englanninkielisiä tekstejä ei ollut.

DSC05614

DSC05607

Luolamaalauksia oli heijastettu seinään ikäänkuin luolaksi luodun kivirakennelman seinämään. Nämä haluaisin nähdä ihan paikan päällä, mutta olivat ne vaikuttavia ihan näin kuvinakin! On mielenkiintoista miettiä, kuka nämä on mahtanut seinämään aikoinaan maalata.

DSC05604

Poikia kiinnostivat erityisesti erilaiset aseet ja puhuimmekin siitä, miten vaikea tuollaisilla aseilla on varmasti ollut saalista saada ja miten lihakin on muinoin leikelty kivestä tehdyillä välineillä.

Seiniltä löytyi myös kuvia siitä, kuinka tiedon etsimisen vuoksi osa on valmis vaarallisiinkin tilanteisiin tai tilanteisiin, jotka vaativat suurta kärsivällisyyttä.

Minä ihastuin erityisesti eläimiin, jotka oli taiteteltu paperista origameiksi. Hieman harmitti, kun maanantaina lapsille olisi opetettu esihistoriallisten eläinten taittelua origameina ja muutoinkin lapsille olisi museossa loma-ajan ohjelmaa, jotka eivät nyt vain tällä kertaa sopineet omiin aikatauluihimme. Tosi hienoa kuitenkin, että lapsille järjestetään tällaisia kivoja tilaisuuksia tutustua historiaan ja että lapset oli muutenkin huomioitu museossa hyvin esimerkiksi erillisellä luku- ja tv-nurkkauksella.

DSC05597

DSC05596

DSC05593

DSC05592

Ehkä kuitenkin vielä itse näyttelyitäkin mielenkiintoisempi oli itse rakennus, jossa museo sijaitsee. Rakennus on vanha turkkilaistyylisesti rakennettu palatsi, jossa oli mielestäni jotakin samaa kuin Istanbulissa sijaitsevassa Topkapissa. Toki tämä palatsi on vaatimattomampi ja pienempi, mutta siinä missä mietin Topkapin haaremeineen olleen itseasiassa osittain kauniisti koristeltu vankila haaremin naisille, niin täällä tunnelma oli jostakin syystä rauhallinen ja hyvä. Pidin palatsin kauniista yksityiskohdista, kuten koristeellisista ovirivoista. Meillä on itseasiassa Suomessa olohuoneen lipasto, jonka vetimet ovat aikalailla samanlaiset kuin palatsin ovien rivat.

PicMonkey Collage_museum2 PicMonkey Collage_museum1 bardo3

bardo2

Palatsista löytyi myös vanha kahvila ja syvennykset, joita mies arveli käytetyn vieraiden vastaanottamiseen, siis siten, että näissä syvennyksissä olisi istuttu odottamassa vieraita.

DSC05573

Sisäpiha oli kaunis ja sielläkin huokui rauhallinen tunnelma. Katukissat lekottelivat puistossa vierailijoiden rapsuteltavina ja yhdessä seinässä esiteltiin perinteisiä algerialaisia naisten asuja, joista valkoinen asu on sellainen, joihin törmää vielä nykypäivän Ghardaiassakin.

DSC05586

DSC05585

DSC05584

DSC05583

DSC05582

DSC05580

bardo5

En muuten ole nyt ihan varma, saiko museossa kuvata vai ei, koska tuolla palatsin sisällä meille sanottiin, ettei siellä saisi kuvata. Kuitenkin lukuisat valvojat olivat kuvaamiseni nähneet eivätkä olleet asiasta huomauttaneet eikä paikalla näkynyt kuvaamisen kieltäviä kylttejä. Yhteen kuvaan olen ikuistanut valvojankin, joka muistuttaa hämmästyttävän paljon serkkuani – tosin valvoja taisi olla ainakin 20 senttiä serkkuani lyhyempi, serkku kun on yli kaksi metriä pitkä. Oletteko muuten huomanneet, että vieraassa ympäristössä alkaa usein etsiä vieraista kasvoista tuttuja piirteitä? Täältä on jo löytynyt ainakin lapsuusajan naapurini ja vanhimman pojan kaverin äidin ”kaksoisolennot”. Lopetin kuvauksen tuohon huomautukseen, mutta koska sisäänpääsy museoon oli maksuton ja koska muutkin vierailijat näyttävät julkaisseen paikasta kuvia, en koe tekeväni väärin, vaikka kuvat nyt julkaisenkin. Epäselväksi siis jäi, saiko paikassa kuvata tai saiko siellä kuvata osassa näyttelyä ja osassa taas ei. Esimerkiksi Marttyyrien muistomerkin lähellä sijaitsevassa museossa kuvauskielto on niin ehdoton, että kameroiden kanssa ei ole tilaan menemistä, vaan ne pitää jättää narikkaan.

Museokäynnin jälkeen veimme vanhimman pojan jalkapalloharkkoihin ja suuntasimme muiden lasten kanssa Ardis-kauppakeskukseen, jossa 6-vuotias kokeili kauppakeskuksen ilmaista lapsiparkkia. Ilmoitimme myös 3-vuotiaan lapsiparkkiin, mutta poika ei halunnut parkkiin mennä, vaikka 6-vuotias siellä piirtelikin aivan tyytyväisenä.

Olimme alunperin suunnitelleet käyvämme saman päivän aikana useammassakin museossa, mutta viihdyimme Bardossa niin hyvin, ettei aikaa enää jäänyt. Toisaalta ihan hyväkin, koska lomaa on vielä reippaasti jäljellä.

 

Mainokset

8 thoughts on “Rakkaudesta historiaan : Bardo-museo

  1. Kiva kirjoitus! Opiskelen yliopistossa sivuaineena ranskaa ja nyt historian kurssilla olemme käyneet läpi myös Algerian sotaa. Onko sodan vaikutukset mielestäsi vielä näkyvissä, kun eihän siitä niin kauan aikaa ole?

    Tykkää

  2. Et arvaakaan, miten olen toivonut, että olisin jossakin vaiheessa opiskellut ranskaa! Vaikka maan virallinen kieli onkin nykyään arabia, käyttää varsinkin koulutetumpi väki ihan yleisesti edelleenkin ranskaa pääkielenään. Tässä vaiheessa vielä ihan uuden kielen haltuunotto tuntuu vain kovin vaikealta!

    Täällä sodan jäljiltä Ranskaan suhtaudutaan mielestäni aikalailla kaksijakoisesti; osalla algerialaisista on mielestäni jopa tietyllä lailla alemmuuskompleksi ranskalaisia kohtaan ja kaikkea ranskalaista, ja yleensäkin eurooppalaista, ihaillaan. Moni haluaisi asua Ranskassa, vaikkakin täytyy sanoa, että meidän lapset eivät ole koskaan järkyttyneet kenenkään elinoloista täällä, mutta Ranskassa järkyttyivät siitä, miten huonoissa elinoloissa osa algerialaisista siellä asuu. Tästä huolimatta täällä vieraillessaan Ranskassa asuvat sukulaiset haluavat luoda kuvaa siitä, kuinka hienoa on asua Ranskassa. Anoppi hieman yllättyi viimeksi Ranskassa käydessään, kun näki totuuden omin silmin.

    Osa taas pitää Ranskaa raakana valloittajana eikä haluaisi opiskella ranskaa lainkaan. Hieman on ehkä nähtävillä samantapaista suhtautumista ranskaa kotikielenä puhuviin kuin Suomessa ruotsia äidinkielenään puhuviin – puhutaanhan Suomessakin ”svenska talande bättre volkista”. Naistenpäivänä tuotiin voimakkaasti esiin juuri itsenäisyyssodassa taistelleiden naisten merkittävää osuutta itsenäisyyden saamisessa. Kansallismielisyys on muutenkin usein melko voimakasta – jo pienten lasten pitää osata esimerkiksi kansallislaulu.

    Ranskalaiset ovat edelleenkin mukana monissa projekteissa ja osa on jopa sitä mieltä, että maa vaikuttaa edelleenkin merkittävällä tavalla myös Algerian valtion päätöksentekoon. Algerian koulujärjestelmä muistuttaa ranskalaista.

    Olen itse vähän sitä mieltä, että rikkaana valtiona Algeria voisi olla paljon nykyistä kehittyneempi, ellei sen lähimenneisyydessä olisi sodittu niin paljon – ensin Ranskaa vastaan ja sitten sisällissodassa. Nyt meneillään on paljon uudistamisprojekteja, jotka olisi paremmassa tilanteessa voitu kenties saattaa loppuun jo ajat sitten. Toisaalta ranskalaiset ovat myös tuoneet tänne monia hyviäkin asioita, mikä varmasti selittänee myös paikallisten kaksijakoista suhtautumista Ranskaan ja ranskalaisiin.

    Tykkää

    • Kiitos mielenkiintoisesta vastauksesta 🙂 Ajattelinkin, että sodat ovat varmasti hidastaneet kehitystä. Katsoimme jonkin dokumentinkin, ja siinä väkivallan melskettä katsoessa tuli mieleen, että olisivatpa ranskalaiset vain jättäneet Algerian rauhaan alunperinkin. Ehkäpä Ranskan läsnäolo on tuonut kuitenkin jotain hyvääkin Algerialle.

      Tuosta piti kysyä, että millaisissa elinoloissa algerialaiset sitten elävät Ranskassa?

      Niin, ja vaikka ranska on melko vaikea kieli, mutta sulla olisi varmasti helppo oppia se kun kielipäätä taitaa ilmeisesti olla ja asut ympäristössä, missä sitä kuulee. 🙂 Itsellä se vaikeuttaa kun sitä kieltä ei tällä hetkellä käytä ollenkaan vapaa-ajalla.

      Tykkää

      • On tietysti vaikea sanoa, millainen Algeria olisi, elleivät ranskalaiset olisi tänne koskaan tulleet. Paljon ovat kuitenkin tuoneet tullessaan myös hyvää ja pitkältihän maa toimii edelleen kovin ”ranskalaisesti” koulujärjestelmää myöten. Sanoisin myös, että ranskalaisten pitkä läsnäolo maassa on kenties kuitenkin tehnyt algerialaisista tietyllä tavalla myös suvaitsevampia – kun täällä on totuttu erilaisiin elämäntapoihin, niitä myös suvaitaan paljon helpommin kuin täysin suljetussa yhteiskunnassa.

        Monet algerialaiset asuvat Ranskassa alueilla, joissa ei juurikaan ranskalaisia asu; alueita leimaa ränsistyneisyys ja likaisuus ja asunnot ovat erittäin huonokuntoisia. Ensinnäkin asunnot ovat usein erittäin pieniä perhekokoon verrattuina ja esimerkiksi lämmintä vettä ei asuntoihin tule riittävästi. Keittiöt saattavat olla pieniä koppeja, joissa on pakko käyttää lattiaa laskutilana tiskatessa ja ruokaa laitettaessa. Ikkunat aukeavat korkeissa kerrostaloissa suoraan kadulle siten, että eräs lapsi oli jo kuollut kadulle pudottuaan ja siten, että pelkäsin lastemme turvallisuuden puolesta. Alueen lääkäripalvelut vaikuttivat kehnoilta – jouduimme käyttämään lasta lääkärissa sillä seurauksella, että jouduimme viemään lapsen vielä Suomessa suoraan lentokentältä Lastenklinikalle, jossa pyöriteltiin silmiä lapselle määrättyjen lääkkeiden osalta. Ranskan julkinen terveydenhuoltohan on minulle yllättäin Euroopan kärkikastia, mutta tuon alueen lääkäripalvelut eivät sitä kyllä olleet. Suomessakin on tällaista ghettoutumista alettu pelätä. Kyllä osa algerialaisista elää Ranskassa ihan hyvinkin, mutta he ovat olleet maassa usein jo erittäin pitkään eikä heistä välttämättä millään tavoin enää edes huomaa, että he ovat kotoisin täältä.

        Kielipäätä ei ehkä välttämättä erityisemmin ole – olen itseasiassa vähän laiska opiskelemaan kielioppisääntöjä jne., mutta olen aika lahjakas puhumaan vähäiselläkin sanavarastolla :). En pelkää hirveästi virheiden tekemistä, mikä on auttanut siinä, että pystyn melko nopeasti kommunikoimaan vierailla kielillä – mutta tyylipuhtaasti se ei kyllä aina suju. Tuo on niin totta, että ellei kieltä käytä vapaa-ajalla, sitä on vaikea oppia tai se unohtuu. Hämmästyin ihan valtavasti, kun en Saksassa asuessamme vuoteen käyttänyt englantia, niin sekin alkoi jo rapistua ja mieleen meinasi tulla ainoastaan saksankielisiä sanoja. Onneksi englanti kuitenkin myös palautui nopeasti mieleen, kunhan taas aloin oleskella paikoissa, joissa sitä pääsin käyttämään. Ranskaa ei kukaan puhu lähipiirissäni kotikielenä, mutta pääkaupungissa vieraillessamme sitä yritetään toistuvasti meille puhua ja joitakin sivustoja seuratessani olen myös joutunut kieleen tutustumaan kääntäjän avulla – ymmärrän paremmin kirjoitettua kuin puhuttua ranskaa :).

        Tykkää

  3. Joo, mahdotontahan se on toki sanoa, millaiseksi Algeria olisi kehittynyt ilman Ranskaa. Todella huonoilta kuulostaa algerialaisten olot Ranskassa, olen ihan yllättynyt esim. tuosta lämpimän veden puutteesta! Luulisi, ettei noin huonoja asuntoja edes löytyisi kehittyneestä maasta…

    Tykkää

  4. Olin itsekin aivan yllättynyt noista elinolosuhteista enkä tiedä, uskoisinko edes, jos en olisi omin silmin nähnyt. Eikä kyseessä tosiaan olleet mitkään väliaikaisasunnot. Kokonaiset asuinalueet olivat täynnä lähes samanlaisia kerrostaloja, joissa asui lähes pelkästään maahanmuuttajia. Kaikki algerialaiset eivät toki Ranskassa noin huonoissa oloissa elä, vaan osa on pystynyt ostamaan omiakin asuntoja, mutta usein näissä perheissä huomaa, että omat juuret pyritään aikalailla peittämäään – esimerkiksi siten, että perheiden kotikielikin on ranska eikä arabiaa opeteta lapsille lainkaan, vaikka se kotimaassa olisikin ollut kotikielenä. Huivia käyttävät naiset eivät Ranskassa voi opiskella eikä työmahdollisuuksiakaan juuri ole, mikä myös asettaa huivia käyttävät naiset melkoisen valintatilanteen eteen. En usko, että sellainenkaan sopeutuminen on hyvä juttu, jossa omat juuret pitää ikäänkuin kieltää.

    Tuosta sodasta vielä… Vierailimme tänään museossa, jossa oli esillä sotaan liittyvää esineistöä ja kuvia ja osa oli kyllä sellaisia, etten niitä pienimmille näyttänyt (kiduttamista jne.). Kuva, jossa ranskalainen hieno herra ratsasti pellolla hienoine vaatteineen vartioimassa rankkaa työtä tekeviä algerialaisia naisia oli kovin puhutteleva. Toki näimme nyt vain toisen osapuolen näkemyksen sodasta ja toki sota on aina raaka, mutta kaikki se kiduttaminen, lupausten laiminlyönti jne. kuulosti kyllä aika hurjalta.

    Tykkää

    • Eikö Ranskassa kuitenkin yliopistoissa ole huivin käyttö sallittu? Mutta uskon kyllä, että vaikeampi saada töitä. Yksi tuttuni Ranskassa käyttää huivia muuten mutta töissä ei, ei kai sovi työasun kanssa.

      Luulen, että ranskalaisetkin tiedostavat että aika huonosti on tullut algerialaisia kohdeltua sodassa, ainakin siinä dokumentissa se tuli tosi hyvin ilmi 😦

      Tykkää

  5. Olen luullut, että kaikissa julkisissa oppilaitoksissa olisi huivin käyttö Ranskassa kielletty. En nyt kuitenkaan ole asiasta ihan varma enkä ole varma siitäkään, onko kielto täysin ehdoton.

    On hyvä, jos julmuudet myönnetään eurooppalaisissakin dokumenteissa ja on mielenkiintoista päästä kurkistamaan myös historiaan täältä käsin katsottuna – vaikka historia osin kovin julmuuksia täynnä onkin. Tämänkertainen lasten loma onkin ollut aikamoisen täynnä historiaan tutustumista…

    Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s