Matkaan!

 

Matkantekoa algerialaisittain. Onneksi tällaista näkee harvoin, mutta nyt lomien alettua oli lomalaisia tavallista enemmän liikkeellä pyörillä.

Anoppi lähti taas vaihteeksi lomalle Saksaan ja ajattelin kertoa hieman tavoista, jotka täällä liittyvät matkalle lähtöön – siitä kuinka läheisimmät kokoontuvat matkalle lähtijän kotiin edellisenä iltana ennen lähtöä ja kuinka ilta jatkuu usein myöhäiseen asti, vaikka lähtö olisi aikaisin aamulla. Tapa on mielestäni sekä lämminhenkinen että lähtijälle raskas. 

Täällä ei ole tapana lähettää ketään matkalle yksin, vaan edellisenä iltana ennen lähtöä kokoonnutaan matkallelähtijän kotiin, mikä saattaa suurperheessä tarkoittaa monen kymmenen hengen saattajajoukkoa, jossa on lapsiakin pienen päiväkotiryhmällisen verran. Kaikille tarjotaan tietysti ruokaa. Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna tuntuu kummalliselta, että pakkaamaankin alettiin vasta illan jo hämärtyessä ja että pakkaamiseen osallistui huoneellinen naisia jokaisen antaessa neuvoja pakkaamiseen ja tutkiessa pakattavia tavaroita. Matkaa varten ommellun hameen liian suuri koko havaittiin myös vasta illalla ja puvun saumoja tutki yksi jos toinenkin pohtiessamme, miten tilanne olisi parasta ratkaista. Onneksi muistin, että yläkerrassa asuvalla miehen veljen vaimolla on ompelukone ja puku saatiinkin korjattua ajoissa. Täytyy myöntää, että mietin moneen otteeseen, kuinka valtavan paljon hyödyllisiä asioita olisimme voineet tuolla naismäärällä saada aikaan edes hieman paremmalla organisoinnilla sen sijaan, että tuhlasimme yhden matkalaukun pakkaamiseen useamman tunnin. Mutta kun asiaa pohdin, ei pääasia varmasti ollutkaan saada mahdollisimman paljon aikaan, vaan viettää vielä viimeiset hetket ennen matkaa matkallelähtijän kanssa yhdessä rupatellen. Vaikka monissakin tilanteissa organisointikyvystä olisi täällä mielestäni hyötyä, niin toisaalta olen myös tullut siihen tulokseen, että minullakin on opittavaa siinä suhteessa, ettei kaiken toiminnan tarvitse olla niin kovin järjestelmällistä ja että joskus on vain parempi antaa tilanteiden viedä mukanaan.

Anopin keittiössä en juuri osaa puuttua tilanteisiin kokkien syöksähdellessä ympäri keittiötä. Otankin yleensä mielelläni tiskivuoron – tiskaamisenkin tekisin mieluiten yksin, mutta usein toinen tiskaa ja toinen huuhtelee. Huomaan tässä suhteessa selkeän eron individualistisen kulttuurin kasvatin ja kollektiivisen kulttuurin kasvatin välillä. En esimerkiksi voisi koskaan kuvitella pakkaavani matkalaukkuani viime hetkellä puolen suvun avustamana. Mutta vaikka anoppini on tottunut suurperheeseen, huomasin, että hänkin alkoi illan mittaan jo väsyä talossa vallinneeseen vilkkaaseen menoon. Kun äitini oli käymässä Algeriassa, en vielä tiennyt, että tällainen yhteinen kokoontuminen on tapana ennen matkalle lähtöä enkä siis ollut lainkaan varautunut siihen, että meille tuli suuri määrä vierailijoita edellisenä iltana ennen äidin kotiinpaluuta. Huomasin, että äitikin oli päästään pyörällä ja olisi luultavasti mieluummin levännyt edeltävän illan ihan rauhassa.

Mies vei anopin seuraavana aamuna lentokentälle autoon pakkautuneiden saattajien kera. En nukkunut yöllä juuri lainkaan, koska pelkäsin, että nukkuisimme vilkkaan illan jäljiltä pommiin ja koska tiesin, että matka on anopille tosi tärkeä. Olin aamulla saatuani miehen matkaan lopulta aivan ylipirteä ja aloitin kodin siivoamisen jo viideltä aamulla. Tämä onkin kostautunut nyt sillä, että olen ollut lasten loman alun aivan järkyttävän väsynyt. Mutta enköhän tästä taas piristy, kunhan saan vähän levättyä. Lapset arvelivat, että anoppi varmaankin nukkui koko lentomatkan Saksaan – kunhan sai vihdoinkin, toivottavasti, olla hetken rauhassa.

Matkustamisesta puheenollen olin tosi ilahtunut, kun saman päivän aikana kaksi perhettä kyseli meiltä vauvan turvakaukaloa. Pienimmän lapsen kaukalo kierrätettiin miehen pikkuveljen perheelle ja nyt näyttää siltä, että pienimuotoinen valistuskampanjani alkaa pikkuhiljaa tuottaa hedelmää. Toinen edistysaskel liittyy siihen, että minä ajoin meidät kotiin anopilta liikenteen ollessa illalla erittäin hiljainen. Kuulostaa ehkä oudolle, mutta näin joitakin viikkoja sitten unta, jossa pohdin, että mitähän reittiä pitkin voisin ajaa itse lähimmälle metroasemalle. En kertonut miehelle unesta mitään, mutta parin päivän päästä mies päätti ajaa metrolle uutta, erittäin rauhallista reittiä, joka vaikutti kovin tutulta. Olenkin ajatellut, että alkaisin pikkuhiljaa ajella tällaisia hiljaisia reittejä. Pienimmän pojan kommentti takapenkiltä oli kovin kannustava, poika nimittäin totesi, että: ”Hyvä äiti!”.

Mainokset

11 thoughts on “Matkaan!

    • Oi voi, tuosta tuli niin elävästi mieleen Egyptin reissun viimeinen ilta 😀 kaikki meni täsmälleen niinkuin anopillasi, vasta illan hämärtäessä alettiin pakkaamaan laukkuja, hirveä serkkulauma pakkautuneena makuuhuoneeseen ja kaikki tutkivat tavaroitani! Kieltämättä oli vähän hermot kireällä varsinkin kun olisivat laittaneet nesteitä käsimatkatavaroihin jne. Eikä kukaan ajatellut millaista on käytännössä matkustaa 12 tuntia vauvan kanssa, kaksi takkia olisi pitänyt laittaa päälle tilan säästämiseksi laukuissa ja niin edelleen 😀 Noh, kuin ihmeen kaupalla lopulta ylitäydet laukut saatiin pakattua. Kaoottista, mutta lämpimiä ja mukavia ihmisiä 🙂

      Tykkää

    • En tiedä, miksi vastaukset hyppelevät tällä tavalla omituisesti… Mutta siis Egyptissäkin toimitaan samoin :). Toisaalta on kyllä aika upeaakin, että ollaan valmiita tuhlaamaan noin paljon aikaa yhden matkalaukun pakkaamiseen – meillä länsimaissa kun tuntuu usein olevan niin kovin kiire, että on ihme, jos joku ehtii saattamaan edes lentokentälle. Mutta sitten taas joissakin tilanteissa kyllä mietin, että hieman paremmalla organisoinnilla naisetkin saisivat itselleen enemmän vapaa-aikaa. Jälleen ehkä jonkinlainen kahden ääripään välinen toimintatapa olisi kenties se paras. Voit kuvitella, kuinka pyörällä päästään äitini oli, kun sukulaiset olivat yhtäkkiä parvekkeen alla – eikä vieraita ollut vain muutama, vaan tosiaankin kymmenittäin :).

      Tykkää

    • Viisumi pitää toki olla. Anoppi on saanut viisumin aina kun on halunnut, mutta kyllä mies kertoi, että Saksan lähetystössä oli ollut valtava ”kuulustelu”. Mies siis puhui anopin puolesta, kun ei anopppi osaa saksaa tai ranskaa ja monet kysymykset olivat kuulostaneet jopa täysin epäoleellisilta. Olen huomannut, että tämmöiset hieman iäkkäämmät hakijat saavat viisumin helpommin kuin nuoret, kunhan vain kutsuja on riittävän varakas ja kunhan vain lähtijänkin elinolosuhteet ovat Algeriassa ok. Nuorten naimattomien naisten ja miesten osalta hylkäämispäätös tuntuu tulevan helpommin. Myös varakkaat algerialaiset yrittäjät tuntuvat saavan viisumin helposti.

      Oma viisumini oli lähinnä läpihuutojuttu – toki siinäkin on toimitettavia dokumentteja, jotka pitää lähettää Ruotsiin asti, mutta loppujen lopuksi on helppo juttu – ainakin kun sen on tehnyt jo niin kovin monta kertaa. Nythän ilmeisesti Suomeen ollaan avaamassa lähetystöä, mutten ole mistään löytänyt tietoa, onko se jo avattu tai milloin avataan.

      Oleskelulupaani varten mies joutui ensimmäisen kerran hakemaan paperin jos toisenkin, muttei nyt kuitenkaan suuremmin asiasta valittanut. Kävimme juuri hakemassa oleskeluluvalle jatkoa ja se oli parin minuutin homma – punainen leima vain paperiin ja se oli siinä.

      Tykkää

  1. Niinhän se joskus taitaa hieman olla. Tosin täytyy myöntää, että vaikka hieman kärjistetysti kirjoitinkin, että Suomessa on ihme, jos joku ehtii lentokentälle saattamaan, niin olen kyllä ollut itse siitä ihanassa asemassa, että äiti on tullut kentälle mukaan ja vielä siivonnutkin kodin lähtömme jälkeen. Viimeksi äiti luovutti avaimen ensiksi tulleelle vuokralaiselle ja huolehti muutenkin, että koti jäi siihen kuntoon, että opiskelijoiden oli kiva asettua taloksi. Suurta sukulaisjoukkoa en osaisi kuvitella Suomessa lentokentälle saattojoukoksi, mutta on ollut tosi suuri apu, kun äitini on järjestänyt työnsä siten, että on päässyt auttamaan – matkatavaroitakin kun on aina ollut sadan kilon paikkeilla mukana :).

    Ehkä joku sellainen välimuoto olisi tässäkin asiassa paras. Tulikin mieleeni, että mitäs jos ehdottaisin tälle naisjoukolle, että siivoaisimme anopin kodin yhdessä lattiasta kattoon ennen anopin kotiintuloa. Tiedän nimittäin itse miten ihanaa on tulla raikkaaseen kotiin!

    Tykkää

  2. Me saamme anoppini Tunisiasta ensimmäisen kerran vierailulle Suomeen ensi viikolla! Hän tulee kolmeksi viikoksi. Jännittää! Onko antaa mitään vinkkejä, mitä puuhastelua keksisin hänelle tänne kotiimme(en tarkoita kotitöitä, vaan jotain kivaa hänelle)? Ts. Mitä naiset tykkäävät siellä päin tehdä. Joo puhuvat ja juovat teetä, mutta mä en osaa kamalasti arabiaa. Lapsien kanssa aika varmasti kuluu hyvin ja Tunisian tv meillä näkyy, joten ihan seiniä ei tarvitse vaan tuijottaa 😀

    Tykkää

    • Mukava kuulla, että saatte mieluisan vieraan! Kysymys onkin sikäli vaikea, ettei anoppi ole koskaan käynyt luonamme Suomessa, koska hänellä asuu niin kovin paljon lapsia ja muita sukulaisia muissa lähempänä sijaitsevissa Euroopan maissa. Täällä ainakin monet anoppini ikäiset naiset ovat tottuneet olemaan paljon kotona (ja tekemään niitä kotitöitä :)), mutta olen huomannut, että monet ovat myös kovia shoppailijoita, varsinkin jos pääsevät Eurooppaan – anoppinikin tykkää paljon eurooppalaisista ostoskeskuksista, vaikka ne hänelle kovin kalliita hintatasoltaan ovatkin – pääpaino on siis toki ikkunashoppailussa. Joskus on vain vähän hassua, että hän ostaa Euroopasta sellaisiakin tavaroita, joita kyllä saisi täältäkin. TV:n parissa aika varmasti kuluu, samoin vaikkapa valokuva-albumien äärellä. Anoppini oli tosi kiinnostunut näkemään kuvia lapsista pieninä ja matkoistamme sekä myös suomalaisesta ruuasta ja perinteistä. Vierailut sukulaisten luona ovat täällä suosittua ajanvietettä – ehkä voisitkin pyytää perhettäsi ja/tai ystäviäsi kylään ja viedä myös anoppia vierailemaan muiden koteihin. Täällä on pitkät hammam-perinteet ja ainakin oma anoppini haluaisi kovin kokeilla suomalaista saunaa. (En sitten tiedä, menisikö syteen vai saveen, jos tosiaan pääsisi kunnon löylyihin…) Peseytymässä viihdytään helposti tuntikaupalla. Käsitöitä, kuten virkkausta, osa tekee mielellään, osa taas ei osaa lainkaan. Uskoisin myös anoppisi olevan kovin mielissään, jos saisi opettaa sinulle tunisialaisten ruokien valmistamista.

      Tykkää

      • Kiitos vastauksesta! 🙂 sauna meillä onkin kotona, joten siellä voi kylpeä mielimäärin. Shoppailu kuulostaa kivalta vaihtoehdolta. Asumme Oulussa, joten kauppoja on. Mies on kokopäivätyössä ja minä äitiyslomalla, joten saan toimia enimmäkseen seremoniamestarina 🙂 perhettäni onneksi asuu tässä lähistöllä, jossa voimme vierailla. Haluan anopilleni rentoa lomaa ja toivon, että hän saisi vähän hemmotella itseään 🙂

        Tykkää

  3. Kuulostaa ihanalta ajatukselta – monet tämän ikäluokan naiset ovat tehneet nuoruudessaan kovasti töitä ja olisivat todellakin rentoutumisen tarpeessa – toinen juttu sitten onkin, kuinka hyvin osaavat rentoutua :). Mies on täällä vienyt äitiään monesti hammamiin, jossa anoppi tosiaan viihtyy tuntikaupalla rentoutumassa, mutta muutoin viihtyy pitkälti joko kotona tai tuttavien kodeissa. Hammamissa erilaiset hoidot kiinnostavat. Anoppi on kuitenkin myös hyvin avoin kokeilemaan uusia juttuja ja vierailemaan uusissa paikoissa, joten jos hän tulisi Suomeen, veisin varmastikin tutustumaan myös joihinkin nähtävyyksiin (tosin huomioiden, ettei anoppi enää jaksa kovin pitkiä matkoja kävellä).

    Olemme myös jutelleet esimerkiksi siitä, miten Suomessa tehdään mattoja käsin, mutta aivan eri tavalla kuin täällä – voisikin olla mielenkiintoista näyttää vaikkapa suomalaiset kangaspuut sekä miten niillä kudotaan mattoja – anopista tämä oli mielenkiintoista, koska täällä on niin pitkät mattojenkutomisperinteet. Samoin anoppia kiinnosti perinteinen suomalainen tapa valmistaa ruisleipää. Tosin älä loukkaannu, ellei ruisleipä maistu – se on niitä harvoja lasten serkuille tarjoamiani ruokia, jotka eivät oikein uponneet, vaikka mieheni kyllä oppi ruisleipää syömään ja kaipaa sitä Suomesta :). On ollut mielenkiintoista vertailla eri tapoja tehdä samoja asioita! Saksassa anoppi tykkäsi kun pääsi ravintolaan syömään – se on hänelle harvinaista herkkua ja taisi olla yksi loman kohokohdista.

    Tykkää

    • Pakko oli tulla kommentoimaan tänne, että matka meni hienosti ja kivaa oli 🙂 Ekana kommentoin ruisleivästä, etu anoppi tykkäsi tosi paljon, eikä edes tainnut kysellä koko leivästä, että mitä se on. Söi päivittäin harissan kanssa 😀 mies kertoi, että Tunisiassa olisi jotain vastaavaa (?)

      Teimme ihan suht arkisia juttuja. Mies oli aivan normaalisti töissä, joten minä sitten vietin aikaa anopin kanssa. Ihan loistavaa! En usko, että ilman tätä matkaa ikipäivänä olisin näin tiiviisti kahdestaan päiviä hänen kanssa viettänyt (no lapset oli kans) 🙂 ruokaa tehtiin paljo, arabiaa opin taas lisää hirveesti. Tosi ylpeä olen anopista, että uskalsi tänne saakka tulla ja tosi ”reippaasti” oli. 🙂

      Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s