Kotoa käsin työskentelyn plussia ja miinuksia

Olen nyt vuoden verran tehnyt töitä kotoa käsin, joten jonkin verran on jo käsitystä siitä, millaisia plussia ja miinuksia tähän valintaan liittyy. Ajattelin nyt avata hieman näitä ajatuksia, osittain ehkä itsellenikin, tilanteessa, jossa minulle on tarjottu mahdollisuutta työskennellä myös kodin ulkopuolella työympäristössä, jossa voisin kommunikoida englanniksi ja joka vastaisi koulutustani. Tässä vaihessa on siis hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä tulevaisuudelta oikein haluan.

Olen kokenut, että tämä kotoa käsin työskentely on toisaalta auttanut sopeutumaan Algeriaan ja toisaalta taas estänyt sopeutumista paikallisen yhteisön jäseneksi. Täältä on aikalailla vaikea löytää työtä, jossa pärjäisi englannin- tai saksankielellä, joten tästä syystä on ollut tosi hienoa, että olen voinut työskennellä kotoa käsin käyttäen sekä suomea että englantia. Ainakin alussa tämä tuntui lähes ainoalta tavalta työllistyä täällä. Lapset alkavat jo olla sen verran isoja, että aloin jo kaivata töihin ja epäilen, ettei minusta taitaisi olla kotirouvaksi sellaisessa tilanteessa, jossa kaikki lapset olisivat jo kouluikäisiä, vaikka kotona viihdynkin. Tämä nykyinen työ on tuonut päiviin mielenkiintoista tekemistä ja haasteita! Asian kääntöpuoli on se, että kun oleskelen suuren osan päivästä suomen- ja englanninkielisessä ympäristössä, en ole oppinut paikallista arabian murretta, darjaa, läheskään niin paljon kuin olisin toivonut ja odottanut. Tullessamme Algeriaan pärjäsin jo tuossa vaiheessa arabiankielisissä arkikeskusteluissa – olenhan kuunnellut darjaa kotona jo lähes 20 vuotta, ja jonkin verran kielitaitoni on toki edistynyt, muttei kuitenkaan niin paljon kuin olisin toivonut. Darja on siinä mielessä vaikea kieli, ettei sitä voi oppia kuin kuulemalla ja ellen ole riittävästi paikallisten ihmisten keskuudessa, en tietenkään edisty tässä suhteessa. Toki opin sanan sieltä ja toisen täältä, kun lapset puhuvat darjaa sekä isänsä että usein myös toistensa kanssa.

Tämä nykyinen työni on erittäin hyvä vaihtoehto tämän hetkisessä elämässämme erityisesti siitä syystä, ettei lasten eikä eläinten tarvitse olla kotona yksin. Olen arkipäivisin lähestulkoon aina paikalla, mutta joskus mietin sitä, kuinka läsnäoleva olen. Kotona olemiseni on ollut erityisen tärkeää siitäkin syystä, että täällä on eräs, mielestäni aikalailla järjetön systeemi, joka ei ainakaan edistä naisten työssäkäymistä; täällä nimittäin koululaiset tulevat käymään kotona puolen päivän maissa ja lähtevät noin puolen tunnin päästä jälleen kohti koulua – tämä siitä huolimatta, että Algeriassa koulussa tarjotaan ilmainen ruoka. Ruoka on toki yksinkertaista ja meilläkin lapset syövät kotona vielä kouluruuan lisäksi, mutta mielestäni olisi järkevämpi pakata sitten vaikka evästä lisäksi, jotta voitaisiin välttää tilanne, jossa lapset kulkevat koulumatkan neljä kertaa päivässä! Joinakin päivinä tytöllä on jopa läksyjä, jotka tulee tehdä tuon puolituntisen kotona piipahduksen aikana. Aamupäiväni ovat siis tosi kiireiset, varsinkin koska isä laittaa usein lapset kouluun, koska teen itse usein töitä myöhään iltaan/yöhön asti, jolloin on kaikkien kannalta parempi, että nukun aamulla hieman pidempään. Aamupäivällä siis napsautan koneen auki yleensä jo siinä vaiheessa, kun juon aamukahvin. Mietin, mitä teen päivän aikana ja missä järjestyksessä. Teen aamuisin kotona pikasiivouksen ja valmistelen päivän ruuan siten, että se on valmista ennen lasten tuloa.

Ajoittain tunnen huonoa omaatuntoa siitä, etten välttämättä ole niin läsnäoleva kuin haluaisin. Alunperinhän ajatuksenani oli tehdä töitä vain puolipäiväisesti – lähinnä pienimmän päiväuniaikaan sekä iltaisin – ihan niinkuin silloin, kun opiskelin. Hyvin pian kuitenkin huomasin, että töitä riittikin ihan kokopäivätyöksi asti. Osittain tästä syystä osa työajastani ajoittuu iltaan – aikaan jolloin lapset ovat jo nukkumassa. Jotenkin tuntuu paremmalta työskennellä tuolloin kuin istua pitkään koneen ääressä silloinkin kun lapset tulevat koulusta. Olen lisäksi luonnostani iltaihminen, joten ratkaisu sopii siitäkin syystä minulle erinomaisesti. Toisaalta haluan myös opettaa lapsille, että rahan eteen täytyy tehdä työtä enkä sikäli pidä kovin huonona asiana sitäkään, jos joudun toisinaan sanomaan lapsille, etten voi juuri nyt auttaa tai etten voi juuri nyt lukea satua, koska teen töitä. Mutta ajoittain tämä tuntuu hieman nuorallakävelyltä. Suurelta osin huono omatunto johtuu siitä, ettemme ole löytäneet nuorimmalle lapselle vielä lainkaan päivähoitopaikkaa. En täällä uskalla jättää poikaa mihin tahansa hoitopaikkaan, koska poika on vilkas ja kova kiipeilemään ja olen huomannut, että joissakin paikoissa lasten vahtiminen on aikalailla lepsua. Myös monet tilaratkaisut ovat jopa vaarallisia. Siinä päiväkodissa, jonne olisin pojan halunnut laittaa, ei ollut enää tilaa. Olemme siis hoitaneet poikaa miehen kanssa vuorotellen ja toisaalta, vaikka poika on vilkas, hän jaksaa myös keskittyä uskomattoman kauan esimerkiksi piirtämiseen ja maalaamiseen tai autoleikkeihin ihan yksikseenkin eli poika ei vaadi aikuista tai toista lasta vierelleen ihan joka hetki. Iltapäivisin poika leikkii mielellään koulusta palaavien sisarustensa kanssa. Poika ei mielestäni vielä tunnu kaipaavan tämän kummempia virikkeitä, vaan vaikuttaa olevan tyytyväinen näinkin. Itseasiassa tuntuu, että ehkä toisinaan isossa perheessä kasvava lapsi saattaa kaivata pikemminkin virikkeettömyyttä kuin virikkeitä ja ainakin meillä poika tuntuu nauttivan kun saa toisinaan leikkiä ja touhuta myös ilman leikkikavereita. Pidemmän päälle olisi kuitenkin varmasti parempi löytää pojalle mielekäs hoitopaikka.

On toisaalta tosi hyvä, että ehdin päivän aikana tehdä myös kotitöitä eikä suuri määrä kotitöitä ole siis kotona odottamassa töistä tullessani. Useampi kone pyykkiä tulee pestyä ja ripustettua päivän aikana kuin huomaamatta ja saan samalla myös tauon koneella istumisesta. Samoin vaikkapa pullataikina on helppo laittaa kohoamaan ja leipoa seuraavassa ”vapaassa välissä”. Toisaalta se, että kotityöt ovat koko ajan ympärillä on ajoittain myös stressaavaa – en aina oikein tiedä, mistä aloittaisin. Joku on joskus sanonut erittäin fiksusti, ettei työ meitä rasita, vaan kaikki se mikä on vielä tekemättä. Olen usein huomannut, että jos päivän aikana tehtävien töiden määrää murehtii liikaa etukäteen, ei oikein saa mistään kiinni eikä mitään aikaiseksi, mutta kun näitä asioita alkaa vain tehdä, huomaakin usein, että saakin aikaiseksi tosi paljon.

Ajankäytön kannalta on hyvä, etten hukkaa aikaani työmatkoihin! Opiskeluaikoina istuin aikoinaan kolme tuntia päivässä julkisissa päästäkseni kouluun ja kotiin ja täällä ruuhkissa työmatkoihin saisi myös varata reippaasti aikaa! Ajankäytön kannalta on erinomaista myös se, että kunhan pidän kiinni työnantajien kanssa sovituista aikatauluista, voin pitää vapaata vaikka keskellä viikkoa ja keskellä päivää, jos haluamme käydä vaikkapa jossakin tapahtumassa. Voin myös jonkin verran vaikuttaa työmäärääni eli esimerkiksi tammikuun alussa tein yhden suuren projektin muiden töiden lisäksi, mutta nyt kuukauden viimeiset viikot olen tehnyt huomattavasti lyhyempiä työpäiviä keskittyen kotiin ja lapsiin – sekä lepäämiseen ja rentoutumiseen. Olen jonkin verran taipuvainen tekemään liikaa töitä, mikä on hyvä pitää mielessä – on tärkeää oppia sanomaan myös ”Ei”. Täällä elinkustannukset ovat onneksi sen verran pienemmät kuin Suomessa, ettei olisi täydellinen katastrofi, vaikkei töistä kieltäytymisen vuoksi seuraavassa kuussa saisikaan ihan niin paljon töitä kuin aikaisemmin. Tosin elinkustannukset ovat täälläkin nousseet melko reippaaseen tahtiin ja jos täällä joutuisi maksamaan vuokraa tai lainaa asunnosta, oltaisiinkin täysin eri tilanteessa; pääkaupungissa sellainen vuokra-asunto, jossa uskoisin viihtyväni, maksaa suurinpiirtein saman verran kuin Helsingissä!

Tällainen työtapa ei vaadi erityisiä työvaatteita, mikä on sekä positiivinen että negatiivinen juttu; joskus nimittäin tuntuu, että kun pitäisikin lähteä johonkin, ei siistejä vaatteita niin kovin tahdokaan vaatekaapista löytyä. Jonkin verran toki tapaan ihmisiä työhöni liittyen ja jonkin verran työhön liittyy myös Skype-puheluita ja -kokouksia, mutta enimmäkseen tämä on aika yksinäistä puurtamista.

Kotoa käsin työskentely sopii sellaiselle, joka viihtyy kotona eikä välttämättä kaipaa työpaikan sosiaalisia suhteita. Itse viihdyn paljon kotona, mutta olen tässäkin suhteessa sellainen, että kaipaan kotona olon vastapainoksi ajoittain pieniä seikkailuja ja tykkään esimerkiksi matkustaa ja tutustua uusiin paikkoihin. Tulen yleensä erittäin hyvin toimeen työyhteisön muiden jäsenten kanssa, mutten välttämättä tarvitse työpaikkaa ystävystyäkseni jonkun kanssa. Tällainen työ on myös erittäin itseohjautuvaa ja vaatii kieltämättä tietyn määrän itsekuria. Olen jostakin syystä huomannut jo opintojen aikana, että opin parhaiten yksin tekemällä ja lukemalla – olen huomannut, etten ole parhaimmillani luennoilla ja muissa ryhmätilanteissa, vaan usein hoksaan asiat vasta kotona, kun kokeilen ja kertaan asioita itsekseni. Itseohjautuvuus on siis minun juttuni. Hyvä esimerkki tulee mieleen kirjanpidon luennoilta, joissa taisin olla aika pihalla. Vieressä istunut ystäväni taisi luulla, etten saisi koko kurssia lainkaan läpi ja yritti kovasti neuvoa. Kuitenkin, kun kertasin asiat kotona ja hoksasin kirjanpidon idean, sain kurssista parhaan mahdollisen arvosanan. En jollakin lailla jaksa keskittyä, kun ei ole pakko tai siis tilanteissa, joissa ”vain harjoitellaan”, mutta sitten tosi paikan tullen skarppaan. Työt pyrin aina tekemään huolella eli ”skarpisti”. Itsekurin osalta huomaan joskus vaikeaksi sen, että internetin ollessa koko ajan käsillä, on toisinaan suuri houkutus hakeutua kiinnostaville sivuille ja jättää työt myöhäisempään ajankohtaan.

Pohdin etukäteen kovasti sitä, että kunnioittaisivatko paikalliset ihmiset lainkaan työaikojani ja sitä, että ajoittain minulla on kovinkin kiire? Pystyisivätkö he ymmärtämään, että vaikka olenkin ”vain kotona”, teen myös töitä, joissa on ajoittain kiireisetkin aikataulut ja että näissä aikatauluissa tulee pysyä, jos aikoo saada töitä jatkossakin? Ajatus siitä, että jokin työ pitäisi palauttaa illalla ja parvekkeen alle ilmestyisikin yhtäkkiä puoli sukua kyläilemään, pelotti hieman. Tämä pelko on osoittautunut suurelta osin aiheettomaksi. Luulen, että suurimmaksi osaksi tämä taitaa olla anoppini ansiota; minulla on vähän sellainen kuva, että anoppi olisi kertonut sukulaisille siitä, että teen töitä kotoa käsin ja järkevänä ihmisenä varmasti tajunnut, kuinka tärkeää on, että voin rauhassa näitä töitä tehdä. Yllätysvieraita meille on nimittäin tullut tämän vuoden aikana oikeastaan vain kerran – ja täytyy sanoa, että ehkä kaikista huonoimmassa välissä… juuri silloin kun olin sen vuoden ainoan kerran vatsataudissa ja olin oksentanut koko yön ja kun olin pari viikkoa yksin lasten kanssa! Lapset olivat oksentaneet edellisenä yönä ja kun oli minun vuoroni, mietin yöllä kuumeisesti, miten tulisin selviämään seuraavasta päivästä. Juuri tuona päivänä – tai oikeastaan iltana – meille sitten tuli yövieraita! Pojat tulivat sen verran myöhään, että oli jo pimeää – pimeä tulee täällä yllättävän aikaisin-, enkä hennonnut tai oikeastaan uskaltanutkaan pimeyden takia enää passittaa poikia kotiin. Jotenkin sain laitettua pojille iltapalaa ja pedit valmiiksi ja jotenkin siitäkin päivästä selvittiin, mutta jos tällaisia yllätyksiä olisi kovin paljon ja kovin usein, ei tästä kotoa käsin työskentelystä oikein taitaisi tulla mitään. Toisaalta joskus hieman pelkään, että ihmiset loukkaantuvat, kun ei minulla ole niin paljon aikaa kyläillä kuin mihin täällä on ehkä totuttu ja koska moni ei lainkaan ymmärrä, että teen myös palkkatyötä, vaikka olenkin ”vain kotona”. Täällähän etätyö ei ole kovin yleistä. Naapurin lausahdus pojan aloitettua esikoulun oli aika kuvaava – hän nimittäin totesi, että ”sinä varmaan nukut nyt päivisin, kun vain pienin on kotona?”.

Taidan siis kokea, että tässä työskentelytavassa on monia plussia, mutta on siinä omat miinuksensakin. Työ, jota minulle on alustavasti ehdotettu tarjoaisi muutamia houkuttelevia mahdollisuuksia. Ensinnäkin työ olisi varmasti mielenkiintoista – juuri sellaista lasten hyväksi tehtävää työtä, jota kuitenkin tekisin etupäässä aikuisten parissa. Toiseksi työ sijaitsisi pääkaupungissa ja tarjoaisi mahdollisuuden myös yöpyä niin halutessani pääkaupungissa, mikä tarjoaisi paljon nykyistä paremmat liikkumismahdollisuudet. Pääkaupungissahan voi liikkua niin metrolla, raitiovaunulla kuin bussillakin lähes samaan tapaan kuin Helsingissä. Täällä voin kävellä läheiseen kaupunkiin L`Arbaan, mutta muualle tarvitsen melkeinpä autokyydin. Pidän tosi paljon pääkaupungista, mutten toisaalta ole valmis sinne muuttamaan, koska tämä nykyinen asuinpaikkamme tarjoaa sekä sellaista rauhaa että niin paljon tilaa, etten usko tällaista pääkaupungista löytäväni. Nyt pääkaupunki näkyy kattoterassiltamme, mutta metro saisi ulottua vielä hieman lähemmäs meitä. Tämän tarjotun työn kautta voisin yhdistää sekä pääkaupungin että tämän nykyisen asuinpaikkamme parhaat puolet, mikä kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta! Lisäksi työ ratkaisisi pienimmän pojan päivähoito-ongelman sekä tarjoaisi isoimmille lapsille mahdollisuuden kulkea yksityiskouluun pääkaupunkiin. Tästä huolimatta en ole ihan varma, mikä olisi tässä tilanteessa paras ratkaisu ja toisaalta työkin on vielä kokonaisuudessaan suunnitteluasteella eikä siis edes aivan varma. Aika ajoin on kuitenkin mielestäni hyvä pysähtyä pohtimaan omaa tulevaisuutta sekä sitä, mihin suuntaan sitä haluaa viedä!

 

Mainokset

6 thoughts on “Kotoa käsin työskentelyn plussia ja miinuksia

  1. Totta; molemmissa on hyvät ja huonot puolensa! Molemmat työt tarjoavat tietynlaista vapautta, mutta vain eri muodoissa! Nykyhetkessä pidän siitä, että voin aika väljästi suunnitella työaikani ja työ kulkee tarvittaessa myös mukana, vaikka siirtyisin paikasta toiseen tai jopa maasta toiseen. Toisaalta olen kovasti miettinyt sitä, miten voisin yhdistää sekä nykyisen asuinpaikkamme että pääkaupungin parhaat puolet ja tämä toinen työvaihtoehto saattaisi puolestaan tarjota ratkaisun tähän! Lisäksi tämä toinen työ tarjoaisi uusia, mielenkiintoisia haasteita.

    Tykkää

  2. Itse opiskelen vielä yliopistossa, lapsi on päiväkodissa kun on luentoja tai kun kirjoitan gradua kotona / yliopistolla. Kotona hommia tehdessä saa kyllä kivasti pestyä pyykkiä, eikä tarvitse laittautua 😀

    Mulle tuli tunne, että ehkä tuo uusi työ tois sulle uusia tuulia 🙂

    Tykkää

  3. Nimenomaan kotitöitä tulee tehtyä tässä melkein kuin huomaamatta :). Uusi työ toisi varmasti mukanaan uusia tuulia ja houkuttelee kyllä. Toisaalta viihdyn hyvin näinkin, mutta toisaalta jos nyt en tartu tähän tilaisuuteen, en ehkä enää saa uutta samanlaista. Täällä kun sellaisia töitä, joissa pärjäisi englanninkielellä on kuitenkin tosi vähän. Tsemppiä gradun tekoon!

    Tykkää

  4. Oleppa hyvä :). Omalta osaltani vaikeinta opinnäytetyössä oli lähdeviitteet ja kaikenlainen ”pilkunviilaaminen”. Tekstiä syntyi vähän liikaakin ja tiivistin lopulta työtä useita kymmeniä sivuja :). Täällä blogissakin huomaan, että ajatus lähtee helposti rönsyilemään.

    Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s