Kuinka monta lasta?

 

Tilastojen mukaan naisille syntyy Algeriassa nykyisin alle 2,1 lasta, mikä kuulosti ensin mutu-tuntumalta pieneltä määrältä, koska lähipiirini perheissä 4-6 lasta on se tyypillisempi määrä. Mutta kun aloin pohtia pääkaupungissa näkemiäni perheitä, ei yhden tai kahden lapsen algerialaiset perheet enää tuntuneetkaan niin kovin tavattomilta. Yli 10 lapsen perheitä täällä ei enää yleisesti näe, vaikka vielä anoppini ollessa nuori tällaiset perheet taisivat olla enemmän sääntö kuin poikkeus.

Lapsimäärän vähenemiseen on varmasti useita syitä. Ehkä suurimpana se, että suurissa kaupungeissa asuvat algerialaiset naiset ovat yllättävän koulutettuja; yliopisto-opiskelijoista noin puolet on naisia. Toisaalta elinkustannukset ovat täällä nousseet ja tuntuvat nousevan koko ajan. Samalla tuntuu siltä, ja taas mennään mutulla, että nykyvanhemmat haluavat antaa lapsilleen aikaisempaa enemmän myös materiaa. Ennen lapsilla ei tarvinnut olla omaa huonetta (tai edes omaa sänkyä) eikä juurikaan leluja, mutta nykyisin lapset esimerkiksi pääkaupunkiseudun puistoissa saapuvat puistoon yhä useammin ylpeän isän kauko-ohjaamilla sähköautoilla, joita näytti jo tulleen kauppakeskuksenkin valikoimiin ja jollainen on täällä blogissakin näkynyt jo aikaisemminkin. Kysyntää autoille tuntuu siis olevan! Naisten työssäkäynti on lisääntynyt koulutuksen lisääntyessä ja huomaan, että täällä pidetään usein liian raskaana sellaista tilannetta, jossa nainen huolehtisi yksin sekä kodista että lapsista – varsinkin, jos koti ja lapsimäärä ovat suuria. Lasten koulutukseen panostetaan ja vaikka koulutus onkin ilmaista aina yliopistotasolle asti, suosivat monet maksullisia lisäopetustunteja.

En ole havainnut täällä lainkaan sellaista ajatusta, että lapsia hankittaisiin suuri määrä siksi, että lapset olisivat vanhempien tulevaisuuden sosiaaliturvaa. Ehkä tilanne saattaa olla erilainen ihan köyhimmillä maaseutualueilla, mutta täällä tilanne tuntuu olevan pikemminkin päinvastoin eli jos perhe ei ole kovin hyvin toimeentuleva, saattaa tämä olla syy lapsimäärän rajoittamiseen. Pieniä perheitä tuntuisi siis olevan erityisesti koulutettujen kaupunkilaisten ja hieman heikommin toimeentulevien pienten paikkakuntien perheiden keskuudessa. Tähän liittyy eräs keskustelu, jonka kävin erään tuttavani luona kahvilla, jossa taas alkoi keskustelu siitä, että meidän tyttö tarvitsee kyllä pikkusiskon. Kerroin, että olen oikein tyytyväinen perheemme kokoon ja että alan jo tuntea itseni vähän vanhaksi hankkimaan enää vauvaa. Tämä huomautukseni pyyhkäistiin ilmaan vähättelevällä käden heilautuksella ja keskustelu jatkui siitä, kuinka tärkeää on, että tytöllä on sisko. Halusin siirtää keskustelun toisaalle ja kysyin vieressäni istuneelta yhden lapsen (tytön) äidiltä, millaisesta perheestä hän haaveilee? Sama äiti, joka oli juuri äsken kannustanut meitä hankkimaan tytölle pikkusiskon, sanoi hieman surullisena, että jos seuraava lapsi on poika, hän haluaa vain kaksi lasta, koska heillä ei ole varaa enempään.

Ja annas olla, kun kerroin naapurille olleeni vatsataudissa, alkoi hän heti udella, olenko raskaana. Uteluihin ei auttanut se, että kerroin myös lasten oksennelleen. Vielä seuraavallakin tapaamiskerrallamme hän oikein kokeili vatsaani – joka kieltämättä kyllä näyttää hieman siltä kuin pikkusisko olisi tilauksessa. Omien kokemusteni perusteella suurimpien kaupunkien ulkopuolella halutaan perheeseen useimmiten enemmän kuin yksi tai kaksi lasta, jos siihen suinkin vain on varaa. Ehkä tähän on osittain kasvettu; kun omassakin perheessä on usein ollut paljon lapsia, tuntuu luonnolliselta hankkia itsekin suuri perhe. Pienet perheet taas tuntuvat olevan suosittuja pääkaupungissa (ja uskoisin, että muissakin suurimmissa kaupungeissa), joissa naisten työssäkäynti on yleisempää ja asunnotkin usein pienempiä. Toisaalta suuret perheet ovat monen mieheni ikäluokan vanhempien sosiaaliturva.

Meidän kohdallamme neljää lasta toisaalta usein hämmästellään suurena perheenä. Täällä tiedetään yleisesti, että Euroopassa 1-2 lapsen perheet ovat tavallisia ja huomaan, että minua pidetään eurooppalaisena myös tietyllä tavalla ”heikompana” kuin algerialaisia naisia ja tätä kautta se, että olen halunnut näinkin suuren perheen herättää hämmästystä. Toisten lapsiluvusta puhuminen ja asiaan puuttuminen on selkeästi hyväksytympää kuin Suomessa. Eräässä toisessa kyläpaikassa keskustelun siirryttyä jälleen siihen, että tyttömme tarvitsee pikkusiskon, puuttui perheen emäntä onnekseni keskusteluun ja totesi hyvin napakasti, että minkäs sitten teet jos viidennestä lapsesta tuleekin poika? Hän oli kuulemma yrittämällä yrittänyt meidän tilanteessamme viidettä lasta toisen tytön toivossa ja poika tuli. Niinpä. Olen toisaalta ollut ilahtunut siitä, kuinka monet perheet toivovat nimenomaan tyttöjä perheeseen, koska stereotypiahan taitaa hieman olla se, että lähinnä pojat olisivat toivottuja. Näin ei siis todellakaan tunnu olevan!! Täältä pienehköltä paikkakunnalta pääkaupunkiseudun kupeesta katsottuna sanoisin, että täkäläinen ”ihanneperhe” taitaisi olla neljä lasta: kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, kun taas suomalainen ”ihanneperhe” taitaa olla kaksi lasta: poika ja tyttö?

 

Mainokset

2 thoughts on “Kuinka monta lasta?

  1. Kun tyttö oli pienempi niin sain kuulla enemmin uteluita etta milloin tulee toinen ja etta pitaisi olla tyttö ja poika, se on ihannetila paikallisittain. Nykyisin kyselyt ovat harvassa, kaupungeissa perheet ovat nykyisin aika pienia ja ehka eniten paikallista miestani on ihmetyttanyt se, etta Suomessa perheet ovatkin toisinaan aika isoja vaikka yleisesti on ajateltu toisinpain 🙂

    Tykkää

  2. Niin oikeastaan nykyisin tuntuu, että itseasiassa kolme lasta alkaa olla Suomessa monen ihanne. Toisaalta tuntuu, että myös vapaaehtoinen lapsettomuus on yleistynyt.

    Täällä olisin kuvitellut syntyvyyden olevan reippaampi kuin tuo tilasto näyttää, mutta suurissa kaupungeissa on kyllä alettu selkeästi suosia pieniä perheitä ja sielläkin ihanne taitaa olla 2-lapsinen perhe, jossa on tyttö ja poika. Turkkikin näyttää olevan kartassa ”sinisiä alueita” eli matalan syntyvyyden alueita, vaikka siitäkin olisin ehkä ajatellut toisin.

    Jotenkin niin toivoisin, että jokainen voisi päättää perhekoostaan ihan ilman selittelyjä – olipa ratkaisu sitten miten ”ihanteiden vastainen” tahansa :).

    Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s