Sormenjäljet rekisterissä

Olen ensimmäistä kertaa maassa niin pitkään yhtäjaksoisesti, että jouduin hakemaan oleskelulupaa. Noin viikko sitten meille ilmoitettiin, että oleskelulupa on valmis ja saisin sen noutaa poliisiasemalta. Mies oli hieman huolissaan, ettei lapsia voi ottaa mukaan, mutta koska en oikein uskalla jättää vilkasta 3-vuotiasta täällä kenenkään hoitoon, ei muita vaihtoehtoja jäänyt, kuin ottaa pojat mukaan. Ajattelin jo etukäteen, että millaiseen kuulusteluun mahdan joutua, kun ei lapsiakaan kerran voi mukaan ottaa ja oletin, että tilaisuus olisi jäykkääkin jäykempi. Erehdyin jälleen kerran.

Menimme siis poliisiasemalle lapsinemme. Ensin meidät ohjattiin odotushuoneeseen, jossa kohtelias mies pomppasi pystyyn minut nähdessään tarjoten istumapaikkaa. Odottelimme vain hetkisen, kun pääsimme toimistohuoneeseen, jossa toimiston johtaja selitti kahdelle naiselle, sihteereille varmaankin, miten lomake täytetään. Toinen näistä sihteereistä sanoi, ettei voi täyttää paperia, koska ei osaa kovin hyvin arabiaa. Vaikutti lupaavalta. Johtaja antoi sitten ohjeet toiselle sihteerille, joka vaikutti vieläkin epävarmemmalta kuin edellinen. Kun johtaja poistui huoneesta, haki tämä sihteeri toisesta huoneesta nuoren miehen, joka lopulta osasi täyttää lomakkeen, toivottavasti, oikein. Aika monta työntekijää tarvittiin tämän lomakkeen täyttämiseen ja epäilen, että tällä paikkakunnalla oleskelulupahakemuksia käsitellään erittäin harvoin.

Miehen puhelin soi kesken tapaamisen ja selvisi, että odottamamme DHL-lähetys oli juuri tullut Suomesta – tietenkin juuri silloin, kun olimme poliisiasemalla, kuinkas muuten. Mies joutui siis poistumaan ja jäin poikien kanssa yksin seuraamaan lomakkeen täyttöoperaatiota. Toinen sihteereistä vielä varmisti ennen miehen lähtöä, että osaahan vaimosi allekirjoittaa. Aiheellinen kysymys sikäli, että täällä kaikki eivät välttämättä osaa.

Kun lomake oli täytetty, piti minun allekirjoittaa useampaan kohtaan. Sitten piti painaa vasemman käden etusormi punaiseen musteeseen ja painaa sormenjälki tosi moneen kohtaan eri asennoissa. Sihteeri oli niin ystävällinen, että olisi antanut 3-vuotiaallekin oman paperin, johon poika olisi saanut kokeilla sormenjäljen painamista pojan kyseltyä useaan kertaan suomeksi, mikä punainen leimasintyyny on. Poika ei tietenkään sitten enää uskaltanut sormea musteeseen painaa – ja hyvä niin, koska omakin sormeni oli punainen vielä monen pesun jälkeen! Kun lomake oli vihdoin valmis leikattiin se minulle kansiosta irti saksenkärjellä viivotinta apuna käyttäen. Tuo tuikitärkeä paperi on ohuenohutta paperia, joten täytyy nyt olla tarkkana sen säilytyksen kanssa.

Huoneen ainoan miehen poistuttua naiset innostuivat juttelemaan kanssani enemmän – oikein ystävälliseen sävyyn, minkäänlaista jäykkää tunnelmaa ei ollut havaittavissa missään vaiheessa, vaikka olimmekin algerialaisella poliisiasemalla! Naiset kyselivät esimerkiksi, montaako kieltä puhun ja hämmästyivät, kun kerroin mitä kieliä osaan intoutuen puhumaan kanssani englantia. ”I like”, oli toisen kommentti ja toisen kommentti oli: ”You are beautiful!”, joka taisi mennä hiukan pieleen. Olen huomannut, että täällä ilmeisesti opetellaan englannin tunnilla tiettyjä sanontoja ulkoa ja niitä vähiä sanontoja yritetään sitten toistaa tilanteissa, mitkä ovat vähän sinne päin. Meillehän on esimerkiksi toivotettu ”Welcome to Algeria” siinä vaiheessa, kun olimme juuri poistumassa Algeriasta. Olen löytänyt täältä aika harvoja ihmisiä, joiden kanssa varsinainen keskustelu onnistuu enganniksi. Tästä huolimatta olin tosi iloinen siitä, että tunnelma poliisiasemalla oli niin rento ja kolmen kuukauden oleskelulupa myönnettiin näennäisen helposti. Olen nimittäin näennäisen tietämätön kaikesta siitä vaivasta, jonka mies joutui oleskeluluvan eteen tekemään; näin vain aikamoisen nivaskan papereita, joita mies oli kerännyt sieltä ja täältä. Minun osani oli tässä asiassa helppo; vain muutama allekirjoitus ja muutamat sormenjäljet! Nyt on sitten sormenjäljet oikein virallisesti rekisterissä! Ja koska täällä ei saa poliisia kuvata, ja tuskin poliisiasemaakaan, tuli tästä tylsän kuvaton postaus.

 

Mainokset

2 thoughts on “Sormenjäljet rekisterissä

  1. Heh, minä jo luulin että se kävi tuosta vaan, mutta siis olihan se paperinkeruu sentään ennen käyntiä 🙂 Täällä joutuu itse täyttään sen paperin, minkä siellä sihteeri täytti, kaksi arabiaksi ja yksi ranskaksi. Kumpikaan ei osata tarpeeksi kirja-arabiaa, joten aina pitää etsiä joku viisaampi täyttään.
    Sait kaiketi kolmen kuukauden väliaikaisluvan, se on aika harmillinen, kun pitää sovitella Suomi-lomat siihen sopivasti.

    Tykkää

  2. Meille ei edes ehdotettu, että täyttäisin itse – onneksi! Mies tosin osaa sekä kirja-arabiaa että ranskaa, mutta itse en olisi selvinnyt kummallakaan kielellä ja mies joutui poistumaan. Meillä on Helsingin koti vuokrattuna toukokuun loppuun asti vaihto-opiskelijoille eli ainakaan sitä ennen ei ole tarkoitus Suomeen lähteä eli nyt ei haittaa, että sain vain 3 kuukautta, kun seuraavaksi lupailivat 6 kuukautta. Ja etukäteisvalmistelut kaikkien papereiden hankintoineen on varmasti ollut iso työ, vaikkei mies ole onneksi pahemmin valittanutkaan.

    Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s