Kuinka terroritekoja käsiteltiin tytön luokalla?

lataus

Pariisin terroriteot järkyttivät varmasti meitä kaikkia ja olenkin joutunut pohtimaan, miten tällaisia asioita pitäisi käsitellä lasten kanssa. Lukutaitoisia lapsia kun ei oikein voi täysin pitää mediapimennossakaan. Leluteekki-nimisestä blogista löytyi mielestäni hyvää pohdintaa aiheeseen liittyen, samoin linkki Pelastakaa lapset -järjestön ohjeisiin, miten kriisiuutisointia tulisi käsitellä lasten kanssa. Meillä ei asian käsittely sujunut ”ihan” ohjeiden mukaan…

Aloin ihmetellä, kun tyttö on kysellyt toistuvasti, tuleeko Algeriaan nyt sota. Myös sodan syttyminen Suomessa on mietityttänyt. Pyrin olemaan lapsille rehellinen, minkä vuoksi en voinut oikein sellaistakaan tässä maailman tilanteessa luvata, ettei täällä koskaan sotaa syttyisi. Olen kuitenkin toistuvasti vastannut, että tällä hetkellä Algeriassa on ihan rauhallista ja täällä tehdään valtavasti töitä sen eteen, että turvallisuus myös säilyy. Tyttö on viime aikoina kiinnittänyt paljon huomiota esimerkiksi siihen, että kauppakeskuksen parkkihalliin tai Hilton-hotellin piha-alueelle ajaessamme pitää auton takapaksi avata ja se tutkitaan ennen kuin parkkihalliin tai hotellin piha-alueelle saa ajaa sisään. Toisaalta tämä on siirtänyt tytön ajatukset Suomeen ja siihen mitä esimerkiksi Itäkeskuksessa voisi tapahtua, kun ei siellä autoja samaan tapaan tarkistella. Tuntuu ihan kamalalta, että tämän ikäinen tyttö edes ajattelee tällaisia. Myös esimerkiksi kirjamessuilla halleihin mentiin turvatarkastuksen läpi, mikä ei jäänyt tytöltä huomaamatta.

Algeria on onneksi toistaiseksi pysynyt rauhallisena, vaikka huolestuttavia uutisia on tullutkin toistuvasti ihan tästä läheltä. Suurin syy tytön huoliinkin selvisi, kun tyttö sai lopulta kerrottua, että opettaja oli koulussa sanonut Pariisin iskujen alla, että Algeriassa syttyy nyt sota, koska Ranskan tapahtumista syytetään Algeriaa. ”Siis mitä?”, oli ensi reaktioni. Olin yhtaikaa vihainen ja hämmentynyt. Miten tuollainen sammakko olikin päässyt opettajan suusta luokan edessä? Ja juuri kun olin niin iloinnut siitä, että opetuksen taso on vaikuttanut aikalailla korkeammalta kuin mitä olin etukäteen (pelännyt/) arvellut. Lapset ovat tehneet sekä omaa ajattelua vaativia ryhmätöitä koulun jälkeen että opetelleet opettajan opastuksella kierrättämään. Tyttökin vei kaksi vanhaa penaaliaan kierrätettäviksi, kun hänelle on penaaleja kertynyt aika monta ja ne olivat ilahduttaneet jotakin toista tyttöä. Ja sitten tämmöinen kommentti… Ja vielä kun täällä opettaja on aikamoinen auktoriteetti, jota pitää totella ja jonka näkemyksiä ei niin vain kyseenalaisteta. Mietin jopa pitäisikö asiasta mainita opettajalle, mutta miehen ilmeestä huomasin, että opettaja taitaa olla aikamoinen auktoriteetti myös vanhempien rinnalla eikä täällä ole tapana ”pienistä” valittaa.

Tulin siihen tulokseen, että täällä pitää olla aikalailla tarkkana sen suhteen mitä lapsille koulussa opetetaan ja mistä koulussa puhutaan; ettei voi samalla lailla luottaa siihen, että opettajilla olisi ammatillista kokemusta tai koulutusta esimerkiksi kriisiuutisoinnin käsittelystä lasten kanssa, kuin Suomessa. Toisaalta mietin sitäkin, että opettaja on varmastikin sitä ikäluokkaa, joka on kokenut Algerian sisällissodan, mistä on saattanut jäädä elinikäiset traumat. En tiedä, saiko kansa minkäänlaista henkistä tukea sodan keskellä tai sen päätyttyä; hieman luulen, että hengissä selviytyminen on riittänyt eikä henkiseen puoleen ole osattu juurikaan kiinnittää huomiota. Tästä huolimatta aikuisen pitäisi kyllä omista peloistaan ja järkytyksestään huolimatta osata hieman paremmin miettiä, miten tällaisesta tilanteesta kerrotaan lapsille, joilla varmasti vielä monella asuu sukulaisia Ranskassa. Meilläkin asuu useampikin sukulaisperhe Ranskassa. Aikuisen tehtävä olisi rauhoitella lapsia ja ottaa vastuuta lasten turvallisuudentunteesta eikä lietsoa lisää pelkoa. Olen sitä mieltä, että ympäri maailman olisi nyt tärkeää kiinnittää erityishuomiota lasten parissa työskentelevien aikuisten taitoihin käsitellä näitä asioita!

Ihan pienen lapsen kohdalla tämän isän tapa rauhoitella lasta oli mielestäni erinomainen, mutta isomman lapsen kanssa ei tällainenkaan lähestymistapa välttämättä toimisi. Olen itse ajatellut, että vastaan lasten kysymyksiin sitä mukaan, kun niitä tulee, mutta etten muuten ota asiaa aktiivisesti esille. Yritän myös katsoa, etteivät lapset näkisi liikaa aihetta käsitteleviä uutisia tai lehtiotsikoita. Toivottavasti aihetta ei nyt enää käsiteltäisi koulussakaan!

Mainokset

10 thoughts on “Kuinka terroritekoja käsiteltiin tytön luokalla?

  1. Uh, yllättyisit todella, jos tietäisit mikä on opettajien taso muualla päin maata. Täällähän pääsee monessa paikassa opettamaan ilman pedagogista koulutusta, alaluokan opettajalle riittää usein vain peruskoulu- tai ylioppilastodistus.
    Kannattaa kiinnittää huomiota myös uskonnon opetukseen, vaikka sitä on taittu viime vuosina vähän parantaakin. Varsinkin pienempiä saatetaan uhkailla jutuilla, jotka eivät todellakaan vastaa ikätasoa. Poikani aikaan 80-90 -luvulla opetus oli aika ääripäistä, ääriliikkeet saivatkin silloin helposti valtansa ’hyvään’ koulupohjaan perustuen. Ei sillä, Suomessakin on saanut joillekin islamin opettajille mainita, että vähän katsoisivat lasten ikää myös, mikään lasten uhkailu ei todellakaan ole sopivaa.

    Tykkää

    • Ehkä on parempikin kun ei opettajien tasoa sen paremmin tiedä :). Isä opettaa lapsia paljon kotona, koska taitaa olla paremmin perillä opettajien tasosta. Samoin kaksi lapsista on käynyt maksullisessa tukiopetuksessa, josta tuntuu olevan hyötyä ja jonne lapset menevät tosi mielellään. Tällä opettajalla on tosin aikaisemmin tuntunut olevan homma hanskassa ja lapset ovat tehneet kivoja projekteja, mistä olen ollut aika yllättynyt, kun luulin, että täällä opiskeltaisiin asioita lähinnä ulkoa. Tämän asian käsittely oli tosiaan riman alitus, mutta luulen opettajan olleen itsekin järkyttyneessä tilassa luokan edessä.

      Huomasin jo Suomessa, että osa perheistäkin opettaa lapsille islamia uhkaillen ja pelotellen ja siten, että todella monet asiat ovat lapsilta kiellettyjä jo pienestä pitäen :(. Ei ehkä niinkään algerialaiset, mutta monet ns. tiukemmista maista tulevat. Pienten lasten kohdalla pitäisi mielestäni opettaa pikemminkin islamista kumpuavaa toisten hyvää kohtelua kuin pelotella helvetillä. Toinen juttu mitä huomasin Suomessa on se, että monet tosi pienetkin lapset opettelevat Koraania ulkoa edes ymmärtämättä mitä ulkoa opetellut asiat tarkoittavat. Täällä en kovin hyvin pysy perillä uskonnonopetuksesta, mutta on hyvä tietää, että kannattaa tarkkailla, mitä ja miten näillä tunneilla opetetaan. Pitääkin jutella tästä.

      Tykkää

  2. no voi kamalaa, onpa ollut todella tahditon opettaja. turkissa lapset kasvatetaan monesti jo pienesta asti siihen etta maailma on paha, ainakin itsesta tuntuu etta vanhemmat yrittavat pelotellen saada lapset varomaan, uutisiakaan ei valttamatta aina muisteta laittaa kiinni vaikka sielta tulisi taysin lapsille sopimatonta materiaalia.

    Tykkää

    • Vähän sama juttu täällä; toisia ihmisiä kohtaan opetetaan olemaan lähtökohtaisesti epäilevällä kannalla. On tosi ikävää, että monet aikuisetkin luulevat, että lapsemme valehtelevat, jos kertovat vaikkapa käyneensä Turkissa. Vähänkään täältä käsin katsottuna tavallisuudesta poikkeavaa asiaa aikuiset epäilevät helposti lapsen sepittämäksi valheeksi. Uutisten katselua ei tosiaan myöskään kontrolloida, vaan lapset saavat katsoa sitä mitä aikuisetkin. Samoin lapset kuuntelevat vieressä, kun aikuiset puhuvat vaikkapa naapurustossa tapahtuneesta väkivaltaisesta hyökkäyksestä.

      Tykkää

  3. On kieltämättä välillä hankalaa, kun tällaisia tilanteita saattaa tulla vastaan ihan puun takaa! Pitää vain olla varuillaan ja kysellä lapsilta entistäkin tarkemmin, mitä koulussa on puhuttu. Liian usein tulee kysyttyä vain ”miten meni?” ja tyydyttyä ”hyvin”-vastauksiin. En kyllä yhtään ymmärrä, mistä opettaja tuon väitteen edes keksi.

    Tykkää

    • Kouluikäisille tapa on ehkä jo hieman liiankin naiivi? Mutta muuten erinomainen idea! Pienen lapsen kohdalla isän tapa on mielestäni oikein hyvä; ei noin pienen vielä tarvitse murehtia kaikkea maailman pahuutta, vaan se on meidän aikuisten tehtävä. Mutta ei kyllä kouluikäisiä lapsiakaan pitäisi tällä tavalla lisäkuormittaa. Tytölle on jo aikaisemminkin ollut ihan hirveä ajatus se, että joku algerialaistaustainen pystyy terroritekoihin :(.

      Tykkää

  4. Toivotaan, että maailma silläkin suunnalla säilyy sellaisena, että sinnekin voi tulla tutustumaan. Olen äskettäin löytäny blogisi, sillä varasimme meille pääsiäismatkan Algeriin ja Oraniin ja on kiva lukea juttuja siltä suunnalta jo ennen reissua!

    Tykkää

    • Oi onpa kiva kuulla ja tervetuloa tutustumaan tähän vastakohtien maahan! Meillä oli yhtenä lomasuunnitelmana piipahtaa juuri Pariisissa, mutta tässä tilanteessa olemme alkaneet pohtia muita vaihtoehtoja. On jopa hieman yllättävää, että tunnen oloni huomattavasti turvallisemmaksi täällä kuin mitä varmasti tuntisin monissa Euroopan maissa. Pitää vain toivoa, että tämä rauha myös säilyy!

      Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s