Vettä näkyvissä!

Meillähän on siis tähän asti tuotu vettä traktorilla katolla oleviin siternoihin, säiliöihin, joiden yhteistilavuus on 3000 litraa. Tämä määrä on kestänyt meillä aika tarkalleen viikon. Juomavesi on ostettu lisäksi pullotettuna. Järjestely saattaa kuulostaa hankalalta, ja itsekin sitä ihmettelin, kun tulimme tänne. Se on kuitenkin sujunut yllättävän hyvin emmekä ole joutuneet olemaan ilman vettä! Tästä huolimatta mies halusi rakennuttaa meille oman kaivon, jotta olisimme omavaraisia tässä suhteessa. Tämähän on siis ihan uutta asuinaluetta, jonne ei yleinen vesijohtojärjestelmä vielä yllä; itseasissa meidän talomme on niitä harvoja valmiita taloja tällä alueella, joten rakennusurakka kestänee monella perheellä vielä vuosia eikä yleisen vesijohtojärjestelmän vetämisestä ole tietoa. Oman kaivon rakennuttaminen tuntui siis järkevältä investoinnilta.

Ennen kaivuun aloittamista meillä kävi kaivonkatsoja, vanha mies, joka käveli ympäriinsä metalliketju kädessä etsien hyvää paikkaa kaivaa. Yhtäkkiä ketju alkoi pyöriä hullunlailla. Tällöin kaivonkatsoja pyysi toiseen käteensä vanhoja algerialaisia kolikoita, joiden avulla hän arvioi, että kyseisestä paikasta löytyy vettä noin 23-24 metristä; ketju siis lopetti pyörimisen, kun kädessä oli tietty määrä kolikoita. Suhtauduin asiaan aikalailla epäilevästi. Hieman jopa taisin epäillä, onko mies menettänyt järkensä, kun aikoo kaivattaa pihaamme pahimmassa tapauksessa monen kymmenen metrin kuopan näin epätieteellisen ”tutkimuksen” perusteella. Mutta kuulin vastaperusteluna, että kaivonkatsojalla on paljon kokemusta ja paljon tyytyväisiä asiakkaita. Ja eikös Suomessakin ennen vanhaan etsitty sopivaa kaivonpaikkaa pajunvitsan avulla? Kaivuu siis pistettiin alulle.

Algeriassa on mahdollista rakennuttaa porakaivo, ja itseasiassa se olisi tainnut meidänkin tapauksessamme tulla edullisemmaksi kuin tällainen perinteinen kaivo, kun kaivettavaa oli kuitenkin yli 20 metriä, mutta sen rakentaminen vaatii luvan eikä tällaisen luvan saaminen ole välttämättä kovin helppoa. Tällä alueella monet ovat rakennuttaneet porakaivon salaa: kaivuumiehet ovat tulleet laitteineen yömyöhällä ja vaivihkaa. Mies ei halunnut tällaiseen kiellettyyn toimintaan ryhtyä, varsinkin kun siitä saattaa kuulemma saada vielä naapureidenkin vihat niskaansa; pohjavesi kun kuulemma laskee aina vain alemmas, kun porakaivoja rakennetaan liian tiheään. Tältä meidänkin alueeltamme on kuulemma ennen löytynyt vettä alle 10 metristä, mutta nyt siis pitää kaivaa yli 20 metriä. En ole mikään asiantuntija pohjavesiasioissa enkä ollenkaan tiedä vaikuttaako porakaivon kaivaminen tosiasiassa millään lailla pohjaveden tasoon, mutta näin asiaa minulle selitettiin. Jokatapauksessa meillä siis päädyttiin kaivamaan kaivo perinteisemmällä tavalla. Algeriassa sanotaan, että kaivon rakentaminen on sama kuin rakentaisi uuden talon. Tämä kuvaa sitä, kuinka tärkeää täällä on turvata vedensaanti. Ja uskoisin, että myös sitä, kuinka vaikea projekti kaivon rakentaminen on.

Homma toimi niin, että tuolla keltaisella laitteella laskettiin työntekijä alas kaivoon ja hän kaivoi kuoppaa aina vain alemmas ja alemmas rakentaen samalla kaivon seinämää. Ja ei, tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun pohdin mielessäni algerialaisten työntekijöiden työturvallisuutta… Kun talomme seiniä ja kattoja maalattiin, olin kauhuissani, kun porraskäytävässämme, joka nousee yhdessä kohtaa valtavan korkealle, iäkäs maalari kiinnitti muitta mutkitta kahdet tikkaat päällekkäin ja kipusi hoitamaan työn… Meillä kaivosta tehtiin näin leveä osittain sen vuoksi, että työntekijän oli näin helpompi siellä liikkua ja hengittää. Esimerkiksi anoppini kotona oleva kaivo on huomattavasti kapeampi, koska silloin ei ollut vielä käytettävissä niin hyviä välineitä kuin nykyisin ja kaivaminen oli hankalampaa. Tosin niin kapeassa kaivossa on työntekijän liikkuminen taas toisaalta ollut varmasti tosi hankalaa.

Projektin oli tarkoitus valmistua sillä välin, kun olin pienimpien lasten kanssa Suomessa, mutta kuten projekteilla on usein Algeriassa tapana, tämäkin venyi ja venyi. Pienimmiltä lapsilta on siis ollut pääsy kielletty pihalle ja Maxiakin on uskallettu ulkoiluttaa vain kytkettynä, mikä on ollut harmillista, kun piha oli ennen projektin aloittamista niin erinomainen paikka ulkoiluttaa koiraa vapaana; siellä sai turvallisesti juosta ja leikkiä mielinmäärin. Maxista on muuten tullut perheen muiden miesten tavoin innokas jalkapalloilija; sanoinkin jo, että siitä tulisi tosi hyvä maalivahti – niin hyvin se nappaa palloja kiinni ilmasta! Yhden työmiehemme pikkuveli oli muuten pudonnut keskeneräiseen kaivoon, jossa oli jo ollut vettäkin, mutta onneksi selvinnyt pudotuksesta, mikä kuulostaa aika uskomattomalta. Kun 20 metriä alkoi lähestyä eikä vettä ollut löytynyt aloin huolestua; mitä jos ei vettä löytyisikään?

Yksi syy miksi olen ollut viime aikoina niin kovin kiireinen on se, että olen kokannut oman perheemme lisäksi myös työmiehille. Mies nimittäin huomasi, että työmiehillä oli paha tapa poistua puolen päivän aikoihin ruokatauolle, jolta he eivät aina jaksaneet enää palata jatkamaan töitä. Kun tarjosimme heille ruuan, tekivät he uskollisesti koko päivän töitä ja työ alkoi edistyä nopeaa tahtia. Ja nyt ette kyllä usko: vettä löytyi juuri niin syvältä kuin kaivonkatsoja etukäteen ilmoittikin: 23 metristä!

Täällähän kaivo suojataan korkeilla muureilla ympäriinsä reunoilta (meillä tämä muuri tulee olemaan varmuuden vuoksi vieläpä kaksinkertainen metallilla tuettu tiiliseinä, kuten kuvassa olevasta muurintyngästä näkee) ja päältä metalliverkolla siten, ettei sinne ole mitään mahdollisuutta pudota. Tämä on siis aika päinvastainen tapa toimia kuin Suomessa; vanhemmillanikin on kaivo, joka on peitetty painavalla kannella. Usein kaivot on koristeltu nätisti laatoilla ja mekin olemme jo ehtineet suunnitella, miten kaivon seinä ”päällystetään”. Nyt toki ensimmäinen työ on sulkea kaivon seinä kokonaan ja rakentaa se korkeaksi niin pian kuin mahdollista, jotta sekä lapset että Max pääsevät palaamaan pihalle vapaina. Piha on myös tällä hetkellä kaaoksen vallassa ja sen siivoaminen tulee olemaan seuraava iso projekti. Onneksi maltoimme mielemme emmekä vielä ehtineet laittamaan sinne paljoakaan istutuksia ennen tätä projektia, koska nyt ne olisivat luultavasti tuhoutuneet. Sisukas ruusupuska onneksi näyttää selvinneen tästäkin koettelemuksesta! Kohta on siis aika aloittaa pihasuunnittelu, mikä ei valitettavasti ole kyllä vahvimpia taitojani; vaikka olenkin syntynyt maalla, en ole valitettavasti lainkaan viherpeukalo; mies onkin toistuvasti ihmetellyt, miten on mahdollista, että osaan hoitaa niin hyvin lapsia ja erilaisia eläimiä, mutta ettei tämä taito yllä lainkaan kasveihin?

Aiomme vedättää vesiputken myös naapuriin, jotta hekin saisivat vettä. Olen nimittäin ollut niin onnellinen siitä, että meille sattui näin hyvät naapurit, jotka tarvittaessa hoitavat Maxia ja tyttökin on päässyt heille toisinaan koulun jälkeen, jos emme ole ehtineet kotiin ennen tyttöä. Lisäksi meille lähetetään toistuvasti herkkuja naapurin keittiöstä. Olen tästä vielä enemmän kiitollinen, kun luin eräästä toisesta blogista, miten ikävästi voi käydä, jos lemmikkivahdit ovatkin epäluotettavia. Toivon, että vedensaanti auttaa nyt puolestaan heitä! Nyt tuntuu jopa pikkuisen haikealta, ettei traktori enää ilmestykään pihaamme viikottaiselle vedentuontimatkalle.

Mainokset

4 thoughts on “Vettä näkyvissä!

  1. Olipa tarkka kaivonkatsoja erikoisin menetelmin, en ollut tuosta kuullutkaan. Annabassa olen kuullut, että jotkut käyttävät oksanhaarukkaa, sellaisella meillä Suomessakin maalla kaivonkatsoja etsi hyvää kaivonpaikkaa, mutta siellähän ei vesisuonista ollut pulaa.
    Täällä meidän pihalla jos alkaisi kaivaa, niin viimeistään 10-15 metrissä tulee vastaan puolisuolainen vesi, ollaan liian lähellä merta.

    Tykkää

  2. Kyllä epäilin kovin tuota kaivonkatsojan menetelmää, mutta niin vain näytti toimivan. On se vain myönnettävä, että kaikkeen ei tässä maailmassa oma käsityskyky riitä :). Oli tosi helpottavaa, kun vettä löytyi epäilyksistäni huolimatta! Myös kaivonkaivajilla tuntui olevan melkoinen näppituntuma, kun jo paljon ennen vedenlöytymistä ilmoittivat, että kohta löytyy; nyt kivet ovat semmoisia ja semmoisia, mikä tarkoittaa sitä, että vesi on lähellä! Myös tämä piti paikkansa.

    Tykkää

  3. Veden merkitys tosiaan korostuu täällä, koska maa kärsii ajoittain kuivuudesta eikä vedenjakelu kaikin paikoin toimi kovin hyvin! Tämä prosessi oli mielenkiintoinen, joskin myös rankka (vaikken edes itse tietenkään joutunut kaivuuhommiin – en osaa edes kuvitella, kuinka rankkaa niillä kaivajilla on täytynyt olla!!!).

    Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s