Äitienpäivän historiaa


Pihakukka2

Aloin tänään miettiä äitienpäivän historiaa; milloin kyseistä juhlapäivää on alettu viettää ja miksi? Vastausta ei tarvinnut etsiä kovin kauaa. Löysin nimittäin mielenkiintoisen artikkelin aiheesta Pohjois-Pohjanmaan museon sivuilta. Kyseisessä museossa on esillä näyttely, jossa on näytteillä noin 150 eri aikakausilta olevaa äitienpäiväkorttia. Lisäksi näyttelyyn kuuluu esineistöä, jotka edustavat esinetyyppejä, joita mainostettiin lehdissä äideille sopiviksi lahjoiksi eri vuosikymmeninä. 

Tässä pieni tiivistelmä löytämästäni artikkelista:

  • Keväistä äitien juhlaa vietettiin jo muinaisessa Kreikassa.
  • Yhdysvalloissa äitienpäivän vietto alkoi 1900-luvun alussa. Aloitteen kyseisen päivän vietolle tekivät yksityishenkilöt; sen vietolla ei siis ole kirkollista taustaa. Woodrow Wilson, Yhdysvaltojen presidentti, virallisti äitienpäivän aseman kansallisena vapaapäivänä vuonna 1914.
  • Äitienpäivän vietto levisi pian Yhdysvalloista ympäri maailman.
  • Suomessa on alettu viettää äitienpäivää vuonna 1918 ja alussa sitä vietettiin hyvin isänmaallis-uskonnollisessa hengessä. Suomessa Kotikasvatusyhdistyksen toiminnanjohtaja ja opettaja Vilho Reima teki tapaa tunnetuksi. Äitienpäivänä lapsia ja nuoria kannustettiin auttamaan äitiä sekä olemaan hänelle huomaavainen ja antamaan kenties pienen lahjankin. Suomessa äitienpäivän viettopäiväksi vakiintui ensialkuun toukokuun kolmas sunnuntai, mutta vuonna 1927 äitienpäivä siirrettiin viikkoa aikaisempaan ajankohtaan, joka oli parempi esimerkiksi opettajien kannalta; toukokuun toinen sunnuntai ei sijoittunut kiireiseen kevättodistusten kirjoittamisaikaan.
  • Kaupallisuus astui mukaan äitienpäivän viettoon jo varsin varhaisessa vaiheessa.
  • Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansiomerkkejä myönnettiin äideille ensimmäisen kerran vuonna 1946.
  • Vuonna 1947 Valtioneuvosto julisti äitienpäivän Suomessa viralliseksi liputuspäiväksi.
  • Suomessa valkovuokko on perinteisesti liitetty äitienpäivään.

1930-luvun äitienpäiväkortissa äitiä ylistettiin näin:

”Ei rakkautta ole syvempää
kuin se, äidin lapseen kiinnittää.
ei itsellensä mitään toivo hän –
vain lapsensa ei sois hän kärsivän!

Jos kuinka helkkäin silosäkeet soi, ei siitä kiittää kukaan kyllin voi!
Ei kulta, rikkaudet kaikki maailman sen palkkioksi riitä milloinkaan.”

  • Museon kokoelmien äitienpäiväkorteista suurin osa on painettuja; itse tehtyjä kortteja on kokoelmissa vähemmän. Korttien aiheet ovat pääasiallisesti kukkakortteja. Aikojen saatossa runot ja toivotukset äitienpäiväkorteissa ovat muuttuneet: ennen 1960-lukua niille oli tyypillistä paatoksellisuus, mutta 1960-ja 1970-luvuilla niiden tyyli muuttui herttaiseksi, jopa ”mielisteleväksi” – äitiä korostettiin elämänviisauksien antajana, 1970-luvulta alkaen hupikortit yleistyivät ja 1980-luvulla saatettiin toivottaa jopa HAUSKAA äitienpäivää.
  • Jo 1950-luvun alussa äitiä muistettiin usein aamukahvilla, joka tarjoiltiin hänelle sänkyyn. 1960-luvulla mainostettiin äitienpäivälounaita.
  • Myös äideille sopiviksi mainostetut lahjat ovat vaihdelleet aikojen saatossa: ensimmäiset äitienpäivälahjamainokset ovat näyttäneet ilmestyneen lehtiin 1930-luvulla. Tuolloin äidille ehdotettiin lahjaksi esiliinaa. 1940-luvun sotavuosina lahjatarjonta pohjautui käytännöllisyyteen; tarjolla oli muunmuassa talousesineitä. Lahjojen lahjana pidettiin kahvia, olihan kahvilaiva Herakles saapunut Brasiliasta Turkuun vuonna 1946 ja suomalaiset olivat päässeet kahvin makuun. 1950-luvulla korostuivat kaunistautumiseen liittyvät lahjat, kuten korut ja hajuvedet. Myös kirjoja ehdotettiin äideille lahjoiksi. 1960-luvulla suomalaisten elintaso nousi ja tämä näkyi kulutustottumuksissa. Vapaa-aika väheni naisten työssäkäynnin lisääntyessä, mikä lisäsi kotien koneistumista. Suosittuja lahjoja olivat erilaiset kotitöitä helpottavat kodinkoneet. Esimerkiksi automaattinen astianpesukone oli tuon ajan uutuus. Imureita mainostettiin erityisesti sopivana äitienpäivälahjana. Kodinkoneiden lisäksi suosittuja lahjoja olivat esimerkiksi yöasut, aamutakit, tohvelit, kirjat ja hiustenkuivaajat. Kahvi oli edelleenkin suosittu lahja. Vuonna 1977 lahjapaketista on saattanut löytyä esimerkiksi lämpörullat, hiustenkuivaaja, kahvinkeitin tai fööniharja ja 1980-90-lukujen urheilullisen äidin paketista vaikkapa lenkkarit, tuulipuku tai polkupyörä.

 Hyvää äitienpäivää 2015 kaikille äideille puutarhastamme löytyneiden kukkien kera!

Algeriassa äitienpäivää vietetään muuten vasta 31.5.

Mainokset

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s