Lukutoukan lukemistoa

Olin lapsena ja nuorena melkoinen lukutoukka, mikä on yksi niistä asioista, joka alkuun hämmästytti miestäni. Nyt hän on jo onneksi tottunut siihen, että saatan uppoutua hyvään kirjaan useammaksikin tunniksi ja olen lukiessani ihan muissa maailmoissa. Mikä onkaan ihanampaa, kuin kääriytyä sateisena päivänä lämpimään peittoon ja uppoutua hyvään kirjaan? Tykkään vieläkin tosi paljon lukemisesta, mutta aikaa lukea ei valitettavasti ole enää samalla tavalla kuin nuorena. Jonkun verran yritän kuitenkin nipistää aikaa tälle rakkaalle harrastukselle ja kaikki Suomesta raahaamani kirjat onkin jo luettu. Kolme näistä kirjoista oli mielestäni sen verran mielenkiintoisia, että ajattelin ne esitellä täällä bloginkin puolella. Olen muuten viime aikoina huomannut, että itseäni kiinnostavat erityisesti kirjat, joiden tapahtumat sijoittuvat paikkoihin joissa olen käynyt tai paikkoihin, jotka tavalla tai toisella muistuttavat Algeriaa. Ilmeisesti käyn myös lukemisen kautta läpi niitä tunteita, joita täällä oleminen on herättänyt.

Barcelonaan sijoittuva Carlos Ruiz Zafòn Tuulen varjo kertoo Danielista, jonka isä johdattaa aamuyön hämärissä Unohdettujen kirjojen hautausmaalle pojan ollessa 10-vuotias. Daniel valitsee Unohdettujen kirjojen hautausmaalta lopulta kirjan nimeltä Tuulen varjo, jonka kirjoittajaa hän alkaa pakkomielteisesti etsiä. Danielista tuntuu, että Tuulen varjo on odottanut häntä Unohdettujen kirjojen hautausmaan sokkeloisessa labyrintissa vuosikausia – luultavasti jo ennen hänen syntymäänsä. Lopulta kirjailijan tarina alkaa toistua pelottavalla tavalla Danielin omassa elämässä…

 

”Kuulin kerran kirjakaupassa erään vakioasiakkaan sanoavan isälle, että harva asia merkitsee lukijalle yhtä paljon kuin se ensimmäinen kirja, joka todella murtautuu sydämeen asti. Sen herättämät kuvat ja mielessämme kajahtelevat sanat, jotka luulemme jättäneemme taaksemme, seuraavat meitä koko ikämme ja veistävät muistiimme palatsin, johon ennemmin tai myöhemmin palaamme – kuinka monta muuta kirjaa sitten olemmekaan lukeneet, kuinka monta maailmaa löytäneet, kuinka paljon oppineet ja unohtaneet. Minulle tällaisia noiduttuja sivuja ovat aina ne, jotka löysin Unohdettujen kirjojen hautausmaan sokkeloisista käytävistä.”

– Lainaus kirjasta Tuulen varjo

On aika jännää, että minullekin kirja kulkeutui eräänlaiselta ”Unohdettujen kirjojen hautausmaalta” – löysin kirjan nimittäin kirjaston lahjoituskorista, jonne joku ystävällinen asiakas oli sen jättänyt kierrätettäväksi. Danielin tavoin en ollut koskaan kuullut mainittavan kyseistä kirjaa tai sen kirjoittajaa, mutta se ei haitannut. Takakannen tekstin perusteella ajattelin, että joko pidän kirjasta todella paljon tai sitten se on liian outo, enkä pidä siitä lainkaan. Takakannen tekstin ylistävät kommentit, saivat kuitenkin tarttumaan kirjaan ja täytyy sanoa, että tästä tuli yksi lempikirjoistani ikinä!

 

”Tämän miehen kertojanlahjat ovat ylivertaiset.”

– El Mundo

”Jos lukisin vain yhden kirjan vuodessa, lukisin tämän.”

– Turun sanomat

”Espanjalaisen Carlos Ruiz Zafònin esikoisromaani on niitä kirjoja, jotka voisivat muuttaa lukijankin elämän, jos sille antaa mahdollisuuden. Se on iätön rakkaudentunnustus kirjoille ja kirjoittamiselle ja samalla mukaansatempaava salapoliisiromaani.”

-Trendi

En muuten etukäteen tiennyt, että kirjan kirjoittaja on yksi suosituimmista espanjalaisista kirjailijoista; tämän tiedon löysin vasta, kun aloin tutkia kirjailijan taustoja kirjan luettuani. Ihastuin kirjaan niin, että toivoin löytäväni saman kirjailijan muitakin teoksia. Tuulen varjo oli mukanani Saharan matkallamme; se jäi kotona niin jännittävään kohtaan, etten raaskinut jättää kirjaa odottamaan kotiinpaluuta. Ajomatkalla en toki sitä lukenut, koska Saharan upeat maisemat veivät huomioni, mutta kun auto pysähtyi ja jouduimme muutaman kerran odottamaan autossa, kun mies kävi ostamassa lisää matkaevästä matkan varrella, tartuin kirjaan. Kirja toimi myös iltalukemisena bungalowissa yöpyessämme. Danielin ja Juliànin tarina todellakin tempasi mukaansa ja vaikka kirjassa on yli 600 sivua, se ei tuntunut yhtään liian pitkältä. Kirjan teksti on kaunista, mutta silti helppolukuista ja tarina on äärimmäisen mielenkiintoinen!

Alan Drewn Istanbuliin sijoittuvan Vesipuutarhat -kirjan tarina alkaa kuvauksella nuoren Ismailin ympärileikkausjuhlista. Juhlan iltana Istanbulia ravisuttaa tuhoisa maanjäristys, jossa Ismailin pelätään menehtyneen. Pojan isä rukoilee poikansa puolesta; järkytyksen hetkellä hänen tietoisuuteensa ei mahdu muuta kuin rukoileminen. Kuin ihmeen kautta Ismail löytyy useamman päivän kuluttua raunioista elossa ja selviää, että hänen ympärileikkausjuhliinsa osallistuneen amerikkalaisen perheen äiti, jota pojan isä ei olisi halunnut juhliin kutsua, on pitänyt hänet elossa juottamalla hänelle vettä. Äiti itse on menehtynyt. Tapahtumat sitovat peruuttamattomasti yhteen turkkilaisen Sinanin ja amerikkalaisen Marcusin perheet – halusivat he sitä tai eivät – ja lopulta perheiden teini-ikäiset lapset rakastuvat toisiinsa. Sinan kokee olevansa kiusallisessa kiitollisuudenvelassa Marcusille, mutta ei tästä huolimatta hyväksy lasten seurustelua. Hän kokee uudessa tilanteessa olevansa odotusten ristiriidassa eikä oikein tiedä, mitä häneltä odotetaan. Sinan kamppailee erilaisten tunteiden vallassa: hän kokee, ettei kykene huolehtimaan perheestään eikä hoitamaan velvollisuuksiaan aviomiehenä ja hartaana muslimina.

”Sinun täytyy kieltää poikaasi kulkemasta minun tyttäreni kanssa”, Sinan sanoi.

”Sinun tyttäresi tekee minun poikani onnelliseksi.” Marcusin anovat silmät muistuttivat Sinania siitä, mitä poika oli menettänyt.

– Lainaus kirjan takakannesta

Myös tämä kirja tempasi minut mukaansa täysin. Kahden kulttuurin yhteentörmäys on aihe, joka on omassakin kokemusmaailmassamme ajankohtainen, joskin tässä kirjassa ajoittain asiaa lähestytään mielestäni jopa hieman kärjistäen. Monien tapahtumien jälkeen rakastavaisten tarina saa traagisen lopun; tytön kohtalo kerrotaan tarkasti, mutta pojan kohtaloa jäin itse miettimään. Olisin halunnut tietää, miltä pojasta tuntui tapahtuneen jälkeen ja miten hänen elämänsä jatkui.

Tämä kolmas kirja, Paul Sussmanin Kadonnut armeija ei ehkä ollut ihan niin hyvä, kuin kaksi edellistä kirjaa. Mietin jopa, esittelenkö tätä kirjaa ollenkaan. Tämä oli ehkä vähän sellaista hömppää ja tarina oli omaan makuuni paikoitellen jo niin uskomaton, ettei se enää tuntunut todelliselta ja itse tykkään lukea nimenomaan sellaisia kirjoja, joiden tapahtumat voisivat olla totta.

Tarinaan liittyy Persian kuningas Kambyses, joka lähetti vuonna 523 eaa sotajoukon taistelemaan Amonin oraakkelia vastaan. Sotajoukko kuitenkin katosi ylittäessään suurta Läntistä aavikkoa jättäen jälkeensä arkeologisen arvoituksen. Brittiläinen professori Mullray, jonka hänen Egyptiin saapunut tyttärensä Tara löytää kuolleena, oli perehtynyt Kambyseen sotilaisiin. Tara löytää isänsä tavaroiden joukosta hieroglyfein koristellun palasen muinaisen hautakammion seinämaalauksesta ja alkaa selvittää merkkien salaisuutta. Merkit antavat lopulta vihjeen kadonneen armeijan sijainnista, jonka myös vaarallinen terroristi Sayf al-Th`ar haluaa löytää. Tästä alkaakin melkoinen seikkailu!

Onko kukaan teistä lukijoista lukenut näitä kirjoja? Millaisia kirjoja yleensä luet? Kirjavinkkejäkin otetaan mieluusti vastaan! Lukutoukka kun janoaa taas lisää luettavaa…

Mainokset

2 thoughts on “Lukutoukan lukemistoa

  1. Naista kolmesta olen lukenut kaksi eli nuo kaksi jalkimmaista, tykkasin myös molemmista, Vesipuutarhat on hieno kirja. Tykkaan taman tyylisista kirjoista, kulttuurisidonnaisista ja sitten toinen intohimoni ovat nama hieman hömpahtavat arkeologiaan ja menneisyyteen liittyvat, rakastan myös dekkareita.

    Tykkää

  2. Juurikin kulttuurisidonnaiset kirjat on tosi hyviä! Ja dekkarit :). Tykkään esimerkiksi Amy Tanin ja Khaled Hosseinin kirjoista. Ja sitten sellaisista, joissa käsitellään vaikeita perhetilanteita tai ihmiskohtaloita.

    Olen joskus lukenut kirjan, joka oli vähän samantapainen kuin tämä viimeinen, mutta jotenkin ”uskottavampi” ja sen tapahtumat sijoittuivat Algeriaan. Harmittaa, kun en yhtään muista, mistä kirjasta on kyse enkä googlettamallakaan ole kirjan nimeä löytänyt. Et ole sattunut tuollaista kirjaa lukemaan :)? Siinä seikkaili tuaregeja ja tutkittiin myös jotakin salaperäistä ongelmaa. Luulen, että olen lukenut kirjan joskus jonkun lapsen vauva-aikana, koska huomaan, että lasten vauva-aikoina lukemani kirjat on jääneet mieleen vain hämärästi. Olen ilmeisesti ollut silloin niin hormonihuuruissa :).

    Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s