Kummastusta herättäneet vauvanhoitotapani

Lähipiiriin on syntynyt uusia vauvoja, minkä myötä olen taas kohdannut joitakin vauvanhoitotapoja, jotka tuntuvat itsestäni erikoisilta. Lasten, ja varsinkin vauvanhoito, on kuitenkin niin henkilökohtainen asia, että ajattelin sen sijaan, että ruotisin täällä näkemiäni mielestäni erikoisia tapoja, kääntää tilanteen päälaelleen ja kertoakin vauvanhoitotavoistani, jotka ovat hämmästyttäneet joko miestäni tai miehen sukulaisia. Näitäkin on muuten yllättävän paljon.

”Omituisuudet” alkavat jo synnytyssairaalasta… Ensinnäkin mies on ollut hieman kauhuissaan, kun olen aina kävellyt omin jaloin jo synnytyssalista osastolle ja osastollakin kävellyt itse hakemaan ruokani; hän ilmeisesti oletti, että Suomessakin vastasynnyttänyttä äitiä passattaisiin ensimmäiset päivät synnytyksen jälkeen, kuten täällä taitaa olla tapana (ja toki Suomessakin tilanteen niin vaatiessa, mutta helppojen synnytysten jälkeen äidin sängyssä makuuttaminen voi jopa hidastaa parantumista). Algeriassakaan tosin passaaminen ei tapahdu sairaalan toimesta (olen kuullut täällä tosi järkyttäviä synnytyskokemuksia!), vaan synnyttäneen äidin läheisten toimesta. Suomessa mies ilmeisesti ajatteli sairaalan hoitavan tämänkin tehtävän.

Mies taisi myös luulla, valtavista eväskasseista päätellen, joita hän raahasi sairaalaan ensimmäisen lapsemme synnyttyä, ettei sairaalassa saisi tarpeeksi ruokaa. Kun kerroin, että osastolla saa mennä jääkaapille vaikka yöaikaan, hän oli aivan hämmästynyt. Seuraavien lasten kohdalla olenkin saanut sairaalaan vain lähinnä herkkuja evääksi.

Vanhin poika joutui synnyttyään muutamaksi päiväksi tehohoitoon ja hoidon laadukkuutta mies on jaksanut kiitellä toistuvasti. Muistan, kuinka teho-osaston varmastikin kiireinen lääkäri kysyi mieheltä, millä kielellä hän haluaa, että pojan tilanne hänelle selitetään. Lääkäri itse osasi vaikka kuinka montaa kieltä ja taisi lopulta selittää tilanteen miehelle saksaksi. Minuun teki vaikutuksen se, että saavuinpa osastolle milloin vain, joku hoitajista tai lääkäreistä oli aina pojan sängyn lähettyvillä ja hoidosta pyrittiin tekemään mahdollisimman kivutonta. Sekä vanhemmat että vastasyntynyt kohdattiin sellaisella ammattitaidolla, etten tiedä, olenko missään muualla nähnyt niin rautaisia ammattilaisia.

Suomalaisissa sairaaloissa kannustetaan vastasynnyttänyttä äitiä ”kenguruhoitamaan” vauvaa. Miehen ilme oli hämmästyneen järkyttynyt, kun hän löysi minut ja pelkkään vaippaan pukeutuneen vauvan, joka oli yöpaitani sisällä köllöttelemässä, sairaalan huoneesta. ”Miksei vauvalla ole vaatteita? Eikö sille tule kylmä?” Lopulta vauva pääsi kuitenkin miehenkin paidan sisään köllöttelemään.

En ollut tainnut muistaa kertoa miehelle myöskään sitä, että Suomessa vauvoja nukutetaan mielellään ulkona – talvellakin sään niin salliessa. Hänen ilmeensä oli nimittäin jälleen hämmästyneen järkyttynyt, kun vein talviaikaan syntyneen esikoisen nukkumaan parvekkeelle vaunuissa. Lopulta mies kuitenkin myönsi, että poika nukkui parvekkeella hyvin ja pysyi terveenä.

Meillä lapset eivät ole koskaan nukkuneet äitiyspakkauksen pahvilaatikossa, vaikka pidänkin ideaa ihan hyvänä ja näppäränä. Kun kerroin miehelle, että Suomessa vauvat usein nukkuvat kyseisessä laatikossa ja että laatikon voi vielä verhoillakin kauniisti, oli hänen ilmeensä jälleen näkemisen arvoinen. ”Vauva pahvilaatikossa?” Luulen, että tämä herättäisi hilpeyttä Algeriassa ja epäilyksen siitä, että Suomi taitaakin olla aika köyhä maa, kun lapsetkin nukkuvat pahvilaatikossa!

Koko äitiyspakkaus herätti muuten meillä keskustelua esikoisemme syntyessä. Olin nimittäin tuolloin juuri valmistunut korkeakoulusta enkä vielä ollut montaa vuotta työelämässä, joten emme olleet kovin varakkaita ja mies luuli, että äitiyspakkaus annetaan sosiaaliavustuksena. ”Emme ole niin köyhiä, ettemmekö voisi itse ostaa lapselle vaatteita”, mies totesi ja yllättyi jälleen, kun kerroin, että pakkauksen saa tuloista ja varallisuudesta riippumatta. Saksassa asuviin miehen perheenjäseniin pakkaus teki sellaisen vaikutuksen, että perheen äiti muisti asian vielä viimeksi tavatessamme, vaikka oli kuullut pakkauksesta yli kymmenen vuotta sitten!

Lastemme kapaloimattomuus (siis tarkoitan nyt sellaisia tiukkoja, ”kunnon” kapaloita) huolestutti anoppia. Unipussi, jonka käytön omaksuin asuessamme Saksassa, ei oikein tuntunut anoppia vakuuttavan. ”Lapsen jaloista tulee vinot!” Saksassa miehen sukulaiset ihmettelivät, etten antanut lapsille vauvaikäisinä teetä (Saksassa on lapsille saatavana teetä lähes vaivaan kuin vaivaan nukahtamisvaikeuksista alkaen) ja Algeriassa ihmeteltiin sitä, ettei vauvalle saisi antaa hunajaa.

Meillä lapsia on pidetty paljon sylissä ja lattialla. Babysitteriä en ole koskaan omistanut. Vauvan lattialla pitämistä on joskus kauhisteltu, minkä kyllä Algeriasta käsin katsottuna ymmärrän; täällä lattiat saattavat olla vetoisia ja kylmiä. Kestovaippojen käytöstä olen saanut osakseni lähes sääliviä hymähdyksiä. ”Algeriassa on kertakäyttöisiä vaippoja”, minulle on todettu. Mies on onneksi aina tykännyt siitä, että lapsilla on kangasvaipat; hänen mielestään idea on ihan huippuhyvä!

Lasten hammashoidon aloittaminen jo oikeastaan ennen kuin lapsella edes vielä on hampaita, on kummastuttanut. Esimerkiksi se, ettei vauvan lusikkaa tulisi laittaa omaan suuhun ja että lapsen ensimmäinen hammaslääkärikäyntikin ajoittuu usein aikaan, jolloin suu ei vielä ole täynnä hampaita.

Lapsen kantaminen kantoliinassa ja -repussa on myös kummastuttanut. Kantoliinaa olen tosin käyttänyt vain Suomessa, mutta sitä käyttäessäni mies ehti todeta, että olen kuulemma ”afrikkalaisempi kuin algerialaiset”. Täällä moni ihmetteli, kun kannoin yli 1-vuotiasta Manducassa. ”Etkö väsy? Eikö se osaa kävellä?” Lapsi osasi kyllä jo kävellä, mutta ihmisvilinässä koin turvallisimmaksi pitää vilkkaan lapsen tiukasti lähelläni ja koin repun kanssa liikkumisen helpommaksi kuin rattaiden kanssa liikkumisen. Sinänsä en ihmettele kysymystä kantamisen raskaudesta. Täällä nimittäin näkee käytössä rintareppuja, joissa uskon jo pienen vauvankin kantamisen olevan raskasta. Monikaan ei täällä varmasti arvaakaan, miten valtava ero noilla repuilla on Manducaan verrattuna!

Moni algerialainen tuntuu ajattelevan, että koska olen Euroopasta, en olisi imettänyt lapsia. Tämä tuntuu todella erikoiselta. En tiedä, pidetäänkö meitä eurooppalaisia jotenkin mukavuudenhaluisina vai ajatellaanko automaattisesti, että koska minulla varmastikin on varaa ostaa äidinmaidonkorviketta, niin sitä ostaisin? En oikein tiedä, mutta selvästikin moni on ollut yllättynyt, kun olen kertonut imettäneeni. Täällä moni onneksi tuntuu imettävän, mutta Suomessa huomasin valitettavasti, että aika monella ulkomaalaistaustaisella äidillä on käsitys, että äidinmaidonkorvikkeen käyttö on merkki vauraudesta, minkä vuoksi sitä mielellään käytetään imettämisen sijaan. Muistelen lukeneeni tästä jonkin tutkimuksenkin, ellen nyt ihan väärin muista. Mies on aina kannustanut imettämään ja on sitä mieltä, että äidinmaito on vauvalle parasta ruokaa. Samoin mies on aina onneksi ollut sitä mieltä, että jos vauva itkee, on hänen tarpeisiinsa vastaaminen ensisijaista; silloin saa siivous ja ruuanlaitto odottaa! Anopin mielestä pidän lapsia liian paljon sylissä, kuulemma väsytän itseni, mutta mies ei onneksi ole ollut asiasta koskaan samaa mieltä.

Kirjojen hankkiminen jo vauvaikäiselle herätti perheessämme hilpeyttä. ”Oletko nyt ihan tosissasi?”, mies kysyi. Paljon keskustelua herättäneestä äitiyspakkauksestakin tuli vauvalle oma kirja. Vauva-ajan muistojen kirjaaminen vauvakirjaan oli miehelle myös uutta. Toisaalta mies on kyllä ihastellut sitä, miten paljon erilaisia kehittäviä leluja Suomessa on saatavilla jo vauvaikäisille. Itseasiassa Algeriastakin saa vaikka millaisia leluja ja vauvanhoitotarvikkeita; olen täällä nähnyt sellaisiakin tarvikkeita, joita en koskaan ole Suomessa nähnyt, niitä vain ei ihan joka perheeseen osteta.

Onneksi mies on tykännyt siitä, että olen ulkoillut paljon kaikkien lasten kanssa jo vauvaiästä alkaen! Täällä nimittäin tuntuu, että vauvojen kanssa ei välttämättä kovin paljon ulkoilla – lasten kylmettymistä pelätään ilmeisesti niin paljon. Ylläolevan kuvankin valitsin oikeastaan juuri siksi, että se kuvaa mielestäni hyvin lastemme vauva-aikaa; ihmettelyä ja maailman tutkimista muun perheen mukana. Kuvan ottohetkellä olimme Istanbulissa ja 5-vuotias oli juuri kasvanut vauvasta taaperoksi. Kuvassa poika ihmettelee rattaistaan siskonsa kanssa kulkukissaa ja kuvassa näkyvä pojan vanha vauvalelu jätettiin lopulta kyseiselle kissalle ”ison pojan” oltua jo valmis siitä luopumaan pikkuisen kissavauvan vuoksi.

Kummastusta herättäneitä tapoja on varmasti muitakin ja uskoisin, että niitä olisi vielä koko liuta lisää, jos olisimme asuneet lasten vauvaiän täällä läheisemmässä kanssakäymisessä miehen perheen kanssa. Mies on onneksi luonteeltaan aika avoin ja valmis kokeilemaan sellaisiakin asioita, jotka saattavat ensin tuntua oudoilta. Ennen kaikkea mies luottaa siihen, että pyrin hoitamaan lapset parhaani mukaan, vaikka jotkut tilanteet ovat varmasti näyttäneetkin hänen silmissään melko oudoilta.

Onko muilla samantapaisia kokemuksia?

Mainokset

4 thoughts on “Kummastusta herättäneet vauvanhoitotapani

  1. Monet jutut ihan tuttuja minullekin taalla! Kaupunkilaiset nuoret aidit ovat monissa asioissa lahempana minun kanssa samoja kasvatusperiaatteita mutta kun mennaan kyliin ja vanhempiin sukupolviin, erot ovat suuria. Tassakin on poikkeuksia, 70v. anoppini on monissa asioissa mielestani tosi jarkeva ja kaytannöllinen mita kaikki nuoret taas eivat valttamatta ole. Se, etta annan tytön myllata hiekassa enka juokse pyyhkimassa vaatteita ja en varoittele koko ajan likaantumisesta ihmetyttaa monia.

    Tykkää

  2. Täällä ei onneksi lasten likaantumista tunnuta pelkäävän ihan niin paljon kuin etukäteen luulin; tätäkin käyttäytymismallia on tullut nähtyä maahanmuuttajien toimesta Suomessa; päiväkodissa jouduin selittämään useammallekin äidille, miksi heidän lastensa oli annettu leikkiä hiekkalaatikolla…

    Omakin anoppini on monessa asiassa oikein järkevä ja osaa ottaa ”lapset lapsina”, mutta sitten toki joitakin vanhakantaisiakin näkökantoja löytyy, kuten nyt vaikkapa tuo kapalointi. Toisaalta miehen äidillä on paljon tietoa esimerkiksi kasvien käytöstä sairauksien hoidossa ja olen joskus miettinyt, että tätä tietoutta pitäisi ihan kerätä ylös. Esimerkiksi yksi tee on ihan uskomatonta flunssan hoidossa! Eli kyllä minullakin on täällä paljon opittavaa!

    Tykkää

  3. Italialainen anoppi olisi tarjonnut vastasyntyneelle hikkaan sitruunamehua eikä ollenkaan uskonut kun sanoin, ettei hikottelu itse asiassa satu vauvaa. Hänen mielestään perhepetimme oli myös ihan kauhistus!

    Jamaikalla oli myös tuo sama, että rikkaat usein osoittivat vaurauttaan olemalla imettämättä. Olin siellä myös joidenkin ulkomaalaistenkin keskuudessa outo kun imetin lastani aika pitkään, päälle puolitoistavuotiaaksi.

    Belizessä ihmeteltiin kun tytöillämme ei ole korviksia ja samaa päivitellään välillä myös täällä Sudanissa. Paljon ihmetellään sitä miksi vien lapsia mukanani kaikkialle, miksi en palkkaa lastenhoitajaa kun meillä siihen kuitenkin olisi varaa. Mutta suurin ihme Sudanissa on ehkä kuitenkin se kuinka paljon mieheni osallistuu lastenhoitoon – suomalaisittain ajatellen ei ehkä ihan ihmeellisen paljon mutta täkäläisittäin hän on ihan superisä 🙂 Minäkin arvostan kyllä hänen panostaan, meidän elämäntilanteemme on niin erilainen, että tavallisen suomalaisen perheen työnjako ei meillä olisi realistinen odotuskaan. Mutta silti vähän huvittaa miten ihmiset huokailevat kun isä vahtii omia lapsiaan!

    Tykkää

  4. Korvakorut unohdinkin ihan täysin, kun tytöllä on nyt jo korvikset, en enää muistanutkaan, millaista hämmästystä se herätti, ettei vauvallemme sellaisia laitettu.

    Meilläkin muuten ihmetellään tuota, että lapset kulkevat mukana lähes kaikkialla: ulkopuolista lastenhoitajaa meille ei ole ehdotettu, mutta lapset pitäisi viedä sukulaisille/tuttaville hoitoon. Valitettavasti osassa perheitä pieniä lapsia valvotaan niin leväperäisesti ja asunnot ovat usein vaarallisia (esimerkiksi rakenteilla olevia taloja, joissa lapsi pääsee helposti kiipeämään 10 metrin korkeuteen, josta on vapaa pudotus alas 😦 tai jyrkkiä portaita), etten uskalla vilkasta 2-vuotiasta oikein hoitoon jättää ja koen, että perheillä on jo tarpeeksi hoidettavaa omissaankin. Toisaalta tykkäänkin liikkua perheenä ja lapset selkeästi tykkäävät myös, kun pääsevät näkemään ja kokemaan uusia asioita.

    Meillä muuten anoppi ei taida tietääkään, että mies jäi hoitamaan kolmatta lastamme, kun hän oli 1-vuotias ja minä palasin töihin :). Mies onneksi tykkää myös touhuta lasten kanssa ja hoitaa esimerkiksi täysin vanhimman pojan harrastukseen kuskaamiset. Meilläkään työnjako ei ole kovin perialgerialainen, mutta toisaalta toimii kyllä tosi hyvin.

    Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s