Tilannekuvauksia & kuulumisia

DSC05186

Tulin kahmineeksi töitä siinä määrin, että suunnitellusta puolipäivätyöstä tulikin ainakin väliaikaisesti kokopäivätyö, minkä vuoksi bloginkin puolella on ollut hiljaista. Välillä tuntuu, että juoksen kilpajuoksua aikaa vastaan ja tasapainoilen jönglöörin tavoin eri tehtävien välillä – mutta eiköhän tämä tästä ala taas pikkuhiljaa tasapainottua…

Olen yrittänyt pitää pieniä hengähdystaukoja aina silloin tällöin kattoterassilla ja pysähtyä seuraamaan paikallista elämää. Mitä terassilta sitten näkyy?

Poikia pelaamassa jalkapalloa

Vanha mies rukoilemassa nurmikolla

Naisia lapsineen piknikillä

Lampaita käyskentelemässä paimenen valvonnassa

Työmiehiä rakentamassa taloja aina vain korkeammiksi ja korkeammiksi

Kyyhkysiä kujertamassa meidän talon katolla

Pyykkejä kuivumassa siellä täällä

-Arjen pieniä tilanteita, jotka ovat oikeastaan aika mielenkiintoisia, kunhan vain hetkeksi malttaa pysähtyä niitä seuraamaan.

Ehdimme sentään tässä yhtenä päivänä vierailla Boumerdesissa, joka on surullisen kuuluisa vuoden 2003 maanjäristyksistä, joissa kuoli yli 2000 ihmistä. Nyt tuota hävitystä oli vaikea kuvitella. Näimme tosin paikalle rakennettuja pienehköjä taloja, joissa mies kertoi maanjäristyksestä selvinneiden kotinsa menettäneiden asuvan. Boumerdesiin rakennetaan myös paljon uusia kerrostaloja, joista ilmeisesti ainakin osa näistä perheistä saa uuden kodin.

Vierailimme Boumerdesin kulttuurikeskuksessa, jossa oli järjestetty lasten tapahtuma.

Tarjolla oli muun muassa vesivärejä ja kirjoja. Paikka oli sinänsä ihan kiva ja värikkäästi sisustettu, mutta seurattuani toimintaa hetken jäin miettimään, miksi paikalla olleet työntekijät tuntuivat keskittyvän vain tavaroista huolehtimiseen ja kirjojen järjestelyyn sen sijaan, että olisivat tehneet jotakin yhdessä lasten kanssa? Kovin kauaa emme paikalla viihtyneet, vaan jatkoimme rannalle, missä lennätimme leijaa ja lapset pääsivät ratsastamaan.

Leikkipuiston penkeillä tuli nautittua jäätelö jos toinenkin. Ihastuin itselleni uuteen makuun – nimittäin sitruunajäätelöön. Saattaa kuulostaa erikoiselta, mutta on mielettömän hyvää! Maistoin ensimmäistä kertaa myös macaron-leivonnaisia. Vaikka niitä on paljon hehkutettu blogeissa, maistoin niitä tosiaankin ensimmäistä kertaa vasta nyt. Tykkäsin, mutta ei niistä ehkä sentään suosikkileivonnaisiani tullut. Lapset eivät tykänneet.

 

Tässä yhtenä päivänä jouduin myös hammaslääkärin tuoliin. Myönnän, että etukäteen jännitti ja tuli vietettyä huonosti nukuttu yö. Hammas oli vaivannut jo Suomessa kylmällä ilmalla, mutta en sitten tullut menneeksi hammaslääkäriin ja täällä siitä irtosi lopulta muutaman päivän kipuilun jälkeen valtava paikka; luulen, että yli puolet hampaasta oli irti. Mies ja vanhin poika vakuuttivat, että lähikaupungista löytyy taitava hammaslääkäri, joten päätin uskaltautua kokeilemaan vaihtoehtojen oltua vähissä.

Odotushuoneessa jännitys alkoi jo laueta; huone oli tosi nätisti sisustettu, siellä oli telkkari (mistä tuli tietenkin Samira-tv) ja pöydällä ranskankielisiä naistenlehtiä – hyvältä vaikutti. Rentouduin vielä enemmän, kun juuri hoidettavana ollut potilas kertoi, että hammaslääkäri oli ”hayla” -tosi hyvä. Potilaan iloiset kasvot toimenpiteen jäljiltä saivat minutkin uskomaan, ettei mitään kovin järkyttävää olisi tiedossa. Odotushuoneita oli muuten kaksi; toinen miehille ja toinen naisille. Mies odotteli miesten puolella ja sanoi vastaanottoapulaiselle, että meidän täytyy sitten mennä yhdessä, koska vaimoni ei välttämättä ymmärrä kaikkea. Vastaanottovirkailija vitsaili, että ”lapsikin on parempi kuin hän” ja kun naurahdin tuolle kommentille, hän kommentoi miehelle miesten odotushuoneeseen, että ”katso nyt, kyllä hän ymmärtää!” Jossakin toisessa tilanteessa tai jonkun toisen erilaisella äänenpainolla sanomana olisin saattanut ottaa lausahduksen loukkauksena, mutta nyt se oli sanottu niin mukavassa hengessä, etten loukkaantunut ollenkaan – päinvastoin. Täytyy kyllä sanoa, että tuntui omituiselta ottaa saattaja mukaan hammaslääkäriin; minä, joka olen synnyttänytkin yksin, tarvitsin saattajaa hammaslääkäriin, mutta ihan niin paljon en vielä arabiankielentaitooni luota, että olisin uskaltautunut tähän tapaamiseen yksin.

Kun sitten lopulta astuimme sisään toimenpidehuoneeseen, en uskonut, kuinka hieno se oli. Ensin hammaslääkäri jutteli kanssamme hetkisen upean kirjoituspöydän ääressä ja sitten siirryin hammaslääkärin tuoliin. Hän päätti laittaa hampaaseen keramiikkapaikan, koska reikä oli niin suuri, ettei muovipaikka kuulemma siinä välttämättä pysyisi (amalgaamia ei edes ehdotettu – kuten olin etukäteen pelännyt!). Itse toimenpide sujui tosi nopeasti ja kivuitta! Sain kolme (!!!) kertaa puudutetta enkä edes uskonut, että työ oli niin nopeasti valmis. Miehen hammas paikattiin minun jälkeeni ilman puudutteita ja näin, että se teki kipeää. Joskus mietin, että minua kohdellaan täällä silkkihansikkain – epäilen nimittäin hieman, että sain noin paljon puudutetta vain siksi, että olen ulkomaalainen. Täällä nimittäin joissakin paikoissa paikallisia lapsiakin tikataan ilman puudutusta – mikä on itseäni järkyttänyt ihan valtavasti! Tämä kokemus oli kuitenkin oikein hyvä ja hammas on voinut hyvin hoidon jälkeen.

Yksi erikoinen piirre hammaslääkärikäyntiin liittyi; hammaslääkäri ei millään suostunut kirjaamaan varauskirjaan, jonne merkittiin myös hoidosta maksamamme summa, oikeaa sukunimeäni, vaan minut kirjattiin miehen sukunimellä, vaikka olen siis pitänyt oman sukunimeni! Kirjassa on nyt sellaisen henkilön nimi, jonka nimistä tuskin on edes olemassa.

Myös Maxille on sattunut ja tapahtunut; se on lähipäivinä haluttu ostaa, meitä on kehotettu typistämään sen häntä ja eläinlääkärikin kävi kotikäynnillä. Mitään dramaattista ei kuitenkaan ole tapahtunut; Maxia ei ole myyty eikä häntääkään ole typistetty. Eläinlääkärikin kävi kotona vain antamassa Rabies-rokotteen. Kyseinen lääkäri asuu samassa kylässä kuin me ja mies oli kysynyt, voisiko käydä antamassa rokotteen työpäivän jälkeen. Tosi hyvää palvelua! Hännän typistämistä ehdotti pojan kaveri, kun poika oli Maxin kanssa lenkillä. Kaverin mielestä Maxista tulisi pelottavamman näköinen (mikä täällä tuntuu olevan erityisen tärkeää koirien kohdalla!) typistetyllä hännällä! Poika ei tiennyt, mitä typistäminen tarkoittaa ja kun kerroin, oli aivan ihmeissään, miksi sellaista pitäisi tehdä. Aivan kamala toimenpide!! Kaveri oli vielä kehunut pojalle, että tuosta tulee hyvä koira. Olen viime aikoina alkanut epäillä, että Maxissa taitaa olla dobermannin verta; sen vartalo ja elegantti kävelytyyli jotenkin viittaisivat siihen suuntaan ja ehkä pojan kaverillekin tuli Maxista dobermanni mieleen, kun meni hännän typistämistä ehdottamaan. Yllä oleva kuva Maxista on vilahtanut blogissa jo aikaisemminkin, mikä johtuu siitä, että Max ei meinaa malttaa pysyä paikoillaan niin kauaa, että saataisiin hyvä kuva otettua tai silloin kun malttaisi, ei kamera ole käsillä.

Mainokset

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s