Jalkapallokuulumisia Algeriasta

Algeria on jalkapallohullumaa – jopa siinä määrin, että meilläkin on pyöritelty päätä miehen ja vanhimman pojan toimesta jalkapallofanien yltyessä mitä typerimpiin toimiin omaa suosikkijoukkuettaan kannattaessaan. Moni kuuluisa jalkapalloilija on algerialaistaustainen ja pojallakin on useampikin kuuluisa kaima jalkapallomaailmassa. Kun tulimme Algeriaan yksi huoleni oli, miten pojan harrastuksen käy täällä. Pääseekö poika täällä haluamaansa joukkueeseen vai onko taso liian kova? Poika on harrastanut jalkapalloa 5-vuotiaasta ja kilpajoukkueessa hän ehti olla Suomessa pari vuotta yhdessä Suomen parhaassa joukkueessa, jonne pääsi usean karsinnan kautta. Tästä huolimatta pelkäsin, että pelaajien taso Algeriassa olisi aivan toisella tasolla kuin Suomessa, jossa jääkiekko tuntuu vielä edelleenkin jyräävän jalkapallon ”kuningaslajina”.

Poika pyrki ensimmäiseksi lähikaupungin ja isänsä entisen kotikaupungin nuorten joukkueeseen –RCA:han. Testeissä oli valtavasti poikia, mutta poika tuli valituksi. Vaikka kyseisen joukkueen aikuisten joukkue pelasi tänään Algerian cupin finaalipaikasta voittaen pelin rangaistuspotkuilla, ei lasten joukkue tuntunut tästä huolimatta kuitenkaan riittävän organisoituneelta, joten poika päätti kokeilla pääsisikö Kouban, erään pääkaupungin alueen, suosittuun joukkueesen ja pääsi kuin pääsikin. RCA, joka siis tänään voitti paikan Algerian cupin finaaliin, edustaa muuten suomenlipun väreissä ja viikinki-logolla – mikä tuntuu jännän kodikkaalta. Tänään tiet olivat tukossa pääkaupungin suunnalla ja väkeä oli pakkautunut seuraamaan ottelua stadionille. Lapsia ei katsomoon enää päästetä useiden vaaratilanteiden vuoksi – mikä on mielestäni oikein hyvä ratkaisu. Katsomossa kun saattaa heilua jopa puukot. Siinä vaiheessa, kun urheilun fanittamiseen liittyy väkivaltaa, ollaan ihan väärillä raiteilla! Meillä seurattiin kyseistä peliä turvallisesti telkkarista kotisohvalla. Joukkueen ensiapumiehenä telkkarissa vilahti miehen serkku. Poika on tykännyt olla CAK:ssa Koubassa, jonne monet pojat tulevat kaukaakin harjoittelemaan. Harjoituksia on pari kertaa viikossa, mikä on huomattavasti vähemmän kuin Suomessa kilpajoukkueessa, mutta täällä ollaan aika yleisesti sitä mieltä, ettei tämän ikäisten poikien pitäisi vielä harjoitella lähes päivittäin. Ainakin kotielämän kannalta tämä on tuntunut paremmalta ratkaisulta kuin kilpajoukkue Suomessa! Ja lompakon! Täällä nimittäin harrastus ei maksa meille mitään ja vaatteetkin tulee talon puolesta kenkiä lukuunottamatta.

Poika sai yllättäen pyytämättä lempinumeronsa, joka on 10, ja jolla hän pelasi myös Suomessa. CAK edustaa Ruotsin lipun väreissä. Valmentaja tuntuu olevan mukava ja soittelee suoraan pojalle tämän omaan kännykkään. Vastikään valmentaja muistutti, että pojan pitää hankkia henkilökortti, koska hän on siirtymässä vanhempien joukkueeseen. Mies on muuten käynyt syntymässä Koubassa, siis Kouban sairaalassa, ja oli aika hassua, että vielä aika vastikään hän joutui hoitamaan paperiasiansa Koubassa, vaikka siis perhe asui jo miehen syntymän aikaan toisella paikkakunnalla. Olen itsekin syntynyt Kotkan keskussairaalassa, koska kotikunnassani ei ole synnytyssairaalaa, mutten silti ole koskaan joutunut hoitamaan paperiasioitani Kotkassa! Kauhistelin muuten miehelle, miten anoppi on ehtinyt Koubaan synnyttämään – itse kun olen nopea synnyttäjä ja Helsingissäkin oli pelko, että lapsi saattaa syntyä autoon tai kotiin – mutta mies muistutti siihen fiksusti, että mietipä, kuinka paljon vähemmän täällä oli autoja 70-luvulla kuin nyt ja tulimme siihen tulokseen, että anoppi on saattanut päästä sairaalaan jopa nopeammin kuin minä Helsingissä.   Pojat tulivat vastikään eräässä turnauksessa toisiksi ja poikakin sai näin virallisen näköisen kunniakirjan leimoineen päivineen. (Pojan nimen suttasin kuvasta pois.) Vaikka poika on tykännyt olla CAK.ssa, toi hän taas yhtenä päivänä hieman vaivihkaa näytille Barcelona Soccer Academy Algerian -esitteen. ”Koska onhan se sentään Barca”, oli pojan perustelu. Asia ei kuitenkaan ole edennyt mihinkään ja luulen, että poika jatkaa kuitenkin CAK:ssa. Kun tulimme Algeriaan, hän olisi kovasti halunnut jalkapalloakatemiaan, jossa pojat nukkuvat ja opiskelevat akatemian tiloissa, mutta tulimme lopulta siihen tulokseen, että poika on vielä vähän liian nuori tuollaiseen. Pojan isä kouluttautui muuten Suomessa Uefa-tasoiseksi valmentajaksi Eerikkälän urheiluopistossa, joten kotoakin käsin poika saa ihan asiantuntevia neuvoja. Ja naapuruston poikien kanssa on myös pelattu tuntikaupalla ihan kotimme vieressä sijaitsevalla nurmikolla. Yllättävän moni kuuluisa jalkapalloilija on kertonut oppineensa pelaamaan kadulla, joten tällainen naapurinpoikien kanssa pelaaminen varsinaisten harkkojen ja turnausten lisäksi ei ole varmastikaan ollenkaan huonompi vaihtoehto. Olisi mukava kuulla muiden ulkosuomalaisten kokemuksia paikallisista lasten harrastusmahdollisuuksista! Meillä kaksi keskimmäistä lasta aikoo aloittaa karaten, mutta asia on jäänyt jostakin syystä vielä suunnitelman tasolle.

Mainokset

4 thoughts on “Jalkapallokuulumisia Algeriasta

  1. Kiva lukea teidän pojan harrastamisesta. Lajikin on meille ajankohtainen, kun perheessämme vallitsee suuri jalkapallohuuma! Melkein joka päivä poikia on kuskattu tekonurmelle tai sisähalliinjoko meidän tai muiden vanhempien/isovanhempien toimesta. Kentällä vierähtää tunteja! Meidän lähellä on nurmikenttä, mutta se ei ole vielä kunnossa talven jälkeen. Meidän pojat eivät vielä ole joukkueessa. Talvella olivat kiekkokoulussa ja salibandyssä. Olemme luvanneet, että kun säbäkausi tämän kuun lopussa loppuu, niin saisi aloittaa jalkapallon. Katsotaan kuin käy. Mukavaa sunnuntaita!

    Tykkää

  2. Jalkapallo on kiva laji! Itseasiassa pidän Suomessa siitä, että on olemassa ”kaikki pelaa”-joukkueet ja kilpajoukkueet erikseen, niin että kaikki pääsevät pelaamaan haluamallaan tasolla. Tosin valmentajastakin hieman riippuu, onko ”kaikki pelaa”-joukkue kuitenkaan ihan sellainen, jossa kaikki pelaajat pääsevät yhtä paljon kentälle. Toivottavasti pojille löytyy kiva joukkue! Mukavaa sunnuntaita myös sinne!

    Tykkää

  3. No nis, kukapa poika ei jalkista haluaisi täällä pelata. Kiva että löysi mieleisensä joukkueen. Tuo fanitus on kyllä mennyt jo liian pitkälle…
    Tuntuipa kotoiselta kun mainitsin Eerikkilän, meidän kesäpaikkamme on ihan siinä lähimaastossa, usein porukka juoksee pihamme läpi menevää tietä 🙂

    Tykkää

  4. Kylläpä maailma on pieni! Meillä sekä mies että poika ovat käyneet Eerikkälässä oppia saamassa. Fanitus on täällä tosiaan mennyt liian pitkälle ja välillä tuntuu, että urheilun alkuperäinen idea jää ihan kaiken riehumisen varjoon. Meillä onneksi tyydytään katsomaan pelejä kotisohvalta käsin! Saa nähdä millainen rähinä täällä nousee, kun L`Arbaa pelaa finaalissa…

    Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s