4

Lähtemisen haikeus & vaikeus

Olen tainnutkin kertoa haaveilleeni siitä, että voisin asua osittain sekä Algeriassa että Suomessa. Mutta nyt kun olen viimeisen vuoden ajan lennellyt maasta toiseen, en enää olekaan asiasta niin varma. Toki olen tietyllä tavalla saanut ”rusinat pullasta” ja päässyt nauttimaan molempien maiden hyvistä puolista ehtimättä kuitenkaan liiaksi turtua niiden huonoihin puoliin, mutta nyt tuntuu siltä, että tästä kaikesta maksettava hinta on myös aikamoinen – enkä nyt tarkoita rahaa. On alkanut tuntua, että lähteminen on aina vain vaikeampaa – ja tämä pätee molempiin suuntiin; ollessani Algeriassa en haluaisi lähteä Suomeen ja ollessani Suomessa tuntuu Algeriaan lähteminen vaikealta. Tunnen olevani molemmissa maissa kuin kotonani ja hujahdan nopeasti ”omaan kuplaani”, jossa tiedän, miten toimitaan ja mitä minulta odotetaan. Suomessa elämä tuntuu tietyllä tavalla tosi helpolta; asiat toimivat ja hoituvat nopeasti ja muutoinkin kaikki on kovin ”valmista”. Tämän helppouden kääntöpuolena on kuitenkin helposti tietynlainen tasapaksuus ja tylsyys. Algeriassa taas asiat eivät välttämättä toimi helposti ja nopeasti ja asioiden eteen joutuu tekemään itse paljon enemmän kuin Suomessa. Toisaalta siellä tietynlainen epätäydellisyys tuntuu viehättävältä. Lapset onneksi tuntuvat sopeutuneen tähän reissaamiseen yllättävän hyvin; hekin tuntuvat olevan kuin kotonaan kummassa tahansa maassa. Lähtö on siis taas pian edessä, mutten vielä tiedä, kuinka pitkäksi aikaa lähdemme tällä kertaa.

 

Mainokset
4

You are a big racist!

Pidän itseäni melko suvaitsevana ihmisenä. Toki minullakin on ennakkoluuloja, kuten varmasti meillä kaikilla, ja olenkin yrittänyt pikemminkin tiedostaa ja käsitellä näitä omia ennakkoluulojani niiden torjumisen sijaan. En muista, että minua olisi koskaan aikaisemmin kutsuttu rasistiksi – ainakaan suureksi sellaiseksi – mutta näinkin pääsi nyt käymään! Kaikki alkoi siitä, kun odottelin bussia lasten kanssa ja eräs romanialaiseksi identifioimani kerjäläinen tuli pyytämään rahaa. Meitä bussin odottajia oli jonossa monta, mutta kukaan ei avannut kukkaronnyörejään. Olin itse jonon viimeisenä ja minun kieltäytymiseni tuntui olevan kerjäläiselle liikaa. ”You are a big racist!”, hän karjaisi ja lähti paikalta hyvin tuohtuneen oloisena.

Myönnän, että osittain kieltäydyin antamasta rahaa siitä syystä, että pelkäsin koko lompakkoni lähtevän kerjäläisen mukaan. Suurin syy kieltäytymiseeni oli kuitenkin se, että Suomessa on korostettu romanikerjäläisten kuuluvan järjestäytyneiden rikollisten verkostoon. Järjestäytynyttä rikollisuutta en halua tukea! Tästä huolimatta tämä kohtaaminen jäi jostakin syystä vaivaamaan mieltäni. Huomasin kuinka säälittävän vähän edes tiedän romaneiden tilanteesta, vaikka kerjäläisjoukkoja on näkynyt Helsingissä jo useamman vuoden ajan ja samaan ilmiöön olen törmännyt niin Saksassa kuin Ruotsissakin. On kuitenkin jollakin lailla helppoa sulkea silmänsä asioilta, jotka eivät suoranaisesti kosketa itseä.

Aloin miettiä, saavatko kerjäläiset oikeasti niin paljon ropoja kerättyä, että näistä tulisi sellaisia virtoja, jotka kiinnostaisivat järjestäytynyttä rikollisjoukkoa? Näkemäni kylmässä maassa polvillaan olevien kerjäläisten kerjäyskipot ovat ainakin yleensä näyttäneet melko tyhjiltä. Kyynisesti voi tietysti miettiä, että ehkä ne on juuri tyhjennetty lisäsäälin kerjäämiseksi. Mutta entä jos nämä ihmiset kerjäävätkin ihan aitoon hätäänsä? Ainakin romanialaiset ovat olleet jo pitkään erittäin hyljeksitty kansanryhmä ja olosuhteet kotimaassa ovat usein huonot. Vaikka toiminnan taustalla olisikin sen mahdollistajana ja organisoivana tahona järjestäytynyttä rikollisuutta, niin mikä on näiden yksittäisten ihmisten motiivi lähteä toimintaan mukaan? Kuinka huonot olosuhteet täytyy kotimaassa olla, jos kerjääminen polvillaan kylmässä maassa tuntuu paremmalta vaihtoehdolta?

Tietyllä tavalla romanien tilanne muistuttaa kovasti malilaisten kerjäläisten tilannetta Algeriassa; kun kerjäläiset olivat Algeriassa uusi ilmiö, tuntui, että ihmiset halusivat auttaa heitä. Pikkuhiljaa olen alkanut kuulla enenevässä määrin mielipiteitä siitä, kuinka heidän pitäisi mennä töihin ja että kerjäämisestä on tullut bisnestä. Mihin töihin kerjäläiset sitten voisivat mennä, kun ei töitä tahdo aina riittää omankaan maan kansalaisille? Kerjäläisten tilanne onkin niin monimutkainen ja -tahoinen etten edes yritä sanoa, mitä sille pitäisi tehdä. Yritän vain sanoa, että asioihin pitäisi tutustua pintaa syvemmältä ennen kuin tuomitsee yksittäisen vaikeassa tilanteessa elävän ihmisen. Tunsin jälleen pienen pistoksen luettuani uutisen siitä, kuinka Romanian romanit pelastivat lumenluontiyrittäjän tilanteessa, jossa ei suomalaisia työntekijöitä tahtonut löytyä; ainakin osa heistä tuntuu tekevän mielellään töitä, jos sitä vain heille tarjotaan. Helsingin Diakonissalaitos muuten antaa romaneille myytäväksi Iso numero -lehteä, jonka neljän euron myyntihinnasta myyjä saa pitää kolme euroa. Tällainen aktivoiva auttaminen onkin mielestäni aika hyvä vaihtoehto!

Tilanne on palautunut mieleeni usein tässä viime päivinä seurattuani Euroopan kaoottista tilannetta. Olen alkanut esimerkiksi yhä useammin miettiä, voisiko Ranskassa tapahtuneen iskun kaltainen isku tapahtua myös täällä Suomessa. Mutta ehkä vielä iskujen mahdollisuuttakin enemmän pelkään sitä, että ennakkoluulot puolin ja toisin tulevat entisestäänkin lisääntymään lumipalloefektin lailla. Aivan kuten minä olin jo iskenyt kaikkiin Romanian romaneihin tiettyjä leimoja, pelkään, että nämä tapahtumat tulevat leimaamaan mahdollisiksi terroristeiksi sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät voisi ikinä tällaisiin tekoihin syyllistyä. Jos tapahtumista seuraa vielä se, että kansa jakautuu entistäkin tiukemmin ”meihin” ja ”teihin”, uskon ennakkoluulojen vain lisääntyvän. Euroopassa on järjestetty laajoja mielenosoituksia Je Suis Charlie -kyltteineen ja muslimimaailmassa omia vastamielenosoituksiaan Muhammed-kyltteineen. Eilen minulle näytettiin Skypen välityksellä televisiokuvaa Algerian mielenosoituksesta, joka onneksi vaikutti ainakin vielä tuossa vaiheessa rauhalliselta. Kaikissa maissa ei ole kuitenkaan pysytty yhtä rauhallisina, vaan on alettu esimerkiksi polttaa kirkkoja.

Olen itse tuntenut olevani tilanteessa tietyllä tavalla aivan kuin puun ja kuoren välissä. Minun on helppo (ja tiedän, että saatan saada tästä kuraa niskaani) ymmärtää, kuinka loukkaavina muslimit, erityisesti hartaat muslimit, saattavat kyseiset pilapiirrokset kokea. Tätä on luultavasti erittäin vaikea ymmärtää, jos ei ole koskaan asunut muslimimaissa tai tuntenut ainuttakaan harrasta muslimia. Toisaalta on heti samaan hengenvetoon todettava, etten tietenkään missään tapauksessa hyväksy kyseisiä iskuja! Minkäänlainen provosoiminen ei ole riittävä peruste silmittömälle väkivallalle! Suomalaisena taas sananvapaus on hyve, joka on ikään kuin sisäänkirjoitettu jokamiehen oikeus ja jota tietysti puolustan.

Mutta tarkoittaako sananvapaus sitten sitä, että toisia saa tahallisesti loukata? Enkä nyt tarkoita pelkästään näitä kyseisiä pilapiirroksia. Missä menee raja? Jotenkin ajattelen niin, että kun lapsi saa kasvaessaan enenevässä määrin vapauksia, joutuu hän näiden vapauksien myötä myös ottamaan enenevässä määrin vastuuta tekemisistään ja sanomisistaan. Jos lapsi vaikkapa kiusaa jotakuta koulussa, vaadimme me häntä pyytämään anteeksi kiusatulta, mutta nyt itselläni on hieman sellainen tunne, että Euroopassa vaaditaan suureen ääneen lupaa saada jatkaa kiusaamista sananvapauden nimissä. Tokikaan lapsi, jota on haukuttu, ei myöskään saa lyödä sitä, joka on häntä haukkunut. Asioilla on aina kaksi puolta ja toisen näkökannan ymmärtäminen vaatii meiltä itse kultakin pysähtymistä ja toisen kuuntelemista. Hieman pelkään, että tämä kuunteleminen on nyt unohtunut molemmilta osapuolilta, joista molemmat pitävät tiukasti kiinni omasta näkökannastaan eivätkä tule yhtään toista puolitiehen vastaan.

1

Ajatuksia etäkoulu Kulkurista

Ensimmäinen lukukausi Kulkurin oppilaana on takana ja ajattelin kirjoittaa pienen koosteen ajatuksistamme ja kokemuksistamme Kulkuriin liittyen. Olemme pääosin käyneet Kulkuria kirjekurssina, mutta Kulkurista on saatavana myös verkko-opetusta, johon poika osallistui matematiikan osalta. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Tuohon matematiikan kurssiin ei välttämättä tarvinnut oppikirjaa ollenkaan vaan opiskeltava sisältö löytyy verkosta. Tämä on ollut näppärää, varsinkin kun olemme matkustelleet Algerian ja Suomen välillä eikä oppikirjoja ole tarvinnut raahata mukana. Toisaalta meillä on kyllä pidetty jostakin syystä enemmän kirjekursseista ja oikeista oppikirjoista. Oppikirjoissa sisältöä on kuitenkin paljon laajemmin saatavilla kuin verkko-opetusmateriaaleissa ja jotenkin oppikirjoihin tottuneet lapset myös tietyllä tavalla osaavat opiskella paremmin kirjoista lukemalla kuin verkon kautta. Tuohon verkkokurssiin liittyy myös muutamia vapaaehtoisia verkkotunteja, mutta ne ovat valitettavasti olleet sellaisina ajankohtina, ettei poika ole toistaiseksi päässyt niihin osallistumaan, joten niistä en osaa sanoa mitään.

Kirjekurssit toimivat niin, että lapset opiskelevat kotona itsenäisesti vastuuhenkilön (meillä lähinnä minun) johdolla ja suorittavat vaaditut kokeet ja tehtävät, jotka lähetetään opettajille joko kirjeitse tai skannattuina sähköpostin liitteenä. Opettaja tarkastaa kokeet ja lähettää niistä oppilaille palautteen. Tässä kohtaa on sanottava, että palautteet ovat olleet tosi kivoja! Koskaan Suomessa opettaja ei ole kirjoittanut niin kannustavia viestejä koearviointeihin kuin näissä Kulkurin palautteissa on ollut! Olen ajatellut, että palautteiden kautta pyritään varmaankin luomaan edes jonkinlaista sidettä opettajan ja oppilaan välille. Olen itse ollut helpottunut siitä, että vaikka päävastuu opettamisesta on edelleenkin minulla, niin suomalainen pätevä opettaja kuitenkin arvioi lasten edistymistä ja antaa siitä palautetta. Kaikki Kulkurin opettajatkaan eivät muuten välttämättä asu Suomessa; juuri lähetimme koelomakkeita Saksaan arvioitavaksi; kulkuriperiaate toimii siis puolin ja toisin – niin opettajien kuin oppilaidenkin kohdalla, mikä on mielestäni tosi hieno juttu!

Opiskelu Kulkurissa on itsenäistä ja vaatii tietynlaista itsekuria, jotta tehtävät tulevat tehdyiksi ja opiskeltavat asiat omaksutuiksi. Valitsimme tälle lukuvuodelle lapsille kaikki soveltuvat aineet Kulkurista siitä huolimatta, että he ovat käyneet myös algerialaista koulua. Olen toki kotona pyrkinyt katsomaan, ettei lapsille tulisi paljon päällekkäistä työtä; jos jokin asia on jo opittu, emme ole välttämättä tehneet siitä kaikkia tehtäviä oppikirjasta. Verkkokurssilla poika siirtyi monesti, opettajankin ehdotuksesta, suoraan näytön paikka -kokeisiin. Ajatuksena oli, että järjestely jatkuu ehkä vain tämän yhden lukuvuoden ajan ja ajattelin, että lasten on helpompi palata omille luokka-asteilleen Suomessa, kun kaikki aineet on todistettavasti suoritettu suomalaisen opetussuunnitelman mukaan. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että järjestely saattaa jatkua pidempään, jolloin olen ajatellut, että kenties ensi lukuvuonna valitsemme Kulkurista vain suomen- ja englanninkielen ja luotamme muissa aineissa algerialaisen koulun opetukseen. Algerian koulutus vaikuttaa matemaattisesti orientoituneelta ja matematiikan opetus on mielestäni yllättävänkin korkeatasoista. Juuri äskettäin tyttö teki Kulkurin matematiikan koetta ja kuulin hänen pohtivan ääneen nimitystä ”särmä” ensin arabiankielen kautta, jotenkin näin: ”Tämä me juuri opittiin Algeriassa. Tämä on arabiaksi se-ja-se ja on varmaankin suomeksi särmä”. Oli aika jännää huomata, että arabiankielinen termi oli hänelle tutumpi kuin suomalainen! Lisäksi olen välillä pohtinut, että esimerkiksi Suomen luonnon yksityiskohtien opiskelu keskellä algerialaista todellisuutta on hieman keinotekoista.

Algeriassa pelkkä kotikouluttaminen on muuten kiellettyä; maassa on koulupakko – ei pelkästään oppivelvollisuus, kuten Suomessa. En kylläkään ole aivan varma, koskeeko tämä laki meidän lastemme kaltaisia lapsia, jotka oleskelevat maassa väliaikaisesti. Toisaalta Algerian lain mukaan jokainen lapsi, jonka isä on algerialainen, on myös algerialainen eli lain mukaan lapsemme katsotaan algerialaisiksi. No, en edes lähtenyt ottamaan asiasta selvää, koska lapset itse halusivat mennä Algeriassa kouluun, mikä on kyllä osoittautunut erinomaiseksi ratkaisuksi niin kielen- kuin kulttuurinkin oppimisen kannalta. Kulkurissahan on mahdollista tarvittaessa suorittaa koko perusopetuksen oppimäärä ja saada päättötodistus. Itse toivoisin, että ainakin nämä kaksi vanhinta lasta, jotka ehtivät käydä Suomessa useamman vuoden suomalaista ala-astetta, saisivat päättötodistuksen Suomesta – asuimmepa sitten missä maassa tahansa!

2

Urheilun historiaa

Meillä tykätään käydä museoissa ja olinkin ilahtunut, kun Urheilumuseosta lähetettiin meille yllättäin sähköpostiin ilmaislippu.  Kolme vanhinta lasta pääsi tänään tutustumaan isänsä kanssa urheilun historiaan. Pyysin lapsia ottamaan näyttelystä kuvia. Oli taas mielenkiintoista nähdä, mitä lapset olivat kuvanneet. Kuvia tuli paljon; tässä muutamia mielenkiintoisia.

Arvasin etukäteen, että tämä pyörä kiinnostaa lapsia. Veikkaanpa, että tällä pyörällä on ollut melkoisen vaarallista ajaa! Enpä kyllä ihan äkkiä nousisi tämän selkään…

 

Sen sijaan tällaisen matkalaukun haluaisin! Tosi kivan näköinen!

 

 

Peli- ja urheiluasuja oli tietysti kuvattu.

 

 

Näitä suksia poika kummasteli kovasti. Itse asiassa minun ihka ensimmäisissä suksissani oli melkein tällaiset siteet. Kyllä vain ovat suksetkin kehittyneet valtavasti jo minun elinaikanani!

 

 

Lapset pitivät erityisesti tietokoneilla vastattavista tietovisoista sekä Xbox-laskettelupelistä. Museossa on lasten viikoilla 25.10.2014-1.3.2015 lisäksi meneillään Maailmanpyörä – näyttely, jossa tutustutaan eri maailmankolkkien urheilulajeihin. Kannattaa käydä kurkkaamassa lisää mielenkiintoisia esineitä urheilun historiasta!

Kiitos Urheilumuseolle mukavasta iltapäivästä!

0

Printattua leikkiruokaa

Lapset halusivat leikkiä kauppaa, johon tarvittiin tietysti ostettavaa. Olin koonnut printattavia leikkiruokia Pinterest-kansiooni, joten ne otettiin nyt käyttöön. Ruuat olivat miniatyyrikokoisia – nukkekotiin tarkoitettuja – mutta suurensin niitä meidän käyttötarkoitukseen sopivan kokoisiksi. Kartongille liimattuina/printattuina näistä tuli yllättävän tukevia! Miniatyyrikokoiset ovat varmasti kivan näköisiä nukkekodissa – jos vain kärsivällisyys ja sorminäppäryys riittää niin pienten kokoamiseen.

Kuvan oton jälkeen näitä on syntynyt aika paljon lisää ja kauppaleikki on päässyt hyvään vauhtiin!

 

1

Chicken korma

Butter chicken on ollut pitkään yksi lempiruuistani, mutta halusin kokeilla myös jotakin toista intialaista reseptiä. Tällä kertaa kokeiltavana Kodin kuvalehden Chicken korma – resepti.

4 annokseen tarvitset
1-2 punasipulia
4 valkosipulinkynttä
pieni pala inkivääriä
3  kardemummaa
6 kpl neilikkaa
10-15 kokonaista mustapippuria
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
3 tl jauhettua korianteria
rypsiöljyä
¼ tl chiliä
1 kanelitanko
500 g maustamattomia broilerifileitä
hienoa tomaattimurskaa (polpa di pomodoro)
1 prk (200 g) Bulgarian jogurttia tai ruokajogurttia
(suolaa maun mukaan)

(Mausteita voi jättää pois, vähentää tai lisätä. Etniset mausteet voi korvata seuraavasti: 2 tl jauhettua kardemummaa, ½-1 tl jauhettua neilikkaa, 1 tl rouhittua mustapippuria, 2 tl kanelijauhetta. Tavallisen tomaattimurskan voi soseuttaa sauvasekoittimella hienoksi ja Bulgarian jogurtin voi korvata ruokajogurtilla, turkkilaisella tai suomalaisella maustamattomalla jogurtilla.)

Ohje

 1. Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipuli. Raasta inkivääri hienolla terällä. Kuori kardemummat ja laita siemenet mortteliin neilikoiden, mustapippureiden ja muiden mausteiden kanssa. Hienonna tasaiseksi mausteseokseksi.

2. Kuullota sipuleita öljyssä pannulla. Varo ettet polta. Lisää inkivääri ja hienonnettu mausteseos sekä kaneli tankona. Kuumenna muutama minuutti, jotta maut vapautuvat. Lisää öljyä tarvittaessa.

3. Leikkaa broilerifileet paloiksi. Alenna lämpöä ja kypsennä broileripalat mausteiden seassa.

4. Lisää tomaattimurska. Kuumenna, kunnes öljy nousee pintaan.

5. Lisää jogurttia vähän kerrallaan, sekoita hyvin ja anna kuumentua. Tarkista maku ja lisää mausteita halutessasi. Tarjoa maustetun riisin kanssa.

Me söimme tätä Naan-leivän kera. Leivästä en voi ottaa kunniaa; se on ”pakettitavaraa”, joka vaati vain paistamisen. Pienimmät tykkäsivät syödä tätä nuudeleiden kanssa. Mielestäni tämä oli tosi herkullista ja helppo tehdä! Mies totesi, että ruuassa on ”vaaralliset mausteet”; ne houkuttelevat syömään tuoksullaan!