Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä!

Olen alkanut potea koti-ikävää, mikä on aika omituista, koska olen jo periaatteessa kotona. Ehkä tämä loska, pimeys ja koleus ovat vain olleet liikaa. Keittiön ovesta pilkistävät auringonsäteet Algeriassa näyttävät niin kovin houkuttelevilta Skypen kautta nähtyinä. Allaoleva kirja löytyi ollessani näissä tunnelmissa kirjaston ilmaislaatikosta ja sen otsikko ”Päivällinen Koti-Ikävän ravintolassa” sekä kannen kuva, jossa on tuoleja sikinsokin puhuttelivat niin paljon, että otin kirjan mukaani. En ole vielä kirjaa lukenut, mutta edelleenkin minua jaksaa hämmästyttää, kuinka hyvin kirjan kansi kuvaa tämänhetkisiä tunteitani. Joskus nuorena teimme ystäväni kanssa toisillemme kortteja, joihin leikkasimme sattuvia sanontoja sanomalehdistä. Ne kortit olivat mainioita! Minun tämänhetkiseen korttiini sopisi erinomaisesti tämän kirjan kannesta leikattu otsikko ”Päivällinen Koti-Ikävän ravintolassa”.

Annoin itselleni aikaa miettiä tulevia asuinjärjestelyjämme joulukuun loppuun asti – kunnes saan opintoni valmiiksi. Nämä opinnot ovat muutenkin olleet tietynlainen käännekohta elämässä; olen saanut aikaa miettiä mitä ja missä oikein haluan tehdä jatkossa. Joulukuu kuitenkin lähestyy eikä päätöstä ole vieläkään syntynyt. Joskus tuntuu kuin pöydällä olisi tiimalasi, jonka hiekka on valumassa loppuun ja jonka haluaisin kääntää uudelleen ympäri saadakseni lisää aikaa ajatella.

Olen viihtynyt Algeriassa yllättävän hyvin! Mutta miltä tuntui mennä Algeriaan ensimmäisen kerran? Rehellisesti sanottuna en rakastunut enkä edes ihastunut maahan ensikäynnillä vuosien 1999 ja 2000 vaihteessa. Itseasiassa yllätyin – ja ehkä jopa kauhistuinkin – jopa siinä määrin, etten halunnut matkustaa uudelleen Algeriaan moneen vuoteen. Jo pelkästään matka Algeriaan oli lentopelkoiselle melkoinen koettelemus. Jouduimme nimittäin tuolloin lentämään Algeriaan kolmella koneella; ensin Ranskaan ja Ranskasta Tunisiaan, josta matka jatkui seuraavana päivänä Algeriaan. Matkalaukkukin hävisi Tunisiassa sen siliän tein, mutta onneksi saimme lentoyhtiöltä myöhemmin laukun sisältöön nähden erinomaiset korvaukset. (Korvaukset kun maksettiin painon mukaan eikä laukku sisältänyt mitään kovin arvokasta.) Paluumatkalla lento Ranskasta Suomeen lennettiin vielä semmoisella pienellä koneella, olikohan se Fokker, joka tuntui osuvan pieniinkin ilmakuoppiin. Siinä sitä sitten mentiin ylös ja alas! En muuten muista, olisiko tuolloin päässyt Algeriaan kahdella koneella vai valitsimmeko tämän reitin vain hinnan vuoksi.

Vuonna 1999 Algeria oli juuri alkanut rauhoittua sisällissodan vuosien jälkeen. Maassa huhuttiin edelleenkin olevan esimerkiksi valepoliiseja, jotka pysäyttivät autoja ja ampuivat matkustajat. Matka lentokentältä miehen perheen kotiin oli järkyttävä! Miehen perhe oli erehtynyt päivästä eikä ollut meitä vastassa lentokentällä. Mies löysi kuitenkin ystävänsä, jonka kyydissä lähdimme kentältä kotiin. Hänellä tuntui olevan kiire ja hän ajoi kuin mielipuoli! Matkan aikana oli useampi ohitus, joiden aikana törmääminen vastaantulevaan autoon oli kiinni sekunneista. Tästä johtuen en edelleenkään halua, että lapseni menevät Algeriassa kenen tahansa kyytiin. Mieluiten toivon, että mieheni ajaa, mutta myös muutama miehen veljistä, joiden olen nähnyt ajavan rauhallisesti, kelpaa kuskiksi.

Miehen perhe ei uskaltanut antaa minun liikkua yksin ulkona, mikä oli tietysti vaikeaa Euroopasta tulleelle naiselle. Kun kerran pääsin ulos mieheni siskon kanssa, oli perässämme joukko nuoria miehiä kyselemässä, olenko naimisissa. Herätin alueella huomiota ja minusta taisi nähdä kilometrien päähän, että olen Euroopasta; nuoret miehet taisivat ajatella, että tuossa on mahdollinen matkalippu Eurooppaan – ainakin hieman turvallisempi kuin salakuljettajien epämääräiset alukset, jotka usein päätyvät Välimeren pohjaan. Olin matkustellut jonkin verran ennen Algeriaan matkustamista, esimerkiksi Turkissa, Kreikassa ja Israelissa, mutta aina asunut matkojen aikana hotelliolosuhteissa. Hyppäys hotelliolosuhteista keskelle algerialaista suurperhettä oli melkoinen! Vaikka minut otettiin vastaan äärimmäisen ystävällisesti, kaipasin omaa rauhaa. Kuukauden mittainen matka tuntui useamman kuukauden mittaiselta. Sairastuin myös vatsatautiin, mikä johtui osittain varmasti siitäkin, etten ollut varautunut matkaan maitohappobakteeritabletteja syömällä.  Mies on joskus harmitellut, ettei malttanut odottaa kauemmin minun esittelemistäni perheelleen. Toisaalta olin kyllä ilahtunut, kun hän halusi viedä minut näytille Algeriaan samantien, mutta toisaalta, jos olisimme matkustaneet maahan hieman myöhemmin, olisi ensivaikutelmanikin saattanut olla parempi.

Olen vasta myöhemmin oikeastaan ymmärtänyt sen valtavan vieraanvaraisuuden, jolla minut otettiin vastaan; pöydät notkuivat erilaisia ruokalajeja ja kaikki olivat minulle ystävällisiä. Saimme jopa käyttöömme oman huoneen miehen perheen talossa, jossa tuohon aikaan asui miehen äidin ja isän lisäksi useampi veli perheineen, joitakin miehen naimattomia veljiä sekä yksi sisko. Tästä huolimatta tunsin itseni väsyneeksi ja jopa tyhmäksi; yritin esimerkiksi auttaa ruuanlaitossa, vaikkei minulla ollut aavistustakaan edes siitä mitä olimme valmistamassa. Yritin kommunikoida niillä muutamilla arabiankielen sanoilla, jotka osasin, ja oppia nopeasti uusia sanoja ja sanontoja. Vain harva osasi puhua englantia ja saksaa ja minua harmitti, kun en kyennyt tuomaan ajatuksiani kunnolla esille. Tämä harmittaa toisinaan edelleenkin Algeriassa; huomaan, että ihmiset yllättyvät, kun puhun jonkun kanssa englantia tai saksaa ja saan tuotua mielipiteeni paremmin esille kuin arabiankielellä. Puhuessani arabiaa vajoan ikäänkuin lapsen tasolle, koska selviän vain hyvin yleisestä keskustelusta.

Kun vanhin poikamme oli pieni, mies olisi tietysti halunnut matkustaa Algeriaan pojan kanssa. Minun toivomuksestani hän matkusti yksin. Mies palasi Algeriasta ehjin nahoin, mutta oli lähellä, ettemme olleet Myyrmannissa juuri sen surullisen kuuluisan räjähdyksen aikaan heti miehen palattua matkalta. Olisin halunnut mennä Myyrmanniin juuri sinä päivänä ja siihen aikaan ostamaan jotakin, mutta mies sanoi viime hetkellä, että mennään mieluummin Itäkeskukseen. Tuon tapauksen jälkeen ymmärsin, että suomalainenkin lintukoto on jo aikaa sitten pudonnut puusta, jos sitä on koskaan ollutkaan. Olen joskus jopa miettinyt, onko tämä Suomen kutsuminen lintukodoksi yksi niistä lausahduksista, joka kuuluu samaan sarjaan kuin ”On lottovoitto syntyä Suomeen!”, ja joihin meidät on jollakin ihmeellisellä tavalla saatu uskomaan. Olimme muuten taas pari viikkoa sitten paikalla, jossa tapahtui puukotus, vain puolisen tuntia ennen kuin puukotus tapahtui. Lähinnä tarkoitan tällä sitä, että ymmärsin, ettei me täällä Suomessakaan olla mitenkään varmassa turvassa ja että täälläkin voi sattua vaikka mitä. En toki edelleenkään matkustaisi lasten kanssa maahan, jossa on sota tai muutoin erityisen vaarallista, mutten pidä Algeriaa tällä hetkellä erityisen vaarallisena maana.

Kun seuraavan kerran uskaltauduin Algeriaan oli jo vuosi 2007. Poika ihastui Algeriaan heti! Ja minäkin aloin pikkuhiljaa ihastua. Maa oli muuttunut valtavan paljon sitten ensikäyntini – tai sitten vain minä olin muuttunut. Luulen, että me molemmat olimme muuttuneet. Pystyin jo liikkumaan ulkona yksinkin ja ymmärsin jo hieman enemmän arabiaa. Tuolloin aloin sulaa ajatukseen omasta kodista Algeriassa – jos ei muuten, niin ainakin sijoitusmielessä ja loma-asunnoksi. Emme aloittaneet rakennuttamista vielä tuolloin, mutta aloimme suunnitella asiaa.

Talonrakennus alkoi vihdoin olla loppusuoralla vuonna 2013, jolloin matkustimme jälleen Algeriaan viimeistelemään kotia ja jolloin minä vihdoin rakastuin Algeriaan. En oikein tiedä, mitä tapahtui, mutta kotimme Algeriassa vain tuntui heti kodilta. Ja onhan se niinkin, että kun on oma tupa, niin on myös oma lupa; eli omassa kodissani sain olla niinkuin halusin. Olin etukäteen ajatellut, että stressaisin Algeriassa lasten sairastumista, koulunkäyntiä ja vaikka mitä, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että taidan stressata asioita paljon enemmän Suomessa. Luonnon kauneus teki myös valtavan vaikutuksen!

Toki Algeriassa on myös asioita, jotka eivät toimi. Toisaalta pieni epätäydellisyys viehättää minua, mutta esimerkiksi yhteiskunnan eriarvoisuus on erittäin silmiinpistävä. Algeria on periaatteessa rikas kaasuntuottajamaa, mutta rikkaus on epätasaisesti jakautunutta; Algeriasta löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita vaikka myymään toisen munuaisensa saadakseen rahaa ja toisaalta taas ihmisiä, jotka asuvat sellaisissa ”linnoissa”, etten ole sellaisia missään muualla nähnyt. Toisaalta taas ihmiset tuntuvat osallistuvan hyväntekeväisyyteen huomattavasti enemmän kuin Suomessa – tai ainakin tällainen mutu-tuntuma minulla on. Hyväntekeväisyyttä pidetään jollakin lailla paljon luonnollisempana kuin täällä. Mutta ehkä tällainen suuntaus on ollut pakonkin sanelemaa, kun ei vain ole ollut sellaista luukkua, josta hakea rahaa, vaan kanssaihmisten on täytynyt ottaa vastuuta toisistaan. Toisaalta mietin joskus Suomessa, että onko sekään ihan oikein, että monesti työssäkäyvillä ja työttömillä on sama elintaso? Täällä puhutaan paljon siitä, että työnteko ei kannata riittävästi.

Mietin sitäkin, että helppoahan meidän on viihtyä Algeriassa, kun voimme mennä ja tulla miten haluamme ja jos maassa tulisi huono tilanne, voisimme me poistua Suomen passien turvin, mutta tavallisilla algerialaisilla ei tätä mahdollisuutta ole. Olen seurannut anopin matkalle lähtöä Ranskaan tapaamaan tytärtään ja täytyy sanoa, että jo pelkkä lomamatka oli melkoisen byrokraattinen prosessi; vaati monta dokumenttia ja käyntiä virastoissa ennenkuin lupa heltisi. Olen myös nähnyt joidenkin algerialaisten unelmoineen Eurooppaan pääsystä lähes koko elämänsä ajan sillä seurauksella, että he huomaavat nelikymppisinä, että elämä on jäänyt rakentamatta; heillä ei ole vielä omaa kotia eikä perhettä eikä kunnollista työtäkään. Joskus tuntuu, että Eurooppaan pääsyn vaikeus on yksi syy sen viehätykseen – vähän kuin kielletty hedelmä. Moni ei oikein mieti sitä, kuinka vaikea Euroopassakaan on rakentaa elämää alusta alkaen – varsinkin kielitaidottomana ja ilman koulutusta.

Tapasin viime kerralla Algerian lentokentällä saksalaisen naisen, joka matkusti Algeriaan ensimmäistä kertaa. Sanoin hänelle, että jos et tällä ensimmäisellä kerralla pidä Algeriasta, tulethan silti uudestaankin. Uskon, että Algeria ei ole kaikista helpoin maa sopeutua, mutta toisaalta uskon myös, että sillä on paljon tarjottavaa sellaiselle, joka on vain valmis näkemään vaivaa sopeutumisensa eteen. Tosin minä en pitänyt Saksastakaan ensi käynnillä ja ensimmäisen Turkin matkan jälkeen sanoin, etten enää koskaan halua matkustaa Turkkiin. Myöhemmin kuitenkin ihastuin Saksaan ja nautin siellä asumisesta; vuosi Saksassa oli yksi elämäni parhaista vuosista, vaikkei se kaikilta osin ollutkaan niin kovin menestyksekäs. Mies sai minut onneksi houkuteltua Istanbuliin, vaikka olin päättänyt, että Turkkiin en enää halua, ja pidin siitä niin, että olisin halunnut jäädä pidemmäksikin aikaa. Itse asiassa se on yksi kivoimmista paikoista, joissa olen koskaan käynyt! Ja itseasiassa Algerian pääkaupungissa on mielestäni paljon samankaltaisia piirteitä!

Eräs bloggaaja pohti kerran erittäin osuvasti jotenkin niin, että olemmeko me kahdenkulttuurin perheet enää koskaan täysin kokonaisia, vai onko meistä aina paloja kahdessa eri maassa? Tätä minäkin jään pohtimaan.

Advertisements

8 thoughts on “Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä!

  1. Kiva kuulla! Olen taas alkanut pohtia kaksikulttuurisuuteen liittyviä asioita enemmän.

    Minua taas kiinnostaa välillä lukea ihan tavallisen suomalaisen perheen arjesta sinun blogistasi :). Meillä ei itseasiassa ole montaakaan täysin suomalaista perhettä lähipiirissä.

    Tykkää

  2. Samantapaisia tuntemuksia itsellänikin on nykyisen asuinmaani Jordanian suhteen. Vaikka haaveilenkin poispääsystä, niin ajatus siitä, että olisin lentokoneessa ja tietäisin, etten koskaan enää voisi palata tähän ihanaan maahan, saisi minut varmasti suremaan. Oli kiva kirjoitus, kiitos siitä!

    Tykkää

    • Kiitos itsellesi, kun kommentoit! En nimittäin ole aikaisemmin eksynyt blogiisi ja Jordania on maa, joka kiinnostaa! Mukava nähdä, että sieltäkin löytyy suomalainen bloggaaja! Jään mielenkiinnolla seuraamaan kokemuksiasi Jordaniassa.

      Tykkää

  3. Aivan ihana kirjoitus! Samastuin niin moneen asiaan, nautin myös epataydellisyydesta ja pienista yksityiskohdista arjessa, joita ei enaa Suomessa ole, kaiken tasapaistaminen ja taydellisyys tuntuvat ahdistavilta vaikka toki epa-arvoisuus taalla ahdistaa myös. Noihin loppukappaleisiin olisi voinut vaihtaa Algerian tilalle Turkki ja kuulostaisi ihan omille ajatuksille.

    Tykkää

    • Algeriassa ja Turkissa on paljon samankaltaisia piirteitä, onhan 25% Algerian väestöstä turkkilaista alkuperää, onpa maalla tainnut olla jopa turkkilainen sulttaanikin – ellen nyt aivan väärin muista.

      Tasapäistäminen on juuri se sana, jota hain! Juurikin niin! En oikein ymmärrä, miksi täällä Suomessa kaikkien pitäisi olla niin samasta muotista veistettyjä ja elää samankaltaista elämää, johon kuuluu kaksi lasta (mieluiten tyttö ja poika), omakotitalo, kaksi autoa ja kultainennoutaja näin kärjistetysti sanottuna?

      Katsoin muuten juuri tänään toisella silmällä elokuvaa, jossa lääkäriopiskelija alkoi vaatia lääkäriopintoihin enemmän lääkärin empatian korostamista. Hän aloitti esimerkiksi sairaalaklovnitoiminnan. Aluksi häntä kritisoitiin kovasti, koska hän toimi niin vastoin normeja, joihin lääkärikoulutuksessa oli vuosikausia nojattu, mutta lopulta myönnettiin, että hänen käyttämillään menetelmillä oli etunsa. Usein taitaa olla niin, että kaikkea ns. normeista poikkeavaa kritisoidaan, jopa pelätäänkin, aluksi.

      Tykkää

  4. Niinpä. Kun asuin viisi vuotta välillä Suomessa, joka kevättalvella aloin haaveilla auringon lämmöstä paljailla käsivarsilla, siihen parhaaseen terassiaikaan täällä, suorastaan tunsin sen ihanan lämmön. Ja sitten kun kesähelteillä tulin tänne, aloin haaveilla raikkaan viileästä suomalaisesta tuulesta. Kun saisikin vain ne parhaat puolet joka asiasta, mutta elämä on valintoja. Nyt näin, huomenna ehkä toisin, ei koskaan tiedä, mutta rikkautta kaikki.
    Kivasti kirjoitit, monet samat asiat olen käynyt läpi, paitsi että heti alussa tykästyin maahan, olin nuori ja sopeutuvainen ja maakin oli siihen aikaan enemmän eurooppalainen.

    Tykkää

    • Olin itsekin nuori ensimmäisen matkan aikaan, mutta kontrasti kaikkeen ennen näkemääni ja kokemaani oli vain liian suuri. Lisäksi olin kai kuvitellut miehen olevan kotoisin aivan erilaisesta paikasta. Olen joskus miettinyt, että jos olisimme matkustaneet ensikäynnille muutamaa vuotta myöhemmin, olisi ensivaikutelmani saattanut olla aivan toisenlainen.

      Välillä tosiaan tuntuu, että haluaisin ”ottaa rusinat pullasta”. Joskus mietin, että entäpä, jos asuisimme talvet Algeriassa ja kesät Suomessa, mutta nyt kävikin vielä niin, että yllätyksekseni ihastuin erityisesti Algerian kesään. Monet algerialaiset ovat sanoneet, että kesä on paras vuodenaika Algeriassa, mutta pelkäsin etukäteen sen olevan minulle liian kuuma. Kuitenkin kun kuumimmilla helteillä pystyi olemaan ilmastoidussa asunnossa/autossa, ei kuumuus ollut sietämätöntä. Lapset viihtyivät rannalla. En itse ole mikään auringonpalvoja, mutta Algeriassa näytetään muutoinkin ottavan rannalle mukaan isoja päivävarjoja. Varjon alla oli juuri sopivan lämmintä ja mikäs sen parempaa kuin nauttia lämmöstä varjon alla kylmien juomien kera – varsinkin kun pienimmätkin lapset viihtyivät vieressäni leikkimässä hiekkaleluilla.

      Tuotakin olen miettinyt, että eihän päätösten – suuntaan tai toiseen – tarvitse olla lopullisia, vaan pikemminkin pitäisi pyrkiä elämään hetkessä, siten (ja siellä) missä juuri sillä hetkellä tuntuu parhaalta. Toisaalta on aika etuoikeutettua, että on valinnanmahdollisuus, toisaalta mahdollisuus valita tekee elämästä tietyllä tavalla jopa monimutkaisempaa.

      Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s