Sadepäivän touhuja; syksyiset laulukortit

Tämä on taas niitä päiviä, kun sataa kaatamalla ja tekisi vain mieli kääriytyä lämpimään vilttiin juomaan lämmintä kaakaota. Tänään olemmekin touhuilleet kaikenlaista sisällä. Pienimmän nukkuessa askartelimme 4-vuotiaan kanssa syksyisiä laulukortteja. Ideana oli kivan tekemisen lomassa harjoitella muutama syksyinen lastenlaulu sekä harjoitella saksilla leikkaamista. Meiltä ei löytynyt kotoa kovin kummoisia askartelutarpeita tämmöiseen ekstemporee-askarteluun, mutta suodatinpusseja sentään löytyi! Pussia käytettiin apuna sekä sienen lakin että sateenvarjon varjo-osan piirtämisessä. Sateenvarjoa varten pussia toki leikeltiin ennen piirtämistä. Askartelukartonkiin kuvio kannattaa tietysti piirtää suoraan, mutta me käytimme kierrätyskartonkia korttien pohjana, minkä vuoksi liimasin paperille piirretyn kuvion kartongille. Lopuksi suodatinpussista saatiin vielä siilin piikit. Tämä oli hauska leikkaamisharjoitus, koska pojan piti leikata mahdollisimman ohuita suikaleita leikkaamatta niitä kuitenkaan kokonaan irti. Poika leikkasi ja väritti ihan innoissaan. Lopuksi kirjoitin kolmen syksyisen laulun sanat korttien taakse. Nämä ovat ehkä lempilauluni syksyisistä lastenlauluista – ainakin ne tulivat ensimmäisinä mieleen. Valitsin lauluja vain kolme, koska halusin opetella ne lasten kanssa kunnolla. Lisäksi arvelin, että 4-vuotias jaksaa kivasti askarrella kolme korttia kerralla, mutta ei juuri enempää.

Sienen taakse tuli Syysretki-laulu:

1. Lähtekäämme metsään, metsään, metsään, lähtekäämme metsään retkelle. Hip hei trallalaa, hip hei trallalaa, hip hei trallalaa, lallallaa.

2. Puolukoita poimin, poimin, poimin, puolukoita poimin,trallallei. Hip hei trallalaa..

3. Sataa paljon vettä, vettä, vettä, kaikkialla vettä, märkää on. Hip hei trallalaa..

4. Kotimatka alkaa juoksujalkaa, puolukoita viedään äidille. Hip hei trallalaa..

Sateenvarjon taakse tuli tietysti Nalle Puhin sadelaulu:

Sataa sataa ropisee pilipili pom, pilipili pom

varpaitakin palelee, pilipili, pom-pom-pom varpaitakin palelee, pilipili pom.

Sataa, sataa ropisee, pilipili pom, pilipili pom

Koko pieni Nalle Puh on nyt märkä, uh-huh-huh.

Koko pieni Nalle Puh on nyt märkä, huh!

Sill’ ei maistu hunaja, pilipili pom, pilipili pom.

Eikä myöskään vadelma, pili pili pom pom pom,

eikä myöskään vadelma, pili pili pom.

Ja siilin taakse tämmöinen laulu:

Siilillä selässä 300 piikkiä.

Huomaatko tral lal laa, sitä ei voi paijata?

Sienellä hatussa 15 pilkkua.

Muistatko tral lal laa, sitä ei saa haukata?

Pääskynen iloinen kesän pieni lintunen.

Tiedätkö tral lal laa, kaukana on talvella?

Punainen, pyöreä, puolukka on syksyllä.

Jaksatko tral lal laa, korin täyteen poimia?

Sitten vain kortit pussiin ja laulamaan ja leikkimään!

”Kuka saa, kuka saa laulupussiin kurkistaa, tillintallin tömpsis?

X saa, X saa laulupussiin kurkistaa! Tillintallin tömpsis.”

Mitkä ovat teidän lempparisyyslauluja? Mörrimöykkykin on muuten aika kiva…

Mainokset

3 thoughts on “Sadepäivän touhuja; syksyiset laulukortit

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s