Testissä Myllyn Paras Voitaikinataskut!

Pääsin pitkästä aikaa mukaan Hopottajat-suosittelumedian kampanjaan! Tällä kertaa saimme kokeiluun Myllyn Paras Voitaikinataskuja.Taskut on valmistettu voitaikinasta valmiiksi taskunmallisiksi leivonnaisiksi, jotka voi helposti täyttää makealla tai suolaisella täytteellä paistamisen jälkeen. Vaihtoehtoja on siis aikalailla rajattomasti! Paketin kyljestä löytyy ohjeet savulohipaprikataskuihin ja jätski-vadelmataskuihin turkinpippuritwistillä ja lisää reseptivinkkejä löytyy esimerkiksi tuotteen kampanjasivulta, täältä:

http://www.hopottajat.fi/voitaikinatasku/ .

Taskujen valmistaminen oli helppoa. Otin ne vain paketista sulamaan uunin lämpiämisen ajaksi,

voitelin kananmunalla ja paistoin n. 15 minuuttia 225-asteisessa uunissa, minkä jälkeen annoin taskujen jäähtyä ennen täyttämistä. Meillä suosittiin tällä kertaa hyvin simppeleitä täytteitä.

Ensimmäiseen suolaiseen versioon tuli täytteeksi sipaisu Valion Viola valkosipuli -tuorejuustoa, kirsikkatomaattia viipaleina sekä fetajuustokuutioita.

Seuraava suolainen versio sisälsi samaa tuorejuustoa, kananmunaviipaleita sekä salaatinlehden.

Makean version täytin luumumarmeladilla.

Kaikki maistuivat hyviltä ja leivonnaisen voitaikina tuntui laadukkaalta. Pidin kuitenkin paketin hintaa hieman kalliina verrattuna tavallisiin voitaikinalevyihin; paketti maksoi reilun 3€ läheisessä K- supermarketissa ja siitä saa tehtyä 10 leivonnaisia. Pasteijat kun saa helposti ja nopeasti tehtyä tuosta tavallisestakin voitaikinasta, niin en tiedä, tuoko tämä valmiiksi muotoiltu tasku tuotteeseen niin paljon lisäarvoa, että ostaisin näitä jatkossa. Lisäksi täytän nopeat, suolaiset välipalat jatkossakin mieluummin johonkin vähemmän rasvaiseen vaihtoehtoon, kuten vaikkapa pitaleipiin. Luumutortut tykkään tehdä mieluummin tähdenmallisina, jolloin tämä taskunmallinen leivonnainen ei meillä sovi oikein tähänkään tarkoitukseen.

Kaikenkaikkiaan tuote oli kuitenkin mielestäni laadukkaan oloinen ja helppo valmistaa. Jos tarvitsee pienen määrän voitaikinaleivonnaisia esimerkiksi illanistujaisiin nopeasti ja pienellä vaivalla, niin tämä tuote saattaisi sopia tällaiseen käyttötarkoitukseen, esimerkiksi siten että vieraat saavat itse valita useammasta täytteestä mieleisensä.

Huomasittekos muuten miten näppärästi sovelsin tässä palautteesta kuuluisaa hampurilaismallia :)?!

Mainokset

4 thoughts on “Testissä Myllyn Paras Voitaikinataskut!

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s