Lapsen nimeäminen kaksikulttuurisessa perheessä

Olisi mukava kuulla, miten muissa kaksikulttuurisissa perheissä on valittu lapselle nimi. Onko nimi ollut automaattisesti suomalainen tai toisen osapuolen kulttuurista tuttu nimi? Vai näiden yhdistelmä? Vai kansainvälinen nimi, joka ei selkeästi ole kummankaan vanhemman kotikielestä peräisin oleva nimi? Entäpä täysin suomalaisissa perheissä; miten teillä on valittu nimi lapselle?

Minusta nimen pohtiminen on hauskaa, mutta usein melko vaikeaa puuhaa. Kahden ensimmäisen lapsen kohdalla meillä ei ollut ultran vahvistamaa tietoa siitä, onko tulossa tyttö vai poika, mutta minulla on jokaisen lapsen kohdalla ollut asiasta vahva, oikeaan osunut, tunne. Kahden pienimmän pojan kohdalla ultra vahvisti tunteeni oikeiksi. Tästä huolimatta olemme tainneet jokaisen lapsen kohdalla miettiä myös vastakkaisen sukupuolen nimiä lapselle jossakin vaiheessa raskautta. Meillähän lapsia ei ole kastettu ja nimi on ”julkistettu” melko pian sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Nimijuhlia meillä on vietetty sekä Suomessa että Algeriassa.

Meillä kaikilla lapsilla on arabiankieliset nimet, mutta sovimme miehen kanssa, että koska nimet ovat arabiankieliset, lopullisen päätöksen nimestä teen minä – toki niin, että miehenkin täytyy nimestä tykätä, mutta olemme jokaisen lapsen kohdalla joutuneet valitsemaan nimen useammasta vaihtoehdosta, jolloin minun suosikkini on tullut valituksi. Meillä jokaisella lapsella on vain yksi etunimi, kuten miehelläkin. En itse erityisemmin pidä toisesta etunimestäni ja olen sen kokenut joskus jopa hankalaksi. Yksi etunimi tuntui selkeältä, helpolta ja lyhyeltä vaihtoehdolta.

Kaikilla lapsilla on myös miehen sukunimi. Vaikka olemme naimisissa, olen itse halunnut pitää oman sukunimeni. Itse asiassa usein myös Algeriassa naiset pitävät oman sukunimensä, koska täällä ajatellaan, että ihmistä tulee kutsua ”isän nimellä” – tässä tapauksessa siis isän sukunimellä. Täällä ei ole käytössä sellaisia nimiä kuin esimerkiksi Somaliassa, jossa sukunimenä on isän etunimi ja nimeen liitetään vielä isoisänkin nimi. Täytyy myöntää, että suuri syy päätökseeni pitää oma sukunimeni oli, että varsinkin 90-luvulla, tuntui valitettavasti siltä, että asioiden hoitaminen oli Suomessa huomattavasti helpompaa täysin suomalaisella nimellä. Algeriassa on tärkeää, että lapsella on isän sukunimi siitäkin syystä, että äidin sukunimellä olevia lapsia saatetaan luulla avioliiton ulkopuolella syntyneiksi, mikä on täällä edelleenkin häpeä. Monet lapsen oikeudet riippuvat siitä, onko lapsi syntynyt avioliitossa vai sen ulkopuolella ja jos lapsi on syntynyt avioliiton ulkopuolella, siitä onko lapsen isä tunnustanut lapsen.

Ensimmäisen lapsen kohdalla en vielä tiennyt kovin paljon arabiankielisiä nimiä. Toki selailin ”nimilistoja” internetissä, mutta monet nimet lausuttiin niin eri tavalla kuin ne kirjoitettiin tai kirjoitusasu oli niin vieras suomenkielelle translitteroituna, että hylkäsin monet nimet jo tästä syystä. Minulle oli tärkeää, että nimi on helppo myös suomalaisille sukulaisille ja ystäville ja kysyinkin tuttavien mielipiteitä muutamista nimistä. Yhden oman suosikkinimeni hylkäsin, koska mummini alkoi itkeä sen kuultuaan. Olin ajatellut, että kyseinen nimi olisi Suomessa aikalailla huomiota herättämätön, koska se on myös suomenruotsalainen nimi, mutta mummin mielestä nimestä tuli mieleen Juudas, mikä hänen mielestään toi mieleen petturin. En itse ollut edes ajatellut asiaa tuolta kannalta ja pidän kyseisestä nimestä edelleenkin erittäin paljon, mutta toisaalta oli hyvä, että me päädyimme ihan toiseen nimeen, koska pojalla on melkein samanikäinen serkku, jolla on tämä kyseinen nimi. Nimi, johon me päädyimme, on suomalaisillekin helppo lausua ja Suomessa on melkein samanlainen pojan nimi. Lisäksi nimen merkitys on erittäin kaunis!

Siihen aikaan, kun vanhin poikamme oli vauva, alakerrassamme asui ulkomaalainen perhe, johon syntyi myös poika. Kun kuulin pojan nimen, ihastuin siihen todella paljon. Mietin, miksen ollut keksinyt antaa tuota nimeä pojallemme! En unohtanut kyseistä nimeä ja siitä tulikin kolmannen lapsemme nimi. Nimeä on ihasteltu jopa Ranskassa ja pidän itsekin tästä nimestä edelleenkin erityisen paljon. Suomenkielessä on olemassa samantyylinen nimi ja suomenruotsalaisilla vieläkin lähempänä oleva nimi. Sattumalta nimi muistuttaa isäni veljen toista nimeä. Päädyin translitteroimaan nimen suomenkielen mukaan siten, että ”J” kirjoitetaan siinä ”J”:na – ei ”Y”:na kuten ranskankielessä. Eli esimerkiksi täällä kirjoitettaisiin Maryam – ei Marjam. Mieheni nimessä on J:ksi lausuttava Y ja se on tuottanut Suomessa jos jonkinlaisia kirjoitusmuotoja, vaikka hänen nimensä itsessään on helppo. Tämä translitterointitapani on kuitenkin osoittautunut täällä Algeriassa hieman ongelmalliseksi esimerkiksi passissa, koska täällä J lausutaan suunnilleen Z:na, jolloin pojan nimestä tuleekin ihan kummallinen. Eli näitä kirjoitusasuja kannattaa kyllä miettiä… Tähän nimeen olen muuten törmännyt Algeriassa yllättävän harvoin!

Tytön nimen valinta oli ehkä kaikista helpoin; arabiankielessä on mielestäni monta kaunista tytön nimeä, jotka sopivat mielestäni helposti suomalaistenkin suuhun. Tytön nimen valinnassa olikin ehkä vaikeinta juuri runsaudenpula – ”sen kaikista kauneimman nimen” valitseminen monesta kivasta vaihtoehdosta. Tytön nimi on itseasiassa sekä perinteinen arabialainen nimi että perinteinen suomalainen nimi, joka vieläpä sointuu minun nimeni kanssa.

Kolmannen pojan nimen valitseminen oli ehkä vaikeinta, kun kaksi mieleistä vaihtoehtoa oli jo käytetty. Lopulta päädyimme nimeen, joka on erittäin perinteinen nimi ja aika yleinen täällä Algeriassa; vanhin poika oli jo löytänyt pikkuveljen täyskaiman, jolla on siis sekä sama suku- että etunimi, jalkapalloharkoista. Tämäkin nimi on helppo lausua. Valintaan vaikutti hieman myös erään kuuluisan jalkapalloilijan nimi.

Olen vasta myöhemmin huomannut, kuinka valitsemiemme nimien sointi ja rakenne on yllättävän samanlainen kuin suomenkielisten nimien, joista olen pitänyt jo ennen mieheni tapaamista ja joita olen ehkä joskus nuoruudessani miettinyt mahdollisten tulevien lasteni nimiksi. Nimissä on tosin kaksi tytön ja kaksi pojan nimeä, mutta silti oikein hätkähdin, kun tajusin nimissä olevan samankaltaisuuden! Nimistä kaksi ensimmäistä on lyhyitä ja kaksi viimeistä pitkiä – ihan niinkuin meidän lasten nimet! Erityisesti kolmannessa nimessä nimen sointikin on erittäin samankaltainen! Aika jännä juttu, miten alitajunta toimii tällaisessakin asiassa.

Arabiankielisiä nimiä löytyy esimerkiksi täältä: http://www.babynames.com/arabic-baby-names.php .

 

Mainokset

10 thoughts on “Lapsen nimeäminen kaksikulttuurisessa perheessä

  1. Meidan tytölle valittiin nimi, joka on kansainvalinen mutta tuttu molemmissa maissa, olin kovin tykastynyt paikalliseen nimen Yağmur ( lausutaan jaamur) eli sade mutta sen kirjoitusasu ja lausuminen suomalaisittain olisi niin vaikeaa etta hylkasin nimen. Meidankin tytölla on vain yksi nimi, nimi on kuitenkin ehka suositumpi Turkissa kuin Suomessa ja mies kysyikin enkö haluaisi toista nimea joka olisi ihan suomalainen. Itsellani oli kuitenkin samanlaisia ajatuksia kun sinulla eli toinen nimi ei ole minusta ollut koskaan tarpeellinen, ulkomailla monissa paperijutuissa siita on ollut enemmin vain harmia. Meilla on kaikilla sama sukunimi eli miehen nimi, tama suurimmaksi osaksi asioiden helpottamiseksi silla Turkissa on edelleen harvinaista etta nainen sailyttaa oman nimensa, kaksioisaiset nimet ovat tosi yleisia mutta omasta mielesta taas aika kamalia sanahirviöita 🙂

    Tykkää

  2. Aika samanlaisia ajatuksia meillä. Tuossa mainitsemassasi nimessä on juurikin tuo J:ksi lausuttava Y, jonka minäkin olen kokenut hankalaksi, mutta nimi kuulostaa tosi kauniilta! Tosiaan monissa paperijutuissa olen kokenut tuon toisen etunimen hankalana; Suomessa kylläkin tuntuu olevan melkein sääntönä, että lapsella on vähintään kaksi etunimeä.

    Tykkää

  3. Meillä on miehen englanninkielinen sukunimi koko perheellä ja minä vaadin molempien etunimeksi supisuomalaisen nimen, vaikka Suomessa asutaankin. Halusin vain, että nimessä kuuluu molemmat kulttuurit, en siis halunnut mitään nimeä joka olisi ”monikulttuurinen”, kuten Sara. Miehen englanninkielisen suvun takia kirjaimet ä,ö,y,j ja r sekä kaksoiskonsonantit nimessä olivat poissuljettuja ja minä halusin vanhahtavan nimen. Jotkut olivat liian vaikeita miehen suuhun (esim. Anelma) ja jotkut taas muistuttivat jotain englannin sanaa, kuten Tami – tummy, Tatu – tattoo, Eino – kieltosana meidän molempien kielellä, Oili – oily. Minä siis esittelin suosikkinimiäni ja mies ilmoitti mitkä ei käy 😀 Toiset nimet on sitten englantilaiset ja annoin miehelle melko vapaat kädet valita ne 🙂

    Tykkää

    • Meilläkin tavallaan molemmat kulttuurit näkyvät lasten nimissä, vaikka nimet ovatkin arabiankieliset; Suomesta löytyy nimille lähes samankaltaiset ”vastineet” ja tytön nimi on tosiaan myös suomalainen nimi. Tyttöä itse asiassa luultiin pitkään koulussa täysin suomalaiseksi, kun tytön kaverit olivat nähneet ainoastaan minut ja tytön etunimi on täysin suomalainen. Tyttö kun ei ole edes kovin tumma.

      Tykkää

  4. Meille4 noita sanotaan Kiinan lihydyksi. Lyhtykoiso nimen olen myf6s kuullut. Aivan upeita kasveja ja kovia levie4me4e4n. Eilen ne4in Prisman kukka osastolla mini lyhtykoison ruukussa, se oli tosi hauska ja ihan uusi juttu.

    Tykkää

  5. Kiitos teille. Lyhtykoiso,Lyhtykoiso,Lyhtykoiso,Lyhtykoiso… ehke4pe4 nyt mutisan. Voi voi, myrkyllinenkin, nostan korkeammalle ettei lapset koske. Hienon ne4kf6inen olisi kukkapenkisse4. Mielenkiintoinen tuo minikoiso.

    Tykkää

  6. Meillä pojan nimi on arabialainen kirjoitusasultaan, mutta Suomessa on vastaava nimi. Nimi alkaa Y kirjaimella. Itseasiassa tuo nimi oli semmoinen mitä jo lapsena halusin tulevan poikani nimeksi. Toinen nimi on meilläkin kuuluisan jalkapalloilijan nimi ;). Toisella nimellä on myös merkitys meille. pojan etunimi kirjoitetaan vähän toisella tavalla kun mieheni kotimaassa, joten sitä kirjoitetaan väärin sekä suomessa että miehen kotimaassa 🙂 en pidä sitä ongelmana, että nimi on erikoinen. Olen kauhistellenkin todennut ihmisten nykyään antavan tosi outoja nimiä supisuomalaisillekin 😀 minäkin olen säilyttänyt oman sukunimeni mutta olen miettinyt sen vaihtamista miehen sukunimeksi.

    Tykkää

  7. Itse asiassa meidän ensimmäisenkin pojan etunimi on kuuluisan jalkapalloilijan nimi, vaikkakaan tuo seikka ei aikoinaan vaikuttanut pojan nimeämiseen mitenkään. Kyseinen pelaaja on itseasiassa tainnut nousta kuuluisuuteen vasta pojan syntymän jälkeen. Poika on kyllä ylpeä kun kaima on niin hyvä pelaaja :)!

    Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s