Chaplin kuvissa -näyttelyssä


En ole ikinä ollut suuri Chaplin-fani, mutta mieheni tykkää Chaplinin elokuvista. Huomasin, että Helsingin taidemuseossa Tennispalatsissa on näyttely Chaplin kuvissa ajalla 14.2.-13.7.2014.  Tänään, kansainvälisenä museopäivänä, taidemuseoon sattui olemaan ilmainen sisäänpääsy ja kun pieni seuralaiseni vielä sattui nukahtamaan rattaisiin ollessamme muilla asioilla museon suunnalla, päätin piipahtaa näyttelyssä ihan mielenkiinnosta. Ja vaikken suuri Chaplin-fani olekaan, oli näyttely mielenkiintoinen!

Helsingin taidemuseo Tennispalatsissa on avoinna ti-su klo 11-19. Alle 18-vuotiaat pääsevät museoon ilmaiseksi ja sisäänpääsy on kaikille ilmainen joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina, seuraavan kerran siis 6.6. (Lisään tästäkin linkin tuonne ilmaiseen kesätekemis-postaukseen!) Lisätietoa Taidemuseosta löytyy täältä: http://www.helsingintaidemuseo.fi/.

Näyttelyssä ei saanut kuvata, paitsi yhdessä kohdassa, jossa olisi saanut itse pukeutua Chapliniksi. Minä jätin kuitenkin tämän tilaisuuden väliin, joten kuvituksena toimivat mukaan ottamistani esitelehtisistä näpsimäni kuvat.

Näyttelyssä oli esillä valokuvia ja elokuvakatkelmia Chaplinin tunnetuimmista elokuvista sekä elokuvajulisteita, aikakauslehtiä, valokuvia ja esineitä, jotka kertovat hänen elokuviensa vastaanotosta Suomessa. Itse pidin tosi paljon tästä kuvasta, joka on elokuvasta Chaplinin poika (1921).

 

Suomeen Chaplinin Kulkuri-elokuvia tuotiin vuonna 1915. Itselleni oli uutta se, että Chaplinin varhaisissa elokuvissa Chaplinin kulkuri-hahmo oli häijyluonteinen rettelöitsijä eikä suurisydäminen herrasmieskulkuri, kuten myöhemmissä elokuvissa. Tästä syystä sivistyneistön mielestä Chaplinin varhaiset komediat eivät olleet arvokasta ajanvietettä; osa piti niitä jopa haitallisina.  Elokuvat vetosivatkin erityisesti työläisiin ja lapsiin. Monessa maassa Chaplinin elokuvat juuttuivat sensuurin kynsiin. Chaplin kuitenkin kehitti kulkuri-hahmoaan ja lisäsi siihen melankolisen ulottuvuuden.  Monet alkoivat pitää Chaplinin elokuvia taiteena!

 

 

 

Today I visited Helsinki Art Museum in exhibition called Chaplin in pictures. I’m not a big Chaplin fan, but my husband likes his films and the exhibition was really interesting! There are more information about the exhibition in English: http://www.hel.fi/hki/taimu/en/Art+Museum+Tennis+Palace/TP_nayttely_01 .

Mainokset

5 thoughts on “Chaplin kuvissa -näyttelyssä

  1. It seems the internet is both a good thing and a bad thing for the kids. It does get them miakng their own little movies by giving them new ideas at least. It also drives them to sound a little bit like Laer’s funny comment, which isn’t funny when it’s for real! I’m pretty sure that I’ve given both the kids crap for starting to sound like every other wanker on the internet.

    Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s