Ilmaista kesätekemistä lapsiperheille Helsingissä

Suomessakin kesä taitaa lähestyä pikkuhiljaa. Meillähän oli tarkoituksena palata Suomeen viimeistään toukokuun lopussa, mutta toukokuun lähestyessä alkoi tuntua, että haluammekin olla vielä kauemmin. Istuimme alas ja äänestimme demokraattisesti jäämmekö vielä vai palaammeko Suomeen. Päätimme yksimielisesti jäädä. Olen järjestellyt lasten kouluasioita ym., joista varmaankin kerron lisää, kunhan saan varmistusta asioihin. Minun tosin täytyy taas piipahtaa Suomessa pienimmän lapsen kanssa, mistä innostuinkin muistelemaan, mitä kaikkea kivaa Helsingissä voikaan kesällä tehdä – jopa täysin ilmaiseksi. Nämä ovat kaikki kohteita, jotka olemme testanneet lastemme kanssa ja lapset ovat niistä kovasti tykänneet. Jos jollakin lukijoista tulee mieleen lisää vinkkejä, olisi niitä mukava saada tähän listan jatkoksi! Kivan tekemisen ei tarvitse välttämättä olla kallista eikä kesän tarvitse mennä pilalle pienen budjetin takia!

We were meant to travel back to Finland at the latest in the end of May, but we all wanted to stay here longer. I`ve arranged kids`school issues etc. I have to travel to Finland for a while with the youngest child because of my studies, so I was inspired to remember the nice things to do in summer in Helsinki for free. All these places are kids-approved :)! If English speaking readers would like to know more about these places, please do not hesitate to ask!

Linnanmäki

Alueelle on vapaa pääsy. Lisäksi Linnanmäeltä löytyy useampia täysin ilmaisia laitteita (kts. http://www.linnanmaki.fi/laitteet-ja-pelit), jotka viime vuonna riittivät meidän 3-vuotiaalle vallan mainiosti; hän piti erityisesti miniautoista, pallokarusellista ja pilotista. Linnanmäeltä löytyy myös pieni Angry birds -leikkipuisto sekä penkkejä, joilla voi halutessaan syödä omia eväitä. Isompien lasten kanssa Linnanmäen reissu onkin sitten kalliimpi paukku… Olin äärimmäisen kiitollinen, kun molemmat pääsivät kavereidensa kanssa kerran Lintsille; tyttö ystävänsä synttäreille ja poika ystävänsä ja hänen äitinsä kanssa kutsuvierastapahtumaan! Minä taisin ostaa molemmille rannekkeet viime kesänä kerran ja pienimmät pääsivät sitten minun kanssani useamman kerran huvittelemaan.

 

(Lisää kokemuksiamme Linnanmäeltä löytyy täältä: https://lastensilmin.com/2013/08/12/angry-birds-puistossa-linnanmaella/ ja täältä: https://lastensilmin.com/2013/05/12/linnanmaella/)

 

Suomenlinna

Myös Suomenlinnan historialliseen merilinnoitukseen on vapaa pääsy – tosin osa museoista on maksullisia. Alueelta löytyy tykkejä, pimeitä tunneleita ja aivan omanlaisensa tunnelma. Suomenlinna on Unescon maailmanperintökohde.

(Kts. http://www.suomenlinna.fi/matkailijan_suomenlinna) (Meidän kokemuksistamme löytyy lisää täältä: https://lastensilmin.com/2013/07/10/retki-suomenlinnaan/)

 

Fallkullan kotieläintila

Fallkullasta löytyy ihania kotieläimiä, joista osa tulee ihan rapsutusetäisyydelle sekä pieni vanhanajan maatila -leikkipuisto. (Lisää meidän retkestämme Fallkullaan löytyy täältä: https://lastensilmin.com/2013/05/19/retkivinkki-pienille-elainten-ystaville/)

 

0461

0541

 

(Kts. http://www.visithelsinki.fi/nae-ja-koe/nahtavyydet/fallkullan-kotielaintila)

Helsingistä löytyy myös toinen samantapainen tila – Haltiala, jota voin myös suositella pienille eläinten ystäville!  (kts. http://www.hel.fi/hki/HKR/fi/Viheralueet/Puistot/Puistot+alueittain/Haltialan+maatila)

 

Leikkipuistot

Helsingissä on valtava määrä toinen toistaan kivempia leikkipuistoja (,joita on täällä Algeriassa ikävä)! (Kts. http://www.hel.fi/hki/Vaka/fi/Leikkipuistot+ja+perhetalot)  Joskus on kiva tehdä retkiä puistoihin, joissa ei ole ennen käynyt. Muistelen, jostakin lukeneeni, että erään äidin tavoitteena oli vierailla lapsensa kanssa jokaisessa helsinkiläisessä puistossa; siinä sai varmasti vaihtelua niin äiti kuin lapsikin! Mekin olemme käyneet aika monessa puistossa ympäri Helsinkiä. Osassa puistoista järjestetään myös ilmainen kesäruokailu alle 16-vuotiaille. (Kts. http://www.metro.fi/uutiset/a1387801049421) Puistoissa on myös ohjattua toimintaa ja niiden sisätiloihin kannattaa tutustua; monesta löytyy kivoja pelejä ja leluja sisätiloistakin. Joskus puistoissa järjestetään myös erilaisia tapahtumia. Viime vuonna lasten lemppareita olivat kiertävä Hembölen kotieläinpiha sekä paloauto, johon pääsi tutustumaan. (Lisätietoa puiston juhlista löytyy täältä: https://lastensilmin.com/2013/05/26/kylajuhlilla/)

 

 

Seurasaari

Seurasaareen on vapaa pääsy, mutta osa museoista on maksullisia. Me olemme käyneet Seurasaaressa lähinnä ulkoilemassa ja ihastelemassa kaunista luontoa.(http://fi.wikipedia.org/wiki/Seurasaari)

 

Kansallismuseo

Kansallismuseon sisäänpääsy on ilmainen alle 18-vuotiailta. Lisäksi kansallismuseoon on vapaa pääsy perjantaisin klo 16-18. (Kts. http://www.nba.fi/fi/kansallismuseo)

Luonnontieteellinen museo

Kesäkaudella 1.6.-31.8. kuukauden ensimmäisenä torstaina museoon on vapaa pääsy klo 15-17. (Kts. http://www.luomus.fi/fi/luonnontieteellinen-museo) Luonnontieteellisessä museossa lapset on mielestäni otettu tosi hyvin huomioon; siellä on, toisin kuin monessa muussa museossa, myös paljon asioita, joita saa koskea ja tutkia! Olemme käyneet luonnontieteellisessä museossa jo monta kertaa, mutta aina se kiinnostaa lapsia!

(Lisää kokemuksistamme luonnontieteellisestä museosta löytyy täältä: https://lastensilmin.com/2013/05/04/tutkimusretkella-elainmuseossa/)

(Kaikki helsinkiläiset lapsiperheet varmastikin tietävät, että Jos kuljetat 0–6-vuotiasta lasta lastenvaunuissa, rattaissa tai pyörätuolissa, saat matkustaa HSL:n joukkoliikennevälineissä ilman lippua, mutta lisään tämän tiedon vielä tähän ulkopaikkakuntalaisia varten :). Tämä loistava etu on kirvoittanut kovasti keskustelua, etenkin Saksassa asuvien miehen sukulaisten keskuudessa, joten nautitaan siitä! Tosin rattaiden kanssa liikkuessa saa varautua siihen, ettei välttämättä mahdu aina bussin kyytiin; kuski ei saa ottaa ylimääräisiä rattaita kyytiin!)

Mukavaa kesän odotusta!

 

Mainokset

20 thoughts on “Ilmaista kesätekemistä lapsiperheille Helsingissä

  1. Hauskaa, että päätitte jäädä vielä pitemmäksi aikaa! 🙂 Kesä tulee varmasti olemaan erilainen kokemus siellä. Aiotteko tulla vielä takaisin Suomeen kuitenkin?

    Tykkää

    • En ole koskaan ollut Algeriassa kesällä ja hieman pelkään, että saattaa olla liiankin lämmintä. Kerran erehdyin Turkkiin heinäkuussa ja olo oli tukahduttava… Onneksi kuitenkin asunto tuntuu pysyvän viileänä helteelläkin ja saahan täältä ilmastointilaitteita, jos liian kuumaksi menee.

      Olen itsekin ollut yllättynyt siitä, miten hyvin viihdyn täällä. Kun tulimme Algeriaan ensimmäisen kerran vuonna 1999, en viihtynyt kovin hyvin. Tuolloin sisällissota oli juuri lakannut ja olot paranemassa, mutta kuitenkin vielä sellaiset, ettei miehen perhe uskaltanut antaa minun liikkua yksin ulkona jne. Ehkä silloin myös kulttuurishokki oli suurempi; olin toki matkustanut aikaisemminkin, mutta vain turistikohteissa ja hyppäys turistikohteista algerialaisen suurperheen keskelle oli aikamoinen! Nyt täällä on ihan toisenlaista ja tietysti oma kotikin tuo omaa rauhaa. Mieskin on harmitellut, ettei malttanut odottaa ensivisiittiä hieman kauemmin…

      Aiomme tulla vielä Suomeen; meillä on sielläkin vielä koti odottamassa. Edelleenkin haaveilen siitä, että voisimme jotenkin asua molemmissa maissa, mutten tiedä, olisiko tuo mitenkään mahdollista… Nyt tosin olen harkitsemassa lasten koulunkäyntiin vaihtoehtoa, joka toimisi maasta kuin maasta käsin… Aikaa päätösten tekoon on oikeastaan joulukuuhun asti, jolloin minun on tarkoitus valmistua. Sitten on pakko päättää mitä ja missä aiomme tehdä.

      Tykkää

  2. Kiva että olette viihtyneet. Itse kyllä aion paeta kesähelteitä viileämpään Suomeen, ja tästäpä sainkin hyvän vinkin, tänä kesänä vienkin lastenlapset tuonne luonnontieteelliseen museoon, en ole itsekään siellä käynyt.

    Tykkää

  3. Taas oli hyviä vinkkejä kesätekemiseen Helsingissä. Katsotaan, jos tänä kesänä. Viime keväänäkin innostuin sinun Helsinki-vinkeistä… Silloin jäi väliin remontin ja vauvan syntymän vuoksi. Mukavaa kevättä vai kesäkö teillä jo on!

    Tykkää

    • Tervetuloa Helsinkiin :). Helsingistä löytyy tosiaan yllättävän paljon mukavaa, täysin ilmaistakin tekemistä. Täällä taidetaan jo olla kesän puolella, mutta pian olisi tarkoitus piipahtaa Suomen keväässä.

      Tykkää

  4. Minäkin aion osan kesästä olla Suomessa pienimmän kanssa. Itseltäni on Algerian kesä vielä kokematta eli saa nähdä, onko liian tukalaa.

    Kiva, jos vinkistä oli hyötyä! Meidän lapset ainakin tykkäsi tosi paljon luonnontieteellisestä museosta. Tuolla on tullut käytyä monen monta kertaa!

    Tykkää

  5. Päivitysilmoitus: Eläimellistä menoa! | Lastensilmin

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s