6

Lapsuusmaisemissa

Olen piipahtamassa maalla vanhempieni luona. Vanhempani asuvat meren rannalla pienessä kylässä, jossa on vain neljä ympärivuoden asuttua taloa. Tämän lisäksi on kesämökkejä. Kauppaan on matkaa noin 20 kilometriä. Asuin itse täällä 18-vuotiaaksi asti. Tuolloin opinnot veivät toiselle paikkakunnalle. Lapsena nautin leikkimisestä lähimetsässä ja sanoinkin, etten ikinä muuta kaupunkiin. Mutta kuinkas sitten kävikään…

Luvassa siis hyvää ruokaa, koulutehtäviin keskittymistä sekä hiljaisuutta (luultavasti myös blogihiljaisuutta).

Mainokset
4

Lapsen maailma – lehtisuositus

Kaipasin Algeriassa suomenkielistä lukemista ja kirjastoa! Lasten koulukirjat painoivat sen verran, etten juurikaan raahannut itselleni lukemista mukaan. Tällä kertaa aion ottaa lukemista mukaan myös itselleni. Onneksi kuitenkin sain kivaa lukemista blogeista! Kiitos siis kaikille ahkerille blogien kirjoittajille!

Pyysin äitiäni säästämään lehtiä ja sainkin muunmuassa pinon Lastensuojelun keskusliiton Lapsen maailma -lehtiä. Tuo vanhin lehti löytyi vielä kouluni kirjaston poistoista. En muista missään blogissa nähneeni kyseisen lehden esittelyä. Lehti on kuitenkin mielestäni aivan loistava, joten päätin kirjoittaa siitä muutaman sanasen omaan blogiini.

Lehti käsittelee erilaisia lapsiperheen elämään liittyviä asioita ja se sopii mielestäni sekä sosiaalialan ammattilaisten että ihan tavallisten lapsiperheiden luettavaksi. 2/2013 lehdestä löytyi minua erityisesti kiinnostava artikkeli kotiopetuksesta Yhdysvalloissa. Artikkelin mukaan kotiopetuksen suosio kasvaa yhdysvalloissa. Tähän on syynä muunmuassa koulujen heikentynyt turvallisuus, koulukiusaaminen, uskonnolliset syyt sekä halu käyttää valtavirrasta poikkeavia pedagogisia menetelmiä. Yhdysvalloissa vanhempia huolestuttavat myös jatkuvien säästöleikkauksien aiheuttama opetuksen tason lasku sekä kasvavat luokkakoot.

Kotiopetuksen puolustajat vetoavat artikkelin mukaan tutkimuksiin, joiden mukaan kotona koulua käyvien lasten itsetunto on ryhmäpaineen ja kiusaamisen puuttuessa keskimääräistä parempi. Kotikoulutettujen lasten on myös todettu pärjäävän tiedollisesti yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin perinteistä koulua käyvien lasten. Kotiopetuksen vastustajat ovat huolissaan lasten sosiaalisista ja ryhmätaidoista sekä siitä, ettei läheskään kaikilla lapsiaan kotona opettavilla vanhemmilla ole opettajan pätevyyttä.

Artikkelissa on haastateltu äitiä, joka on opettanut tytärtään kotona neljä kuukautta. Perhe päätyi kotiopettamaan lastaan, koska tyttö uupui pitkien koulupäivien ja valtavan kotitehtävämäärän vuoksi. Perhe yritti pitää tyttöä koulussa loppuun asti. Äidin mukaan kotiopettaminen vaatii perheeltä uhrautumista ja hän on huolissaan siitä, sopeutuuko hänen tyttärensä valtavirtaan. Hän myös pelkää lapsensa sosiaalisten taitojen kärsivän kotiopetuksessa. Äidin mielestä on ollut haastavaa oppia opettamaan omaa lastaan sekä päästä kiinni päivärytmiin. Koti on hänen mielestään koulua haastavampi oppimisympäristö, koska siellä on hänen mielestään koulua enemmän häiriötekijöitä. Äiti on kokenut kotikoulun joustavuuden ja vapauden hyvinä asioina, mutta hän on kokenut myös olevansa itse aiempaa stressaantuneempi. Hän on kokenut mukavana sen, että opettaessaan lastaan, hän oppii itsekin ja saa viettää aikaa lapsensa kanssa. Kyseisen äidin ei ole ollut vaikeaa erottaa äidin ja opettajan roolia, koska hänen mielestään vanhemmat ovat auktoriteetti ja opettavat lapsiaan muutenkin. Äiti ei kuitenkaan haluaisi opettaa kotona enempää kuin yhtä lasta. Tyttö itse on ollut järjestelyyn tyytyväinen eikä hän kaipaa perinteiseen kouluun. Kavereita hän tapaa partiossa.

Yhdysvalloissa on mahdollista valita myös erilaisia ohjelmia, jotka ovat kotiopetuksen ja tavallisen koulun välimuotoja. Tuo kuulostaa aika ihanteelliselta ratkaisulta! Oli mielenkiintoista lukea toisen äidin kokemuksia kotiopettamisesta. Osittain hänen kokemuksensa olivat samoja kuin omani.

Kaikenkaikkiaan suosittelen tutustumaan Lapsen maailma -lehteen, joka on täynnä mielenkiintoista asiaa!

0

Kiva palikkakirja pienelle pikkurahalla

Löysin Saiturinpörssistä kivan palikkakirjan, josta 1-vuotias pitää kovasti. Kirjassa on itseasiassa 12 pientä kirjaa, joissa on sanoja ja kuvia eri aihealueista. Pojasta on kivointa järjestellä pienet kirjat ison kirjan sisään. Hintaa kirjalla oli parisen euroa – tarkka hinta hintalapussa taisi olla 1.98€.

Saiturinpörssistä löytyy välillä yllättävän kivoja juttuja edullisesti. Ostin 4-vuotiaalle tuliaisiksi pussillisen muovisia maatilan eläimiä eurolla. Toki kaupasta löytyy paljon krääsääkin, mutta etsimällä voi tehdä kivoja löytöjä. Pidimme ennen Algeriaan lähtöäni pienet läksiäiset parin ystäväni sekä heidän lastensa kanssa. Annoimme isoimmille lapsille pienet yllätyspussit ja pienimmille kuvakirjat. Monet lahjoista löytyivät juurikin Saiturinpörssistä.

Pidimme juhlat muuten lähiöasemalla, josta saimme käyttöömme keittiön, ison ruokailutilan sekä lasten leikkihuoneen täysin ilmaiseksi. Lähiöasemalla kokoontuu myös esimerkiksi lähialueen asukkaiden omia ”kerhoja”. Helsinkiläisten kannattaakin kysäistä lähimmältä lähiöasemalta, saisiko heidän tilojaan käyttää, jos on tarvetta isommille kokoontumistiloille. Meillä oli ainakin hauskaa!

4

Suomessa kulttuurishokin pyörteissä

Olen piipahtamassa Suomessa pienimmän lapsen kanssa kouluasioideni takia ja olen jo nyt lyhyen ajan sisällä hypännyt kultttuurishokin vaiheesta toiseen melkoisen vauhdikkaasti. Mikähän siinä onkin, että kulttuurishokki iskee usein voimakkaimmin juuri omaan kotimaahan palatessa? Olen itseasiassa huomannut saman myös Algeriassa; luulin että mies olisi ikionnellinen, kun vihdoinkin pääsimme lähtemään hänen kotimaahansa, jota hän oli kovasti kaivannut, pidemmäksi aikaa, mutta itseasiassa hän on suhtautunut maansa epäkohtiin meitä muita kriittisemmin. Ehkä hän toivoi voivansa esitellä meille täydellisen Algerian, jota se ei tietystikään ole. Huomaan itsekin suhtautuvani Suomen epäkohtiin jotenkin henkilökohtaisemmin kuin ulkomailla havaitsemiini epäkohtiin.

Täytyy myöntää, että mieleni teki kääntyä takaisin jo Charles de Gaullen -lentokentällä Ranskassa, kun ensimmäinen pitkään aikaan kuulemani perheeni ulkopuolisen lausuma suomenkielen sana oli v-sana ja heti perään kuulin, kuinka vanhempi pariskunta arvosteli ohikävelleen tytön ulkonäköä suomenkielellä. He varmaan ajattelivat, ettei kukaan ulkomailla ymmärrä suomea. Näistä pienistä kohtauksista muistui taas mieleeni asioita, joista en Suomessa pidä!

Palataanpa vielä Algerian lentokentälle… Kun olimme Algeriassa astumassa koneeseen, ystävällinen kanssamatkustaja kehotti minua kysymään, saisinko mennä jonon ohi, koska minulla oli lapsi mukana. Jono oli tuossa vaiheessa jo aika pitkä ja koneeseen siirtyminen kesti jonkin aikaa, koska Algeriassa tarkastettiin käsimatkatavarat ja matkustajat vielä siinä käytävällä, jota pitkin koneeseen mennään. (En muista missään muussa maassa törmänneeni turvatarkastukseen enää tässä vaiheessa – en edes Israelissa, jossa muutoin turvatarkastukset olivat kovin tiukat!) Siis kanssamatkustaja suorastaan kehotti minua etuilemaan! Pääsinkin jonon ohi ja olin ensimmäisten joukossa koneessa. Sain itseasiassa pojan nukahtamaan jo ennen koneen lähtöä ja hän nukkui lähes koko matkan! Lentomatka oli siis tosi helppo ja uskoisin, että kanssamatkustajillekin miellyttävämpi, kun ei heidän tarvinnut kuunnella väsyneen lapsen itkua. Vieressäni istunut mies oli vielä niin kohtelias, että vaihtoi istumapaikkaansa, jotta saisin lapsen istumaan tyhjälle penkille. En tosin laittanut lasta penkille, vaan pidin häntä sylissäni koko lentomatkan, mutta auttoi tosi paljon, kun sain käyttää viereisen penkin tyhjää pöytää! Kerran lentokoneessa nimittäin nukkuva lapsi on säpsähtänyt sylissäni yhtäkkiä hereille sillä seurauksella, että koko ruoka oli vaarassa pudota lattialle. Onneksi ehdin hätiin eikä mitään kuumaa kaatunut pojan päälle! Näin siis Algeriassa… Mutta mitä tapahtuikaan Ranskassa samaisessa tilanteessa suomalaisten kanssa….

Meillä oli pitkä odotus lentokentällä ja lapsi alkoi väsyä. Kieltämättä olin itsekin jo aika puhki siinä vaiheessa, kun oli aika astua seuraavaan koneeseen. Kentällä 1-vuotias nimittäin keksi ensimmäistä kertaa elämässään ”juostaan-äitiä-karkuun-leikin”. Hän ei ole ikinä vieraassa paikassa juurikaan poistunut läheltäni, mutta kun laskin pojan lentokentällä hetkeksi pois Manducan kyydistä, hän lähtikin juoksemaan karkuun. Ei kyllä ollut kaikista paras aika keksiä kyseinen leikki! Enkä siis juurikaan uskaltanut päästää poikaa irti kentällä.

Menin hyvissä ajoin jonottamaan lentokoneeseen pääsyä, koska toivoin, että pääsisin nytkin ensimmäisten joukossa koneeseen ja saisin kenties väsyneen lapsen taaskin nukahtamaan lentomatkan ajaksi. Tässä vaiheessa lapsi oli jo itkuinen eikä tykännyt siitä, kun en voinut paljoa liikkua, etten olisi menettänyt paikkaani jonossa. Kun koneeseen vihdoin pääsi sisään, ihmisiä kuitenkin vyöryi ohitsemme joka suunnasta. Nämä ohittelijat matkustivat ilman lapsia – en huomannut, että yksikään lapsiperhe olisi tähän ohitteluun syyllistynyt. Olisi ilmeisesti pitänyt käyttää kyynärpäätaktiikkaa, mikä oli aika mahdotonta lapsi Manducassa ja matkalaukkua perässä vetäen. Meitä siis etuiltiin aivan törkeästi! En todellakaan ollut koneessa ensimmäisten joukossa, vaan aika lailla viimeisten joukossa. Enkä nyt tarkoita, että lapsen kanssa pitäisi päästä jonojen ohi, mutta kyllä nyt sen verran pitäisi aikuisilla ihmisillä olla tilannetajua, ettei jonossa sentään tuolla tavoin ohiteltaisi, varsinkaan itkevää lasta! Samantapainen ohittelutilanne meinasi syntyä Helsinki-Vantaalla, kun olin ottamassa taksia. Tuolloin onneksi lentokentän työntekijä puuttui tilanteeseen ja sanoi, että ensimmäinen taksi kuului minulle. Keskiyöllä pienen lapsen edestä meinasivat aikuiset ihmiset rynnätä ohitsemme taksijonossa! En enää itsekään tuossa vaiheessa ollut virkeimmilläni pitämään puoliani, enkä kovin nopea liikkeissäni matkalaukkujen ja lapsen kanssa, joten olin valtavan kiitollinen työntekijälle, joka tuli avukseni. Kohtelu kanssaihmisten taholta oli kuitenkin niin toisenlaista kuin Algeriassa, että se tuntui melkein iskulta vasten kasvoja.

Lentokoneessa sen sijaan hypähdin nopeasti kulttuurishokin ”honeymoon”-vaiheeseen; muistin taas mitä olin Suomesta kaivannut – nimittäin suomalaista ammattitaitoa! Tunsin jopa hassua ylpeyttä siitä, kuinka Finnairin koneessa esimerkiksi kuulutukset tulivat selkeällä ja kuuluvalla suomen-, ruotsin- ja englanninkielellä. Tai sitten se vain oli sellaista Finlenskaa, jota minäkin ymmärrän ;). Täytyy sanoa, että lähes joka koneessa, joilla olen lentänyt, on kuulutukset tulleet todella hiljaisina ja epäselvinä. Varsinkin englannin ääntäminen on monissa kuulutuksissa ollut todella epäselvää. Yksi pahimmista on tainnut olla Vueling, jota kokeilimme lentäessämme Barcelonasta Algeriaan. Vuelingin koneessa tuli vähän väliä kuulutuksia valtavan nopealla espanjankielellä (jota tuskin kukaan koneessa ollut matkustaja ymmärsi). En muista, puhuiko kapteeni ollenkaan englantia. Tämä voi kuulostaa pieneltä asialta, mutta entiselle lentopelkoiselle asia on iso! Ei ole mukavaa kuunnella lähes hätääntyneen oloista kuulutusta, josta ei ymmärrä yhtään mitään, kesken lentomatkan! Finnairin koneessa myös turvaohjeet tulivat ”telkkarista” – siellä eivät lentoemännät heiluneet käytävillä osoittelemassa hätäuloskäyntejä, kuten monen muun lentoyhtiön koneissa tehdään vielä tänä päivänäkin. Tässä tuli heti toinen asia, jota olin Suomesta kaivannut; korkea teknologinen osaaminen. On ihanaa, että nettikin toimii taas ajatuksen nopeudella ja langaton nettikin ilman pätkimisiä! On myös hienoa, että netin käyttömahdollisuus on niin itsestäänselvä asia, että esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokentällä on ilmainen langaton verkko! Charles de Gaulle tarjoaa peräti 15 minuutin ilmaisen langattoman verkon, minkä jälkeen verkon käytöstä joutuu maksamaan, ellei sitten mene lentokentän kahvilaan, joka tarjoaa ilmaisen verkon.

Minähän olen siis jossakin vaiheessa pelännyt lentämistä niin, että joitakin vuosia välttelin lentämistä kokonaan. Aloin oikeastaan lentää uudelleen vasta mieheni kanssa. Lentopelkoni juontaa juurensa tapauksesta, jossa olin juuri palaamassa ystäväni kanssa Turkista. Olin nuori ja ensimmäisiä kertoja lentämässä ilman vanhempiani. Lentokoneesta sammui moottori hyvin pian nousun jälkeen. Matkustamossa valot eivät syttyneet ja kapteeni kuulutti, että joudumme palaamaan kentälle. Osa matkustajista taisi oksentaa. Vieressämme istunut vanhempi nainen sanoi, että matkamme taisi saada huonon lopun. Luulimme, että kone saattaa pudota. Kiertelimme pitkään Turkin yläpuolella (myöhemmin kuulin, että kone laski ilmeisesti polttoaineensa mereen, jottei kone räjähtäisi mahdollisessa töyssyisessä laskeutumisessa – en tiedä, oliko tämä totta vai tarua). Odottaminen oli pahinta. Mietin vain, kuinka äidilleni pian kerrottaisiin, että olin joutunut lento-onnettomuuteen. Tuo ei ollut mukava ajatus pohdittavaksi. Laskeutuessamme kentälle meitä oli vastaanottamassa iso joukko ambulansseja ja paloautoja. Laskeutuminen kuitenkin onnistui hyvin. En tiedä, kuvittelinko, mutta minusta kone tuntui laskeuduttuamme jotenkin kuumalta ja minulla oli tunne, että se saattaisi räjähtää ja että koneesta olisi päästävä mahdollisimman pian pois. Uskon, että mielikuvitus teki tepposet tuossa vaiheessa. Jouduimme odottamaan Turkissa useita tunteja uutta konetta. Oli vaikeaa lentää heti perään uudestaan. Matkaopas oli kentällä jotenkin aivan paniikissa ja paluumatkalle henkilökunta olikin vaihdettu. Tämän jälkeen aloin pelätä lentämistä.

Itseäni on auttanut asiasta ylipääsemisessä terveen järjen käyttö sekä faktatieto lentämisestä. Löysin itseasiassa netistä lentopelkoisille suunnatun ilmaisen nettikurssin, joka auttoi minua valtavasti. Siinä kuvailtiin muun muassa, että ilmakuopat ovat aikalailla samanlaisia kuin tiessä olevat kuopat. Yritän miettiä tätä aina, jos kone osuu ilmakuoppiin. Nykyisin jännitän oikeastaan enää vain nousua. Kun valot syttyvät matkustamossa nousun jälkeen, rentoudun aikalailla. Tosin ihan täysin rentoutunut en koneessa ole, mutta kuitenkin sen verran, että pystyn lentämään ja pystyn jopa huolehtimaan lapsista lennon aikana. Tästä päästäänkin kolmanteen asiaan, jota kaipasin Suomesta; nimittäin suomalaista turvallisuuskulttuuria. Hassua kyllä, juuri Finnairin koneessa pystyin rentoutumaan lähes täysin, koska luotan siihen, että suomalaiset pyrkivät huolehtimaan turvallisuudesta parhaalla mahdollisella tavalla välttäen turhia riskejä. Suomessa myös esimerkiksi pienten lasten kuljettaminen autossa turvaistuimessa on lähes itsestäänselvä asia! Algeriassa monesti jopa turvavyöt on piilotettu istuinten alle tai poistettu kokonaan. Tyttö kertoi, että erään perheen äiti oli nimenomaan pyytänyt miestään ottamaan turvavyöt pois, koska lasten vyöttäminen vie liikaa aikaa! Minusta tällainen ajatus tuntuu käsittämättömältä!

Suomessa monet käytännön asiat järjestyivät nopeaan tahtiin ja äärimmäisen helposti. Sähköt esimerkiksi kytkettiin takaisin päälle noin viidessä minuutissa. Tuotakin aikaa jo pahoiteltiin pitkäksi! Oli ihanaa napsauttaa sauna päälle ja käydä lämpimässä kylvyssä! Kaupat pursuavat tavaraa ja olenkin jo monesti ehtinyt miettiä, tarvitsemmeko me todella kymmeniä erilaisia leikkeleitä ja tarvitsevatko lapset todella satoja erilaisia leluja? Kaiken tuon tavarapaljouden kääntöpuolena on se, että ihmiset elävät usein aikamoisessa oravanpyörässä ansaitakseen rahat kaikkeen tuohon tavarapaljouteen. Suomessa tuntuu, että ”kaikilla on kaikkea”, jolloin paineet tuon ”kaiken” hankkimiseen ovat aika kovat. Ruuan hinta esimerkiksi on tainnut taas nousta ja olenkin tässä päivitellyt, kuinka kallista ruoka jo on! Kaipasin Suomesta monia asioita, jotka tuntuvat nyt kovin pinnallisilta ja joista osaan olen jo ehtinyt kyllästyäkin. Materialistisessa mielessä Suomessa on lähes kaikkea, mutta kuitenkin tuntuu, että jotain puuttuu. Koulutehtävänäni on visioida 2030-luvun sosiaalipalvelujärjestelmää. Jollakin lailla visiostani on tulossa kovin negatiivissävyinen; en oikein jaksa uskoa, että Suomen sosiaalipalvelujärjestelmä on lähivuosina ainakaan paranemassa. Materiaaleihin tutustuessani olen törmännyt useaan otteeseen mainintoihin työperäisen stressin lisääntymisestä, loppuunpalamisesta sekä elintapasairauksien lisääntymisestä, jotka kaikki oikeastaan liittyvät juuri mainitsemaani tavarapaljouden haalimiseen. Olen myös miettinyt, että korkean teknologisen osaamisen kääntöpuolena on, ettei meidän välttämättä enää tarvitse juurikaan kohdata ihmisiä; suuri osa asioista hoituu netin kautta.

Kaipaan Algeriasta tietysti ennen kaikkea perhettäni, mutta kaipaan kyllä muutakin. Kaipaan tähtitaivasta, joka siellä näkyi jotenkin paljon kirkkaampana kuin täällä. Kaipaan maistuvia tuoreita hedelmiä ja yllättäen myös kaasuliettä sekä espressopannua. Kaipaan ihmisten rennompaa elämänasennetta sekä taloamme, jota jo sujuvasti kutsun kodiksi. Voiko muuten ihmisellä olla kaksi kotia?

7

Muutamia kokemuksia lasten lääkärireissuista ulkomailla

Olemme pysyneet Algeriassa yllättävän terveinä. Uskoisin, että ennen matkaa aloitetut maitohappobakteerit (joita onneksi saa pienimmälle nestemäisenä!) ovat vaikuttaneet vatsan hyvinvointiin ja tehostettu D-vitamiinilisä vastustuskykyyn. Minut ja lapset on myös rokotettu A- ja B-hepatiittia vastaan. Ennen matkalle lähtöä muistin, että omat jäykkäkouristus- ja polio-rokotukseni on otettu viimeksi luvattoman kauan aikaa sitten. Kävin hakemassa niihinkin tehosteet terveyskeskuksesta ennen matkaa. Mikähän siinä onkin, että lasten rokotuksista muistan kyllä huolehtia, mutta omani ovat olleet vähän retuperällä? Rokotuksista puheenollen, joissakin maissa on kouluissa lasten rokotuspakko! Onneksi tiesin, että Algerian kouluissa vaaditaan, että lapset on rokotettu. Otin siis Suomesta mukaani lasten rokotustodistukset, jottei heitä rokotettaisi kahteen kertaan. Lasten koulussa oli juuri lääkärikäynti ja jouduimme rokotukset todistamaan!

Muutama viikko sitten pienin kuitenkin sairastui kovaan kuumeeseen, jota en saanut laskemaan tavallisella nestemäisellä Buranalla. Poika oli myös tavallista itkuisempi, joten pelkäsin, että korvat tai kurkku saattavat olla tulehtuneet. Meillä on matkavakuutus, jonka turvin voimme hakeutua hoitoon yksityisklinikoille, mutta parhaimmat löytämäni sijaitsevat pääkaupungissa, jonne en ihan jokaisen korvatulehdusepäilyksen vuoksi viitsi lähteä. Mies vakuutti, että lähellä sijaitseva terveyskeskus on ihan ok. Ja täytyy myöntää, että yllätyin positiivisesti! Terveyskeskus oli siisti ja jopa nätisti sisustettu. Emme joutuneet odottamaan vuoroamme kuin viitisen minuuttia, vaikka odotushuoneessa oli paljon lapsia. Lapsen syntymäaika ja nimi kirjattiin ylös, mutta muutoin lääkäri ei kirjoittanut sairauskertomusta tai muutakaan dokumenttia, reseptiä lukuunottamatta, toteamastaan sairaudesta. Tutkimus sujui nopeasti. Lääkäri ei ”turhia” leperrellyt lapselle, mutta hänen otteensa olivat varmat. Lääkäriä avusti hoitaja, joka muunmuassa punnitsi pojan. Pojan kurkku oli kuulemma tulehtunut ja hänelle määrättiin antibioottia ja pieni muovipussillinen muitakin lääkkeitä.

Tuntuu, että Algeriassa kynnys antibioottien määräämiselle on huomattavasti matalampi kuin Suomessa, ainakin osa antibiooteista on ostettavissa jopa ilman reseptiä! Samoin tuntuu, että lääkäri määrää helposti montaa lääkettä, jotta vanhemmille tulisi tunne, että hän on hyvä lääkäri. Tuntuu ehkä hassulta, mutta tällaista asennetta olen ollut aistivinani. Mies on ollut Suomessa välillä kauhuissaan, jos olemme lähteneet sairaan lapsen kanssa lääkäriltä pelkän yskänlääkereseptin kanssa tai joskus jopa täysin ilman minkäänlaista reseptiä. Algeriassa ei aina tunnuta ymmärtävän, etteivät antibiootit sentään tehoa vaivaan kuin vaivaan ja että turhista antibioottikuureista voi olla jopa haittaa. No, jokatapauksessa tällä kertaa uskon, että antibiootit tulivat tarpeeseen ja poika paranikin nopeasti. Algeriassa antibiootti sekoitetaan itse; apteekista ostetaan pullo, jossa on lääkejauhe ja pulloon lisätään itse pullovesi. Sama systeemi oli käytössä myös niin Saksassa kuin Ranskassakin. Lapsen käynti algerialaisessa terveyskeskuksessa oli muuten täysin ilmainen! Lääkkeet tosin maksoimme itse.

Toinen sairastumisepisodi sattui osittain ihan omaa tyhmyyttäni! Suomessahan aina korostetaan kuinka pastöroidut maitotuotteet ovat turvallisia. Ihmettelin Algeriassa, miksi paikalliset keittävät pastöroidun maidon ennen käyttöä, mutta iskukuumennettua he juovat ilman keittämistäkin. No, taisin keksiä syyn. Laitoin nimittäin lasten puuroon pienen määrän pastöroitua maitoa keittämättä sitä ensin. Tämän jälkeen 3/4 lapsista oksensi ja ripuloi. Selvisi, että miehen ostama maito oli tainnut seisoa ulkona jonkin aikaa ennen myyntiä. Pastöroitu maitohan on ihan turvallista, kunhan kylmäketju ei katkea. Suomessa kylmäketjujen katkeamattomuuden suhteen ollaan tarkkoja, mutta samaa ei voi olettaa Algeriassa – eikä monessa muussakaan maassa… Iskukuumennettu maito taas ei taida olla avaamattomana niin herkkä pilaantumaan, vaikkei olisikaan aina kylmässä? Iskukuumennettua maitoa tunnutaan suosivan myös esimerkiksi Saksassa.

Pelästyin aika lailla. Pienimmälle ehdin jo antaa kuivumista ehkäisevää ripulilääkettäkin. Lääkkeitä ei taida saada mainostaa, mutta sanonpa nyt sen verran, että onneksi nykyään saa sellaisiakin ripulilääkkeitä, jotka eivät maistu aivan kauhealle! Tiedättehän sen O:lla alkavan ripulilääkkeen, jota ei tahdo saada oksentamatta alas? Tämä meidän juomamme maistui muistaakseni vadelmalle. Olimme sen valinneet yhdessä vanhimman pojan kanssa pienimmille hätätapausten varalta ennen lähtöä. Onneksi pienet parantuivat nopeasti, mutta syytin kyllä itseäni huolimattomuudestani! Tähän pätee hyvin sanonta ”maassa maan tavalla” eli jos paikalliset keittävät pastöroidun maidon, pitäisi ainakin miettiä, mistä tämä mahtaa johtua. Vaikka Suomessa pastöroitua maitoa ei tarvitsisikaan keittää, saattaa keittäminen olla ihan tarpeellista jossakin muualla. Tämä nyt vain ihan varoituksen sanana, ettei pastörointi välttämättä ole mikään turvallisuuden tae ulkomailla oltaessa….

Algeriassa muuten pastöroitu maito on pakattu muovipusseihin. Ikean pussinsulkijat ovat olleet tosi näppäriä näiden maitopussien sulkemisessa! Jatkossa pyrin Algeriassa keittämään pastöroidun maidon aina ennen käyttöä!

Seuraava episodi Algeriassa koski D-vitamiinia. Otin Suomesta mukaan sekä nestemäistä D-vitamiinia pienimmälle että salmiakinmakuisia D-vitamiinitabletteja muulle perheelle. Ne kuitenkin loppuivat ja pyysin miestä ostamaan apteekista lisää. Hän tuli kotiin D-vitamiiniampullin kanssa. Siis, jos nyt ymmärsin oikein, niin D-vitamiiniannos olisi joko pitänyt antaa ruiskeena tai ruuan seassa useamman kuukauden annos kerrallaan. Ei kuulostanut hyvältä idealta. Olen käyttänyt samantapaisia ampulleja akvaarion veden hoidossa ja Suomessa jopa akvaarioon laitettavissa ampulleissa oli mukana väline, jolla ampulli rikotaan. Tässä ampullissa, joka siis oli tarkoitettu ihmisille, ei ollut sellaistakaan mukana. Sanottakoon vielä, että D-vitamiini oli ranskalaisvalmisteinen eli en tiedä, annetaanko Ranskassakin D-vitamiini tässä muodossa? Minä päätin odottaa muutaman viikon, jolloin saan noudettua D-vitamiinin tutussa ja turvallisessa muodossa Suomesta.

Olen joutunut käyttämään lapsia lääkärissä myös Saksassa ja Ranskassa. Saksassa kokemus oli erittäin hyvä! Kysyin ulkona ystävälliseltä ohikulkijalta, ketä lastenlääkäriä hän voisi suositella. Hän osasi heti vastata, että ”Frau-se-ja-se” on tosi hyvä ja että hänen omat lapsensa kävivät aina kyseisen ”Fraun” vastaanotolla. Jo pelkästään vastaanottotilat olivat upeat ja niissä oli selvästi ajateltu lasten viihtymistä! Lääkäri oli ystävällinen ja vankka kokemus näkyi hänestä.

Myös äitiysterveydenhuolto oli Saksassa ensiluokkaista! Jokaisella käyntikerralla muunmuassa ultrattiin ja käynnit olivat aina lääkärille. Saksassa lääkäri suositteli minulle raskausaikana foolihappoa jo vuonna 2003. Suhtauduin suositukseen ensin epäillen, koska eihän Suomessakaan sellaista suositeltu. Lopulta päätin kuitenkin käyttää foolihappoa raskausaikana. Myöhemmin olen lukenut tutkimuksia, joiden mukaan riittämätön foolihapon saanti saattaa aiheuttaa keskenmenoja. Olen syönyt foolihappoa kahden pienemmänkin lapsen raskausaikoina. Saksassa suositaan selkeästi Suomea enemmän myös luontaistuotteita, joita on laaja valikoima apteekeissakin.

Ranskassa lääkärikäynti oli järkytys! Uskon kyllä, että Ranskassa saa hyvääkin hoitoa, mutta itselleni jäi koko maasta vähän sellainen kuva, että siellä annetaan kaikkien kukkien kukkia tai siis että monessakin asiassa laadun varmistus ei kyllä ole lähelläkään Suomen tai Saksan tasolla. Ranskalaisessa kerrostalossa esimerkiksi ikkunat avautuivat apposen selälleen ja kerrostalosta oli kuulemma jo joku lapsi pudonnutkin suoraan kadulle, mutta silti ikkunoiden annettiin edelleenkin avautua apposen selälleen. Ranskassa ostin myös paketillisen sellaisia vaippoja, etten usko, että sellaisia saisi Suomessa edes myydä tai vaikka saisi myydäkin, en usko, että sellaisille muovihirvityksille olisi kysyntää. Lääkärikäynnillä lasta ei mielestäni tutkittu kunnolla ja koko tutkimushuone oli aikamoisen epäsiisti. Lapsi oksensi saamansa lääkkeetkin. Onneksi loma oli lopuillaan ja me suuntasimmekin suoraan lentokentältä Lastenklinikalle keskellä yötä. Lastenklinikalla lääkäri totesi, ettei lapsella ollut voinut olla korvatulehdusta, jonka lääkäri Ranskassa totesi. Olin pohjatietona kertonut, että lapsella on ollut korvatulehduksia ja epäilin, että sellainen saattaisi olla kyseessä nytkin. Lastenklinikan lääkäri myös ihmetteli saamiamme lääkkeitä (joita oli pieni muovipussillinen). Onneksi mitään vakavampaa ei lapsella kuitenkaan ollut ja kun lopetimme lääkärin määräämät lääkkeet, parani lapsikin nopeasti.

Tällaisia kokemuksia meillä. Onko joku muu joutunut asioimaan lasten kanssa lääkärissä ulkomailla?

4

Lapsiperheen matka Istanbuliin

Eräs ihanimmista ja mieleenpainuvimmista paikoista, joissa olen päässyt käymään, on ehdottomasti Istanbul! Kaupunki on uskomaton yhdistelmä historiaa ja modernia nykyaikaa! Välillä siellä tuntui kuin olisi hypännyt 1001 yön satujen maailmaan! Matkastamme on jo aikaa, mutta siltikin muistelemme vieläkin matkaa aika ajoin lasten kanssa. Mielestäni Istanbul sopiikin myös lapsiperheen matkakohteeksi!

Istanbuliin pääsee montaa reittiä, mutta me lensimme * TurkishAirlinesilla suoraan Helsingistä Istanbuliin. Tämä tuntui lasten kanssa helpoimmalta vaihtoehdolta. Kaksi vanhinta lasta muistelee vieläkin, kuinka Turkish Airlinesilla olemme saaneet ehdottamasti parasta ”lentokoneruokaa”! Ruokalistalla oli esimerkiksi suklaamoussea! Muutoinkin palvelu koneessa oli erinomaista! Huoneistohotellin valitsimme * Hotels.com-palvelun kautta. Hotels.com:sta löytyi paljon eri hintaisia vaihtoehtoja. Me valitsimme melko edullisen huoneistohotellin, joka sijaitsi lähellä monia kohteita, jotka halusimme nähdä. Huoneisto oli mielestäni hintaansa nähden yllättävän iso ja siisti!

Istanbulissa on nähtävää vaikka millä mitalla. Meillä oli valitettavasti aikaa kohteessa vain vajaa viikko emmekä ehtineet nähdä läheskään kaikkea. Tiedostin tämän jo etukäteen. Suomessa ennen lähtöä kävinkin kirjastosta lainaamassa matkaoppaan, josta etsin kohteita, joiden arvelin sopivan perheellemme parhaiten. Lisäksi etsin tietoa kohteesta internetistä. Listasin mielestäni parhaat kohteet ”matkasuunnitelmaksi” – jokaiselle päivälle tuli maksimissaan muutama kohde, koska halusin, että meille jää aikaa myös kävelyretkille, puistoissa istumiselle, herkuttelulle sekä ihan vain tunnelmasta nauttimiselle. Halusimme ehdottomasti käydä myös Aasian puoleisessa osassa. Yritin valita kohteita niin, että ne tarjoaisivat kaikille jotakin. Huomasin, että suunnitelmasta oli paljon apua! Emme hukanneet enää paikan päällä aikaa sille, että olisimme pohtineet, minne menisimme ja mitä joutuisimme jättämään väliin.

Mitä sitten näimme? Muun muassa kauniita, vanhoja moskeijoita, museoita, puistoja, basaareja… Eräs mieleenpainuvimmista kohteista oli Topkapin palatsi. Wikipedian mukaan se toimi vuosina 1465–1853 Ottomaanien valtakunnan hallintopaikkana. Palatsin rakennustyöt aloitti vuonna 1459 sulttaani Mehmed II. Sulttaani asui palatsissa vuoteen 1856. Tuolloin hän muutti Dolmabahçen palatsiin, jossa oli modernit mukavuudet, kuten juokseva vesi. Topkapiin jäi edelleen valtion toimintoja, esimerkiksi rahapaja ja kirjasto. Topkapin palatsi muutettiin museoksi 1924. Sen alue on noin 80 000 neliömetrin kokoinen ja se on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1985. Topkapi ei ole yksi palatsirakennus, vaan laaja rakennuskompleksi, johon kuuluu neljä muurien ympäröimää sisäpihaa. Sisäpihojen sisällä on puistojen ympäröimiä huviloita ja huvimajoja. Haaremi on tärkeä osa Topkapia. Siellä on asunut tuhansia naisia ja eunukeita. Koko palatsin väkiluku oli suurimmillaan nelisen tuhatta. Minäkin pääsin siis vierailemaan ihan oikeassa haaremissa! Siellä mielikuvitukseni alkoi laukata! Mietin muunmuassa, millaista naisten elämä haaremissa oli? Kilpailtiinko sulttaanin suosiosta? Millaiset naisten keskinäiset välit olivat? Topkapin museot olivat todella mielenkiintoisia! Onneksi myös lapsemme ovat tottuneita museokävijöitä! Topkapin alueella liikuttaessa kannattaa kuitenkin olla varovainen lasten kanssa! Yhdessä kohdin nimittäin eteemme avautui kallionkieleke, jolta olisi helposti voinut pudota! Onneksi en ollut laskenut taaperoa puolta metriä kauemmas itsestäni! En nähnyt paikalla minkäänlaista varoituskylttiä kielekkeestä enkä myöskään kunnollista turva-aitaa.

Ihastuin ikihyviksi myös Sulttaani Ahmedin moskeijaan, Siniseen moskeijaan (turkiksi Sultanahmet camii)! Wikipedia tietää kertoa, että se on Turkin kansallismoskeija ja yksi niistä moskeijoista, joista käytetään nimitystä ”Sininen moskeija”, koska niiden sisusta on verhoiltu sinisillä laatoilla. Sininen moskeija on rakennettu vuosina 1609–1616 Ahmed I:n valtakaudella Jumalan lepyttämiseksi kehnon sotaonnen jälkeen. Sulttaani Ahmedin moskeija on merkittävimpiä nähtävyyksiä Istanbulissa. Moskeija on todella kaunis! Moskeijavierailulla naisilla tulee olla ainakin olkapäät, polvet ja hiukset peitettyinä. Esimerkiksi pashminahuivia on helppo kantaa laukussa mukana ja heittää nopeasti hiusten ja olkapäiden peitoksi! Moskeijaan mentäessä riisutaan kengät.

Istanbulin basaarit olivat upeita ja niin valtavan suuria, että pelkäsin eksymistä! Oli ihanaa, etteivät myyjät tuputtaneet tuotteitaan juuri ollenkaan vaan kaikkea sai katsella ihan rauhassa. Sain tarpeekseni ”tuputuskulttuurista” Antalyassa! Ihailin basaareissa muunmuassa mattoja ja kauniin värisiä lyhtyjä, mutta ostettavaa oli ihan laidasta laitaan.

Kulkukissoja oli Istanbulissa paljon! Tyttö ihastui niihin, mutta jouduin kieltämään kissoihin koskemisen. Katsoa saa, muttei koskea!

Lapset olivat pitkään halunneet nähdä delfiinejä. Huomasin, että Istanbulista löytyy delfinaario, joten suuntasimme myös sinne. Esitys oli hieno ja tilat upeat. Siltikin aloin taas pohtia, onko meillä oikeus pitää näitä upeita eläimiä vangittuina vain nähdäksemme hienoja esityksiä – vain oman nautintomme tähden? Istanbulin delfinaario tekee myös paljon hyvää – siellä muun muassa kuntoutetaan autistisia lapsia, mutta siltikin, oikeuttaako se delfiinien vangitsemisen? Mitä mieltä olette? Vanhin poika olisi halunnut päästä uimaan delfiinien kanssa, mutta tällä kertaa aikamme (ja budjettimme) ei antanut myöten. Istanbulin delfinaarioon pääset tutustumaan paremmin täältä: http://www.istanbuldolphinarium.com/eng/index.html.

Istanbulin keskusta-alueella oli helppoa liikkua kävellen sekä raitiovaunulla. Raitiovaunumatkat maksettiin poleteilla. Rattaiden kanssa liikkuminen oli ajoittain hieman vaikeaa; jouduimme esimerkiksi kantamaan rattaita portaita ylös ja alas. Jos nyt lähtisin 1-vuotiaan kanssa Istanbuliin, ottaisin ehdottomasti Manducan mukaan!

Jos kiinnostuit Istanbulista, suosittelen lukaisemaan myös From Karoliina-blogin Istanbul-osion täältä: http://www.fromkaroliina.com/search/label/Istanbul. Sivuilla on paljon tietoa sekä upeita kuvia Istanbulista!

6

Vuosi 2013

Monessa blogissa on ollut kivoja katsauksia menneeseen vuoteen, joten päätinpä minäkin kirjoitella muutamista vuoden 2013 kohokohdista.

Leluteekin Emilia kuvaa blogissaan ihanasti arkisia onnenhetkiä lasten kanssa (http://leluteekki.wordpress.com/2013/11/15/onnenhetkia/). Suuri osa meidän vuoden 2013 parhaista hetkistä oli juurikin tällaisia arjen onnenhetkiä. Alkuvuodesta 2013 emme matkustelleet koko perheen kesken ollenkaan. Olen aina jotenkin halunnut rauhoittaa lasten vauvavuoden ja nauttia vauvasta kaikessa rauhassa ilman turhaa kiirettä ja matkustelua. Nyt tosin olen miettinyt, että pienen vauvan kanssa matkustaminen saattaisi itseasiassa olla helpompaa kuin omapäisen kävelemään oppineen taaperon kanssa… Lisäksi tietysti säästimme rahaa Algeriaa varten ja minä taisin kerätä voimiakin tapahtumarikkaampaa loppuvuotta varten. Alkuvuosi oli siis minun osaltani rauhallista kotoilua. Oli ihanaa, kun oli aikaa leipoa ja askarrella lasten kanssa! 3-vuotias kävi lisäksi muutaman kerran viikossa kerhossa. Pidimme myös omaa kerhoa lapsille ystäväni kanssa läheisessä leikkipuistossa.

Mainitsen tässä nyt vain muutamia ensimmäisenä mieleen tulevia meidän arjestamme poimittuja onnenhetkiä.

”Juuri kävelemään oppinut taapero kiirehtii hoiperrellen luokse ja halaa onnellisena siitä, että on päässyt perille. Voiko olla suloisempaa näkyä?”

”Samainen taapero kiikuttaa aamulla minulle tohvelit sängyn viereen. Toinen osaa juuri ja juuri kävellä, mutta haluaa silti auttaa äitiä. Poika myös pussailee paljon.”

”Vanhin poika haluaa ehdottamasti ripustaa pyykit, koska minulla on kuulemma niin paljon työtä. Ele lämmittää mieltä, vaikkakin käyn myöhemmin vaivihkaa oikomassa pyykkejä, jotka ovat narulla lähes kaksinkerroin.”

”4-vuotiaasta on tullut huolehtivainen isoveli, joka mielellään auttaa pikkuveljeä. Toki veljekset myös nahistelevat keskenään.”

”Tyttö piirtelee minulle ihania kortteja ja viestejä.”

Kaikenkaikkiaan on ollut ihanaa, mutta samalla myös haikeaa, seurata vauvan kehittymistä taaperoksi. Minähän olen jokaisen lapsen kohdalla nauttinut suuresti vauva-ajasta ja kokenut taaperoajan huomattavasti raskaammaksi. Tässä kohtaa täytyy todeta, ettei meidän vauvoillamme ole ollut koliikkia. Voin kuvitella, että paljon itkevän vauvan äiti saattaa kokea taaperoajan alkamisen helpotuksena.

Vanhimman pojan vuoden 2013 kohokohdat liittyvät harrastukseen; hän pääsi isänsä ja jalkapallojoukkueensa kanssa turnausmatkalle sekä Saksaan että Latviaan. Sami Hyypiä -akatemiasta hän sai hyvää palautetta sekä lisää itsevarmuutta. Harrastus on tuonut uusia kavereita, onnistumisen kokemuksia, mutta tietysti myös pettymyksiä.

Aloitin itse syyskuussa 2013 (aikuis)opinnot; opiskelen sosiaalialan johtamista ja kehittämistä. Haaveenani on tulevaisuudessa työskennellä edelleenkin lasten hyväksi mutta aikuisten kanssa. Nuorena lastentarhanopettajan ammatti oli unelmani, mutta nyt kun omia lapsia on neljä, haluaisin tehdä työkseni jotakin muuta. Opiskelu on ollut todella itsenäistä ja ajoittain rankkaakin – lähinnä joskus on tuntunut, ettei vuorokaudessa ole riittävästi tunteja.

Kirjoitin blogiini ensimmäiset haparoivat postaukset jo joulukuussa 2012, mutta varsinaisesti blogi-harrastus pyörähti kunnolla käyntiin alkuvuodesta 2013. Tämä on ollut mukava harrastus, jota voi harrastaa niin näppärästi kotoa käsin, kun tulee sopivan rauhallinen hetki. Aikatauluihin sidotut harrastukset eivät oikein tällä hetkellä minun kohdallani toimi. Oman blogini myötä aloin lukea aikaisempaa enemmän myös toisten blogeja. Kuten blogiluettelostanikin voi päätellä, olen kiinnostunut hyvin erilaisista aiheista – luettelosta löytyy muun muassa äitiys-, eläintenhoito- sekä ruoka-aiheisia blogeja. Myös ulkosuomalaisten blogit kiinnostavat! Olen saanut blogeista kivoja ideoita!

Matkustimme syksyllä 2013 Barcelonan kautta Algeriaan. Pidimme paljon Barcelonasta, jossa vietimme mukavan päivän. Algeriassa olemme viimeistelleet kotiamme, joka on ollut perheemme monivuotinen projekti. Tämä on ollut myös ajoittain rankkaa, mutta samalla mielenkiintoista. Teimme retken pääkaupunkiin, jossa ihastuimme kauniiseen kasvitieteelliseen puutarhaan! Algeriassa kaksi vanhinta lasta on opiskellut sekä kotona että algerialaisessa koulussa. Tämä on herättänyt lapsissa monia ajatuksia ja kulttuurishokkiakin. Lasten arabiankielen taito on kehittynyt huimasti lyhyessä ajassa. Opinnäytetyöni liittyy Algeriaan, joten olen työstänyt sitä täällä ollessamme.

Kaiken kaikkiaan alkuvuosi oli meillä pääosin rauhallista ”kotoilua”. Loppuvuoteen sitten kasautuikin tekemistä ja muutoksia senkin edestä!

En tehnyt ainuttakaan uuden vuoden lupausta. En oikein usko sellaisten toimivuuteen. Odotan kuitenkin innnolla uuden vuoden uusia haasteita!