Lunta tulvillaan on raikas talvisää…

… tai sitten ei. Blogissa ei ole näkynyt juurikaan kuvia Algerian luonnosta. Tähän on kaksi syytä; olen pelännyt, että kamera lähtee helposti taskuvarkaiden matkaan ja että kuvaaminen turistikohteiden ulkopuolella saattaisi herättää huomiota pienellä paikkakunnalla. Vaikka taskuvarkaista on Algerian kohdalla varoiteltu, ei minulta ole täällä varastettu vielä mitään tai sitten varkaat ovat olleet niin näppäriä, etten ole asiaa edes huomannut. Turistikohteissa kuvaaminen on tietysti ihan tavallista – siellä paikallisetkin räpsivät kuvia, mutta kaikki paikalliset eivät välttämättä pidä siitä, että heitä tai esimerkiksi heidän yrityksiään kuvattaisiin. Tästä syystä olen jättänyt esimerkiksi torikuvat ottamatta, vaikka sieltä löytyisikin paljon mielenkiintoista kuvattavaa. Pääkaupunkireissun jälkeen emme ole tehneet retkiä turistikohteisiin. Aika on mennyt pääosin kotosalla.

Kävelyretkellä kuitenkin otimme huomaamattomasti muutamia kuvia lähiympäristöstämme, jotta näette, millaisessa ympäristössä olemme.

Ei näy lunta!

Puutarhaamme on istutettu pikkuinen sitruunapuu. Toivottavasti saamme pienen pidettyä hengissä – sitruunapuu kun ei kuulemma ole kaikista helppohoitoisin laji enkä minä tunnetustikaan omaa viherpeukaloa…

Joko Suomessa on lunta muuallakin kuin pohjoisessa?

Mainokset

8 thoughts on “Lunta tulvillaan on raikas talvisää…

    • Olen ajatellut pitää tämän blogin aikalailla ”uskonnosta-vapaana”-alueena :). Olen monessa blogissa huomannut, kuinka juuri uskonto on usein valitettavasti kovin ”räjähdysherkkä” aihe. Lisäksi koen oman tapani uskoa jostakin syystä aika henkilökohtaiseksi aiheeksi. Tässä kohtaa olen kyllä hieman ristiriitainen, koska luen mielelläni toisten blogeista erilaisista uskonnoista ja tavoista uskoa! Erilaiset uskonnot ja kulttuurit ovat aina kiinnostaneet!

      No, sen verran voin sanoa uskonnon/kulttuurin näkymisestä arjessamme, että perheessämme ei juoda ollenkaan alkoholia, polteta tupakkaa tai syödä sianlihaa. Olemme myös erittäin perhekeskeisiä – tosin niin oli suomalainen lapsuuden perheenikin. Olemme usein hämmästelleet miehen kanssa sitä, että vaikka olemme kotoisin niin kovin erilaisista maista, on lapsuudenkokemuksissamme paljon samaa; molemmilla esimerkiksi äidit olivat kotiäiteinä lasten ollessa pieniä ja molemmissa perheissä arvot olivat pitkälti samat. Lisäksi minä asuin lapsuuteni samassa talossa isoäitini kanssa, mikä on hyvin tyypillistä Algeriassa, mutta ei niinkään Suomessa. Itse asiassa, kun muutin maalta Helsinkiin, koin alussa melkeinpä suurempia ”kulttuurieroja” helsinkiläisiin, vaikkakin nykyään siis viihdyn Helsingissä erinomaisesti :).

      Algerialaisistahan suurin osa on sunni-muslimeja – osa harjoittaa uskontoaan ”vapaammin”, osa on tiukempia. Osa naisista käyttää esimerkiksi huivia, osa ei. Rukouskutsut kuuluvat minareeteista, kuten vaikkapa Turkissakin. Viikonloppu alkaa perjantaina ja jatkuu lauantaihin. Viikko alkaa siis sunnuntaina. Jne. Ehkäpä voisinkin kirjoittaa postauksen yleisellä tasolla siitä, miten uskonto näkyy Algeriassa ;)?

      Tykkää

      • Kiitos vastauksesta 🙂 joo, ihan ymmärrettävää, että uskonnon haluaa pitää yksityisasiana, varsinkin kun blogeissa siitä tulee ihan mahdottomia kiistoja. Yleispostaus uskonnosta Algeriassa olisi kyllä kiinnostava 🙂

        Tykkää

      • Tällaisen yleispostauksen aionkin tehdä. Olin sellaista miettinyt aikaisemminkin, mutta sitten ajattelin, mahtaisiko se kiinnostaa lukijoita. Kun kiinnostusta näyttää olevan, kirjoitan aiheesta mielelläni :). Olehan siis kuulolla :).

        Tykkää

    • Politiikka on tosiaan toinen aihe, josta saa helposti tappelun aikaiseksi ;).

      Kiva, jos tykkäsit! Itse ihastuin blogisi Istanbul-postauksiin. Istanbul kun on yksi ihanimmista paikoista, joissa olen päässyt käymään!

      Itselläni ei lapsena ollut akvaariota, mutta ahmin akvaariokirjoja jo tuolloin. Olipahan ainakin aikaa syventyä akvaarion hoitoon ennen sellaisen hankkimista ;)!

      Tykkää

  1. Menestystä sitruunapuulle. Täällä yleensä kasvaa itsestään kaikki mikä maahan tippuu. Meillekin oli ilmestynyt tomaatintaimia puutarhaan vaikka ei olla mitään istutettu, joku on vaan kesällä heittänyt tomaatinloppunsa sinne.
    Uskonto on aika arka aihe blogeissa, en ole minäkään siitä paljon kirjoitellut, Mutta sellainen yleinen kuva olisi ihan hyvä, aika usein Suomi-tuttuni kuvittelevat tämän samanlaiseksi kuin Lähi-Idän arabimaatkin, minusta ollaan enemmän länsimaisia vaikka islam onkin läsnä koko ajan, tietty riippuu vähän missä maan kulmalla asuukin..

    Tykkää

    • No, toivotaan, että tämä meidänkin sitruunapuumme kasvaa isoksi ja vahvaksi!

      Tuollainen yleinen kuva uskonnosta Algeriassa voisi kyllä olla hyvä. Algeria tuntuu olevan monelle suomalaiselle melko tuntematon maa enkä yhtään ihmettele, jos monet kuvittelevat maan samanlaiseksi kuin Lähi-Idän arabimaat. Aika länsimaiseksi minäkin Algerian koen – tosin erot maan sisällä ja jopa perheen jäsentenkin kesken voivat olla yllättävänkin suuria.

      Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s