Koulutielle sittenkin!

Olemme pitäneet omaa kotikoulua täällä Algeriassa. Lapset kuitenkin alkoivat kaipaamaan enemmän ikäistensä seuraa. Täällä ei ole samanlaisia leikkipuistoja kuin Suomessa eikä kouluikäisillä lapsilla ole arkipäivinä kovin paljon aikaakaan leikkiä, kun pimeys tulee yllättävän aikaisin. Tästä syystä huomasin, että erityisesti tyttö kaipasi kouluun. Tämä on muuten asia, jota olen aikaisemminkin miettinyt kotikoulun kohdalla eli miten taata kotikoulutetuille lapsille riittävästi sosiaalisia kontakteja?

Meillä vielä kaksi vanhinta lasta ovat mielestäni erityisen sosiaalisia. Tyttö sai esikoulusta positiivista palautettakin tästä; hän kuulemma osaa solmia ystävyyssuhteita jopa ilman yhteistä kieltä. Tuo johtunee osittain monikulttuurisesta ystävä- ja tuttavapiiristämme, jonka keskellä tyttö on kasvanut.

Kotikoulun ehdottomana etuna taas olen lyhyen kokemukseni perusteella nähnyt sen, että kotikoulussa on mahdollista keskittyä syvemmin lasta kiinnostaviin aiheisiin. Myös lapsen oma kokemuspiiri on mahdollista ottaa paremmin huomioon.

No, menimme sitten keskustelemaan paikallisen koulukuraattorin (myönnän, hämmästyin, että täällä on sellainen!) kanssa ja hän sanoi, että koulun aloittaminen olisi aivan mahdollista, kunhan vain käännättäisimme lasten suomalaiset todistukset ranskankielisiksi, jolloin voisimme todistaa lasten tähän astiset opinnot. Täällähän lapset aloittavat koulun jo 6-vuotiaina eli tytön ikäiset lapset ovat yleensä jo neljännellä luokalla. Tytön suomalaisessa todistuksessa lukee kuitenkin, että hän on käynyt vasta toisen luokan ja siirtyy kolmannelle, joten saimme täällä valita, meneekö tyttö toiselle vai kolmannelle luokalle. Päätimme, että hän aloittaa toisella luokalla, jotta aloittamisesta ei tulisi liian haasteellista. Tytölle itselleen tämä oli ok. Kolmannella luokalla alkaa käsittääkseni ranska ja tyttö on Suomessa juuri aloittanut englannin, joten ajattelimme, että ranskan aloittaminen tässä vaiheessa saattaisi olla tytölle liikaa. Koulussa opetuskielenä käytettävä klassinen arabiakin kun poikkeaa aika paljon paikallisesta murteesta, jota lasten isä lapsille puhuu.

Tyttö on ollut koulussa nyt pari-kolme viikkoa ja tämä on selkeästi auttanut häntä sopeutumaan tänne. Tytön kielitaito on monipuolistunut valtavasti lyhyessä ajassa. Tosin ei koulu tietysti ole samantasoinen mihin tyttö on Suomessa tottunut, mutta me haemmekin tästä koulusta lähinnä vain kielitaitoa ja niitä kavereita, joita tyttö onkin jo saanut.

Tyttö oli jo tomeraan tapaansa tokaissut opettajalle, että eikö teillä ole täällä koulussa leluja ja leikkipaikkaa ulkona? Tyttö totesi myös, että lapset alkavat riehua, koska heillä ei ole tekemistä. Opettaja oli joutunut toteamaan, että tämä saattaa pitää paikkaansa. Hän oli kysellyt, millaisia leikkivälineitä Suomessa on. Noin viikon päästä opettaja oli jakanut lapsille muovailuvahaa :). Tyttö kuitenkin kaipaa Suomesta luokkaansa, jossa oli tekniikka-Legoja ja pelejä ja kilttiä opettajaa, joka antoi joskus leikkiäkin. Täällä lapset kuulemma lyhyen välitunnin aikana leikkivät lähinnä vain erilaisia taputusleikkejä. Jalkapallokenttä koulun pihalta sentään löytyy, mutta palloa ei kuulemma ole. Kysyin, saisiko kouluun viedä pallon, mutta ilmeisesti ei saa. Mielelläni lahjoittaisin koululle vaikka useammankin pallon, jos se lisäisi lasten viihtymistä.

Lasten lelujen vähäisyys tai jopa täydellinen leluttomuus hämmentää tyttöä muutenkin. En oikein itsekään aina jaksa ymmärtää, ettei lapsille monissa perheissä osteta juuri ollenkaan leluja, kun tämä ei tosiaankaan ole läheskään aina kiinni siitä, ettei perheellä olisi rahaa leluihin. Olen joskus kysynyt syytä mieheltä, muttei hän oikein osannut sanoa muuta kuin, etteivät perheet halua ostaa leluja, koska lapset vain rikkoisivat ne. Lapset ovatkin täällä lahjoittaneet omia lelujaan serkuilleen. Serkut ovat olleet niistä kovin iloisia. Lapset ovat myös mielellään leikkineet tytön Petseillä, joita otimme Suomesta pussillisen mukaan. Pussillinen Petsejä ja muutama muu lelu ovat saaneet täällä sellaisia kommentteja kuin ”sulla on ihan kaikkee”. Olen itse tullut siihen tulokseen, etteivät monet vanhemmat pidä täällä leluja tärkeinä ja etteivät lapset ole täällä useinkaan samalla lailla perheen keskiössä kuin monesti Suomessa. Sanoisin, että opetustyyli koulussakin on täällä enemmän autoritäärinen.

Joskus kuitenkin mietin, ovatko lapset joissakin perheissä Suomessa jo liiankin keskiössä ja saavatko he jo liikaakin leluja, kännyköitä ja mitä vain ikinä keksivätkin toivoa. Vanhimman pojan hyvän ystävän vanhemmiltaan saamat synttärilahjatkin kun ovat viiden sadan euron luokkaa. Me olemme yrittäneet noudattaa tässäkin asiassa jonkinlaista kultaista keskitietä; lapsillamme on ehkä suomalaisittain melko vähän leluja, mutta olen silti aina pyrkinyt hankkimaan lasten eniten toivomat lelut sekä kasaamaan lapsia selkeästi kiinnostavista leluista isompia sarjoja. En kuitenkaan pidä tarpeellisena kaikkien mahdollisten lelujen haalimista.

Opettaja oli yllättäen ottanut tytön luokassa esimerkiksi muille; hän on paikallisen opettajan mukaan kiltti ja rauhallinen. Suomessa meidän lapset ovat mielestäni perusluonteeltaan keskimääräistä suomalaislasta vilkkaampia, mutta täällä taas heitä usein pidetään rauhallisina ja kiltteinä. Hyvä esimerkki tästä löytyy lentokonematkoistamme. Suomesta Barcelonaan lentäessämme minusta tuntui, että suomalaiset lapset istuivat nätisti ja hiljaa paikoillaan koko matkan, kun taas meidän lapsemme halusivat lähteä liikkeelle tunnin lentämisen jälkeen. Tein parhaani viihdyttääkseni lapsia, mutta ihan äänettömästi meidän matkamme ei onnistunut. Samaan aikaan mietin, kuinka ihmeessä miehen veli vaimoineen onnistui lentämään viiden lapsen kanssa Amerikasta Algeriaan… Barcelonasta Algeriaan lennettäessä taas lentokoneessa oli melkoinen mekkala, kun kone oli lastattu täyteen algerialaisperheitä lapsineen. Tuossa koneessa omat lapsemme tuntuivat kovin hiljaisilta.

Koulu, jossa tyttö aloitti, on lähikoulumme ja tavallinen valtion koulu. Algeriassa on toki yksityisiäkin kouluja, mutta lähin yksityiskoulu taitaa olla pääkaupungissa. Tiedän, että hermoilisin, jos joutuisin joka aamu lähettämään lapsen yksin pääkaupunkiin tuossa liikenteessä. Lisäksi yksityiskoulujen opetuskieli on usein englanti ja me halusimme koululta nimenomaan tukea arabian oppimiseen. Koulukuraattori muuten myös suositteli valtion koulua meidän tilanteessamme.

Jatkamme edelleen opiskelua myös suomalaisen opetussuunnitelman mukaan. Nyt haasteena on tietysti se, ettei opiskelusta tule liian raskasta lapselle. Osittain algerialaisessa koulussa käydään tietysti läpi samoja asioita kuin suomalaisessa ja yritänkin katsoa, ettei tyttö joutuisi tekemään samoja asioita tavallaan kahteen kertaan. Pääasiahan on, että lapsi sisäistää opetussuunnitelmaan kirjatut asiat, ei niinkään se, että jokaikinen tehtäväkirjan tehtävä olisi tehty. Tavallaan koulut tukevat toinen toisiaan. Algerialaisessa koulussa kielen oppiminen on ollut helpompaa, kun käsiteltävät aiheet ovat tytölle pääosin jo ennestään tuttuja.

Algerialaisesta koulusta ei onneksi ole tullut tähän asti kovinkaan paljon kotiläksyjä eikä koulua ole edes ollut ihan joka päivä. Syy tähän ei ole vieläkään minulle selvinnyt – ehkä opettajat olivat lakossa tai sitten koulussa oli loma. Tyttö toi nimittäin koulusta viestilapun, ilmeisesti juurikin tätä asiaa koskien, miehen ollessa Suomessa. Viesti oli ilmeisesti kirjoitettu tosi nopsaan, kun emme vanhimman pojan kanssa saaneet edes kaikista kirjaimista selvää. Yritimme tavailla kirjaimia ja kirjoittaa ne Google -kääntäjään. Kääntäjän käännös oli ”T kuten de boom boom”. Ihan ei nyt tainnut tämä käännös mennä putkeen :). Onneksi naapurin lapset kertoivat meidän lapsille, ettei koulua ole useampaan päivään. Google-kääntäjää voin kyllä muuten suositella varsinkin yksittäisten sanojen kääntämiseen! Kääntäjä on auttanut minua monessa tilanteessa ja sen sanavarasto ja kielivalikoima ovat yllättävän laajoja!

Algeriassa on koulupakko. Peruskoulu on kaikille ilmainen, mutta koulukirjat vanhemmat joutuvat ostamaan itse. Köyhimmät saavat kuulemma tähänkin avustusta. Tytön kirjat maksoivat yhteensä noin kuusi euroa. Poikaa varten saimme kasan käytettyjä kirjoja serkulta. Nämä ovat käsittääkseni yläasteen kirjoja. Kieltämättä järkytyin kirjojen tasoa. Ne olivat aika ankeita – kuvat olivat todella epäselviä eikä sisältökään, siltä osin mitä pystyin sitä arvioimaan, oikein vakuuttanut. Tuntui, että monissa kohdin kirjoissa kiinnitettiin valtavasti huomiota pikkuseikkoihin kokonaisuuksien käsittelyn kustannuksella. Äitini aikaiset koulukirjat, joita meillä oli lapsuudessani muutama säästössä, tuntuivat luksukselta noihin verrattuina!

Mutta sitten saimme tytön uudet kirjat ja olin aivan yllättynyt valtavasta tasoerosta!! Toki nämä tytön kirjat ovat pienemmille suunnattuja, jolloin niitä ei voi täysin verrata yläasteen kirjoihin, mutta siltikin; kuvat ovat värikkäitä ja sisältö vaikuttaa mielenkiintoiselta! Jopa niin mielenkiintoiselta, että olen itsekin näitä yrittänyt lukea. Pojan ja serkun ikäero ei ole suuri eli noita käytettyjä kirjoja on käytetty ihan vastikään. Eli parannusta on tapahtunut huimasti lyhyessä ajassa! Algeriassa onkin meneillään monenlaisia kehittämisprojekteja. Toki tuollainen kehitys vie aikaa, mutta ainakin nämä tytön uudet koulukirjat tekivät minuun suuren vaikutuksen.

Algeriassa kouluviikko alkaa sunnuntaina. Perjantai ja lauantai ovat täällä vapaapäiviä. Koulussa käytetään koulupukua, joka on ehkä pikemminkin koulupaita. Tällä alueella tytöillä on vaaleanpunainen ja pojilla vaaleansininen puku, mutta joillakin alueilla kaikki käyttävät valkoisia. Kaikki puvut eivät ole täysin identtisiä, vaan niissä on esimerkiksi erilaisia yksityiskohtia. Monilla lapsilla pukuja on useampia, mikä onkin käytännöllistä, koska yhtä pukua on vaikea pitää aina puhtaana koulua varten ja täällä likaisesta koulupuvusta huomautetaan koulussa! Tytölle valitsimme koulupuvun irrotettavilla hihoilla. On mielestäni näppärää, että lämpimällä ilmalla hihat saa irti ja kylmemmällä ilmalla ne voi taas kiinnittää takaisin.

Koulupuvun lisäksi tyttö on pukenut kouluun farkut tai polveen asti ulottuvat shortsit sekä t-paidan koulupuvun alle. Kylmemmillä ilmoilla mukana on vielä huppari tai neuletakki. Tytön koulupuku maksoi noin kuusi euroa. Pojalle ystävällinen myyjä halusi lahjoittaa puvun! Pojilla ei ilmeisesti sallita irrotettavia hihoja, tai sitten en vain ole sellaiseen malliin törmännyt. Tässä pojan puku vielä käyttämättömänä Ben 10 –yksityiskohtineen.

Lisäksi kouluun täytyy ostaa pieni taulu, johon kirjoitetaan tussilla ja jonka voi pyyhkiä tämän jälkeen. Mielestäni tämä on oikeastaan aika näppärää! Säästää ainakin paperia. Tyttö tykkää taulusta niin, että tekee usein ”suomalaisetkin” laskutehtävät ensin taululle ja kirjoittaa ne sitten puhtaaksi kirjaan. 3-vuotias halusi tietysti myös oman taulun.

Algerialaisessa koulussa tehtävät tehdään eri värisillä kuulakärkikynillä. Virheet korjataan korjauslakalla. Tästä tavasta en niin pidä, koska korjauslakasta huolimatta lapsi näkee myöhemminkin tekemänsä virheet ja sivuista tulee helposti kovin epäsiistejä. Lyijykynän kumittaminen on vaan niin näppärää! Täällä oli toisaalta ihmetelty, että eikö Suomessa käytetä kuulakärkikyniä.

Aamu aloitetaan koulussa lipunnostolla ja kansallislaululla. Tänään tyttö kertoi opettajan sanoneen, että tytön pitäisi opetella laulu. Lippua laskettaessa lauletaan taas. Pidän tästä tavasta.

Lapset saavat koulussa pienen lounaan, jos vain ruokaa riittää eikä se ehdi loppua kesken. Lounas voi olla esimerkiksi linssikeittoa. Tästä huolimatta lapset tulevat puolen päivän maissa käymään kotona. Tämä on mielestäni hieman hankala tapa ja hankaloittaa ainakin naisten töissä käyntiä (ja minun tapauksessani ostoksilla käyntiä 🙂 )! Mieluummin vaikka pakkaisin kouluun evästä mukaan.

Pojan koulunaloitus osoittautuikin vaikeammaksi. Hän kun olisi ikänsä puolesta täällä jo seitsemännellä luokalla yläasteella. Täällä kun jostakin syystä hypätään kuudennen luokan yli. Suomalaisen todistuksensa mukaan poika on kuitenkin käynyt vasta nelosluokan ja siirtynyt viidennelle. Poika itse olisi ehdottomasti halunnut samalle luokalle ikäistensä kanssa. Asian selvittely vei aikaa ja lopulta tuli päätös, ettei poika voi hypätä seiskalle vaan pitäisi mennä viidennelle luokalle. Tässä välissä koulussa oli jo ehditty aloittaa kokeet ja muutenkin olimme vähän myöhässä asian kanssa, koska alunperinhän lasten ei ollut edes tarkoitus mennä täällä kouluun.

Katsotaan nyt, miten asian kanssa käy. Onneksi poika itse ei kaipaakaan kouluun lähtöä ehkä niin paljon kuin tyttö. Hänellä on ollut kaikenlaista pientä puhdetyötä tehtävänä täällä kotona ja toisaalta serkkuja seurana – isoimmat pojat osaavat jo tulla meille yksinkin, mutta tytön ikäiset tytöt eivät. Poika on myös perustanut oman jalkapallojoukkueen yhdessä naapuruston poikien kanssa. Hän pelaa tässä omassa joukkueessaan RCA:n junnujoukkueen lisäksi. Nyt pojat suunnittelevat uuden yhteisen pallon ostamista. Toistaiseksi pojan koulupuku onkin odottanut kaapissa käyttämättömänä.

Mainokset

14 thoughts on “Koulutielle sittenkin!

    • Kiva kuulla – onhan koulunkäynti täällä ainakin aika erilaista kuin Suomessa.

      En muuten jostakin syystä pääse kommentoimaan blogiisi. Olisin halunnut sanoa, että ne tuttiketjut olivat tosi söpöjä! Meillä poika alkoi oma-aloitteisesti hylkiä tuttia juuri ennen tänne lähtöä. Pidin tutin kuitenkin vielä lentokonetta sekä ensimmäisiä päiviä vieraassa paikassa varten. Pian tutti jäi täällä kokonaan pois ilman itkuja. Mutta tuttia käytettäessä tuttiketju on kyllä tosi hyvä, ettei tutti pyöri missä sattuu. Ja se sinun itse tekemäsi on tosi söpö! Oli muuten hyvä idea käyttää kiinnittämiseen lasten henkselin osaa – turvahakaneula ei minustakaan kuulosta tässä käyttötarkoituksessa kovin turvalliselta. Ehkä terveiset tulevat perille tätä kautta :).

      Tykkää

  1. Uskoisin, että sosiaalisia kontakteja on helpompi järjestää Helsingissä; siellä kun on jos jonkinlaista harrastusmahdollisuuttakin ja ehkä voisi löytyä samanhenkinen ystäväpiirikin. Täältäkin tosin löytyy harrastuksia, mutten ole vielä ehtinyt niihin kovin hyvin tutustua.

    Kannattaa pohtia eri vaihtoehtojen plussia ja miinuksia ennen päätöksen tekoa. Ja tietysti myös omaa ajankäyttöä. Itselläni on mennyt yllättävän paljon aikaa opettamiseen. Poika osaa opiskella paljon jo itsenäisestikin, mutta tyttö kaipaa paljon enemmän apua ja neuvoja. (Tosin tämä ei tullut yllätyksenä.) Tämäkin riippuu siis paljon lapsestakin. Toisaalta kotikouluttamisessa on monta hyvääkin puolta! Juurikin aikatauluja voi muokata itselle sopiviksi jne. – elämä ei ole samalla tavalla aikatauluihin sidottua kuin tavallisessa kouluelämässä. Ja opetusta voi muokata enemmän juuri omalle lapselle sopivaksi jne.

    Tykkää

  2. Tämä oli kyllä mielenkiintoista luettavaa, eipä mulla ollut mitään kuvaa algerialaisesta koulusysteemistä (mitä nyt olisin aavistellut, että muistuttaa ranskalaista enemmän kuin suomalaista). Toi ikäkysymys ja luokalle sijoittaminen on kyllä hankalaa, voisivatko koulussa mitenkään ymmärtää, että koulumenestys ei ole nyt se olennaisin juttu (jos poikakin kuitenkin suorittaa koulua Suomeen), vaan kielen ja kulttuurin oppiminen ja kavereiden saaminen ja se sujuisi paremmin oman ikäisten porukassa?

    Tykkää

    • Täällä oltiin yllättävän tiukkoja tuon aloitusluokan suhteen. Mutta onneksi kävi niin, että poika on saanut kavereita naapuruston lapsista ja heistä moni on lähikoulun 5. luokalla. Poika pääsi juuri aloittamaan 5.:lla eikä tuo enää tunnu harmittavan.

      Tykkää

  3. Päivitysilmoitus: Lapsen oikeuksista | Lastensilmin

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s