0

Makaroni-tonnikalasalaatti helposti ja nopeasti

Tässä yhtenä päivänä alkoi tuntua, että nyt voisi syödä muutakin kuin lammasta. Pyöräytin sitten tällaisen helpon makaroni-tonnikalasalaatin, joka sopii hyvin vaikka luonasevääksi. Pitää nälän poissa yllättävän pitkään! Salaattiin tulee:

suolatussa vedessä keitettyä makaronia/pastaa
tilkka öljyä
tonnikalaa
herneitä
maissia
paprikaa
majoneesia

Keitin ensin pastan suolatussa vedessä. Tonnikalan, herneet, maissin ja paprikan paistoin pannulla tilkassa öljyä. Suomessa käytän herne-maissi-paprika-pakastepussia – täällä vain maissi oli purkkitavaraa, muut tuoretta. Löysin täältä ihanaa tomaattikastikkeessa olevaa tonnikalaa, mutta tavallinenkin käy hyvin. Sekoitin pastan ja tonnikalaseoksen kulhossa sekä lisäsin majoneesia. Nam!

Mainokset
2

Kulttuurishokin vaiheista

Joskus opiskeluaikoina kuulin ensimmäisen kerran maahanmuuttoon liittyvistä kulttuurishokin vaiheista, jotka ovat kuherruskuukausi, shokin kynnysvaihe, sopeutuminen ja paluushokki. (Joissakin julkaisuissa vaiheet esitellään hieman erilailla, esim. Evtek-ammattikorkeakoulun opinto-oppaassa http://opinto-opas.evtek.fi/4450.html, mutta valitsin nyt tämän yksinkertaisen esittelytavan.)

Kuherruskuukausivaiheessa uuteen kulttuuriin saavutaan innostuneena; halutaan nähdä ja kokea kaikkea uutta ikään kuin ulkopuolisen tarkkailijan silmin. Vieras kulttuuri nähdään positiivisessa valossa eikä sen negatiivisia puolia huomata.

Shokin kynnysvaiheessa alkavat pienet asiat ärsyttää. Käytännön ongelmat sekä uuden kulttuurin huonot puolet tulevat esiin tässä vaiheessa. Yleisiä oireita ovat väsymys, masennus ja koti-ikävä.

Sopeutumisvaiheeseen liittyvät vähittäinen oppiminen, toimeentuleminen erilaisissa tilanteissa sekä ymmärrys toimintatapojen syistä. Nämä auttavat sopeutumisessa uuteen kulttuuriin. Olo on kotoisampi. Kommunikaatio-ongelmat ovat aikaisempaa vähäisempiä. Yleinen uuden kulttuurin aiheuttama stressi vähenee.

Paluushokki koskettaa omaan kulttuuripiiriin palaavia. Se saattaa olla jopa suurempi kuin kulttuurishokki vieraassa kulttuurissa. Uudelleensopeutuminen voi viedä aikaa. Tähän vaikuttavat vieraassa kulttuurissa kertyneet kokemukset sekä mahdollisesti muuttunut omakuva. (lähde wikipedia,
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuurishokki).

Jokainen kokee toiseen maahan muuton tietysti omalla ainutlaatuisella tavallaan eivätkä kaikki käy välttämättä läpi kaikkia shokin vaiheita.

Olen omassa elämässäni huomannut, kuinka eri vaiheet näyttäytyvät oikeassa elämässä ensin seurattuani mieheni sopeutumista Suomeen (mietin välillä ihan oikeasti, että ahaa-nyt-on-tämä-vaihe-menossa), sitten perheemme sopeutumista Saksaan ja taas uudelleen Suomeen. Omalta kohdaltani suurin shokki taisi olla juurikin palaaminen Saksasta Suomeen. En oikein tiedä, miksi oman kulttuurin huonot puolet, lyhyen kuherruskuukauden jälkeen, näki tuossa tilanteessa jotenkin niin paljon aidommin, ilman minkäänlaisia suodattimia. Tuntui esimerkiksi kuin Malmin ostoskeskus olisi yhtäkkiä ollut täynnä humalaisia ja suomalaiset hiljaisia ja nyrpeitä. Välillä tuntui, että paluu oli ollut virhe. Hetken Suomessa olon jälkeen en enää juurikaan kiinnittänyt huomiota ostoskeskusten liepeillä notkuviin humalaisiin ja aloin nähdä niitä iloisiakin suomalaisia.

Emme täällä Algeriassa ole varsinaisia maahanmuuttajia, mutta aikomuksena on kuitenkin olla pidempään kuin normi-etelän lomalla – olemme jo nyt olleet täällä parisen kuukautta. Huomaan jo joitakin kulttuurishokkivaiheiden piirteitä meissä. Olen itse ehkä edelleenkin jonkinlaisessa kuherruskuukausivaiheessa – tosin en täysin. Huomaan kyllä ympärilläni myös asioita, joista en pidä. Toisaalta kovin suurta kulttuurishokkia ei kohdallani vielä ole edes päässyt syntymään, koska olen viettänyt niin paljon aikaa omassa kodissani suomea puhuvien lasteni kanssa. Olemme siis eläneet aika lailla samoin kuin Suomessakin.Toisaalta maan kulttuuri on minulle ainakin osittain jo ennestäänkin tuttua ja tiesin, mihin olen tulossa. Olen yrittänyt Suomessakin yhdistää molempien kulttuurien hyviä puolia.

Joskus jopa tuntuu, että täällä kotona voisin elää ikään kuin omassa kuplassani. Samalla tiedostan, että kuplasta on lähdettävä välillä poiskin, jotta sopeutuminen uuteen kulttuuriin todella voisi onnistua. Luulen, että monet maahanmuuttajat Suomessa jäävät helposti omiin kupliinsa eivätkä siksi oikein sopeudu Suomeen. Lapset ovat olleet tässä minua aktiivisempia; heillä on jo nyt paljon uusia ystäviä täällä ja he tuntuvat koko ajan oppivan uusia asioita – niitä huonojakin. He ovat myös alkaneet kyseenalaistaa joitakin asioita täällä, esimerkiksi, miksi monilla lapsilla ei ole juuri ollenkaan leluja ja miksi jotkut lapset leikkivät roskilla. Vanhimmat lapset ovat alkaneet peilata elämäänsä Suomessa lasten elämään täällä. Poika esimerkiksi totesi, että on onnekas, kun on saanut matkustaa niin paljon ja kysyi, että äiti tiesitkö, että hän on käynyt Algerian pääkaupungissa useammin kuin hänen serkkunsa, jotka ovat asuneet koko ikänsä Algeriassa. Tytöllä on ajoittain koti-ikävää ja sanoisinkin, että hän onkin jo shokin kynnysvaiheessa. Tyttö myös näkee toistuvasti ihmisiä, jotka hänen mielestään muistuttavat jotakuta Suomesta. Samoin on käynyt minulle joka kerta, kun olen ollut kauemmin ulkomailla. En tiedä, etsinkö vieraista kasvoista tuttuja piirteitä, vai mistä oikein on kyse? Oli mielenkiintoista huomata, että tytöllä on tämä sama taipumus!

Onko muilla kokemuksia tästä joko maahanmuuttajana tai maahanmuuttajan puolisona?

Jos siis huomaatte, että alan jossakin vaiheessa täällä kirjoitella, että kaikki on päin p:ta, voitte olettaa, että nyt se on shokin kynnysvaiheessa tai jos kirjoittelen liian ”vaaleanpunaisia” postauksia, voitte olettaa, että kuherruskuukausi sen kun jatkuu :).

2

Alekoodi Lekmerille

Sähköpostiini kolahti 20 euron arvoinen alekoodi Lekmerille!

Alennuskoodi: lekmer20

”Ole hyvä! 20 € alennus vähintään 100 € ostoksesta sivultamme Lekmer.fi! Koodi ei koske LEGO- eikä Disney Infinity-tuotteita, eikä tuotteita, joiden tuotekuvaussivulla on merkintä asiasta. Alennus on voimassa 28/10-2013 asti. Koskee myös alennustuotteita.”

Pidän itse Lekmeristä tosi paljon – etenkin siitä, että samasta paikasta löytyy niin lastenvaatteet, lelut kuin pelitkin. Tuolta on tullut meille monta pakettia. Nyt harmittelen, kun nettikauppaa ei täällä harrasteta juuri ollenkaan. Viimeistään nyt huomaan, kuinka paljon netistä tilaaminen helpottaakaan elämää!

Lekmerin valikoimiin pääset tutustumaan tämän mainoslinkin kautta.

4

Kokkailua algerialaisessa keittiössäni

Suomessa vietetään kuulemma lihatonta lokakuuta. Meidän syyskuumme sekä alku-lokakuumme oli aika lihaton monestakin syystä. Ensinnäkin keittiömme oli vasta alkutekijöissään tänne tullessamme ja toisekseen myyntikojujen lihatiskit eivät varsinaisesti herättäneet ruokahaluani. Päädyin siis alkuun kokkailemaan hyvin yksinkertaisia ruokia kasviksista, kuten kasvispihvejä ja perunamuussia. Ihania kasvispihvejä saa raastamalla haluamiaan kasviksia ja lisäämällä joukkoon vähän vehnäjauhoja, kananmunan tai pari sekä suolaa ja mustapippuria. Nämä sekoitetaan ja paistetaan tipassa öljyä. Lusikalla voi vähän muotoilla pihvien muotoa. Minä raastoin vain perunaa ja porkkanaa, mutta olivat hyviä noinkin. Jos meidän lapsille aikoo tarjota kasvisruokaa, on sen parasta olla mahdollisimman yksinkertaista! Kasvispainotteinen ruoka tekee kyllä välillä hyvää!
Kasvikset ovat täällä halpoja ja tarjonta on mielestäni aika monipuolinen. Hedelmiä sitten tuntuukin löytyvän lähinnä vain kauden mukaan – esimerkiksi olen kaipaillut appelsiineja, mutta niiden aika ei kuulemma ole ihan vielä. Pääkaupungin ostoskeskuksesta tosin sai kaikenlaisia hedelmiä, kiivejäkin, mutta sinne on kuitenkin sen verran matkaa, että voimme siellä harvemmin käydä. Suunnitelmissa on, että kunhan asunnon viimeistely ei enää vie niin paljon aikaamme kuin nykyisin, kävisimme tuolla ostoksilla säännöllisin väliajoin ja ostaisimme kassit täyteen kaikkea sellaista, mitä lähikaupoista ei löydy.

 

Kaipailen myös joitakin ruoka-aineita, kuten ruisleipää, Suomesta. Yllätyksekseni en ole löytänyt täältä myöskään kardemummaa, jonka olen jotenkin kuvitellut olevan alkujaan arabialainen mauste ja joka on yksi lempimausteistani. Olen kirjoitellut listaa puuttuvista ruokatarpeista, joita aion joko tuoda itse Suomesta tai pyytää jotakuta tuomaan Suomesta. Vaniljasokeri on toinen listalle joutunut lempimausteeni.
Parisen viikkoa sitten Eid-juhla katkaisi meidän osaltamme lihattoman lokakuun. Lammas kuuluu perinteisen Eidin viettoon, samoin lampaanlihan lahjoittaminen köyhille. Meilläkin on nyt siis pakastin täynnä lampaan lihaa. En ole kovin paljoa aikaisemmin kokannut lammasta, mutta yllätin sekä itseni että perheeni! Lampaasta tuli nimittäin aivan mielettömän hyviä ruokia, vaikka itse sanonkin. Myös lasten serkut pitivät ruuasta. Tein esimerkiksi yksinkertaisia liha-kasvisvartaita; pujottelin liha- ja kasvispaloja vartaisiin, voitelin hieman öljyllä, jonka sekaan sekoitin suolaa ja mustapippuria ja sitten vain uuniin. Yksinkertaista, mutta hyvää!

 

Seuraavana päivänä tein marokkolaistyylistä couscous-kastiketta, jonka ohje löytyy nimellä Couscous Sauce täältä: http://www.moroccancaravan.com/recipe4.asp.

Ja sitä seuraavana päivänä olikin lammastaginen vuoro – ohje löytyy täältä: http://herkku.wordpress.com/2011/11/06/lammastagine/.
Muuntelin reseptejä lähinnä jättämällä pois muutamia mausteita, joita ei kotoa löytynyt. Useimpia tosin löytyi, mutta ei ihan kaikkia. Samoin jätin kikherneet pois, koska meidän lapset (ja minäkin jos rehellisiä ollaan) eivät niistä pidä. Pari kertaa lisäsin couscous-kastikkeeseen, jota siis olen kokkaillut nyt jo monta kertaa, vielä herneenpalkoja, joita mies oli ostanut.

Couscouksen valmistan couscous-keittimellä höyryttämällä – mielestäni siitä ei tule ollenkaan samanlaista ohjeilla, joita löytyy monien Suomessa myytävien pika-couscous-purkkien kyljistä! Tosin söimme couscous-soossia myös pelkän patongin kera. Täällä syödään yleisesti tosi paljon patonkia. Toinen, ei-niin-terveellinen-juttu, jota syödään paljon, on rasvassa käristetyt perunat, joita minäkin sorrun joskus tekemään. Kerran aloitettuani työn tavallinen veitsi oli juuri astianpesukoneessa ja päätin kokeilla, millaisia perunoita saisin aikaiseksi kuorimaveitsellä. Tuloksena oli ihania ohuen ohuita kotitekoisia sipsejä :)!
Luulen, että ihanaa makua ruokaan tuo myös kaasuliesi. Olen lukenut, että ammattikokit käyttävät yleensä juuri kaasuliettä, enkä enää ihmettele. Olin alkuun sitä mieltä, että meillehän ei sitten kaasuliettä tule. Pelkäsin, että aiheuttaisin kokemattomuuttani jotenkin kaasuräjähdyksen tai –vuodon. En siis ole ikinä käyttänyt kaasuhellaa. Mies- raukka etsi parisen tuntia rouvalle sähköhellaa – tuloksena sellainen ylihintainen keittolevyn tapainen, joka vielä kuulemma imee valtavasti sähköä. Uunista ei tietoakaan. Hökötys oli kaiken lisäksi todella hidas lämpiämään. Kaasuntuottajamaana Algeriassa ei sähköuuneja juuri ole.

Aloin pikkuhiljaa lämmetä ajatukselle kaasuhellasta. Luin suomalaisilta sivuilta, että oikein käytettyinä nyky-hellat ovat turvallisia ja ajattelin, että algerialaisilla on niistä niin paljon kokemusta, että kyllä he meillekin osaavat sellaisen asentaa. Ja kun liesi meille lopulta tuli, ihastuin siihen heti! Olen aikamoinen jääräpää, enkä usein myönnä olleeni väärässä, mutta nyt täytyy myöntää, että mies oli oikeassa tässä asiassa – hän nimittäin halusi kaasulieden alunperinkin, mutta yritti silti täyttää toiveeni sähköhellasta. Opin myös, että joitakin asioita kannattaa ensin kokeilla ennen kuin tyrmää ne täysin. On ihanaa, kun liesi lämpenee samantien eikä lämpenemistä tarvitse odottaa! Se on luksusta tällaiselle hätähousulle! Ja parasta on lieden ruokaan jättämä maku!!!
Kaasu-uunin käyttö onkin mielestäni hieman vaikeampaa ja vaatii harjoittelua. Olen saanut tehtyä niin toska- kuin pannukakunkin. Ja pizzaakin olen lasten pyynnöstä tehnyt, mutta minkään koostumus ei ole ollut ihan samanlainen kuin sähköuunissa paistettuna. Jos siis jollakulla on hyviä vinkkejä kaasu-uunin käyttöön, niin sana on vapaa! Sen jo luinkin ohjekirjasta, että kakkuja paistettaessa uuni olisi hyvä esilämmittää, mutta olisiko jollakulla antaa muitakin vinkkejä?!
Olen miettinyt sitäkin, vaikuttaisiko lammasruokieni onnistumiseen myös itse lampaan liha. Ehkäpä lammas on elänyt vapaana ja suhtonnellisena? Ainakin haluaisin ajatella näin. Meidän alueellamme on lammaspaimenia, jotka vievät päivittäin katraansa ulos – välillä meidänkin parvekkeemme alle. Parvekkeeltamme voi nähdä myös kanoja poikasineen sekä hanhia tai ankkoja. Sanoinkin miehelle, että täällä ei lapsia tarvitse viedä Fallkullaan eläimiä nähdäkseen. Toki kyllä täälläkin käsittääkseni on myös eläinten tehokasvatusta. Vai onko? En itse asiassa tiedä.
Täällä lammas käytetään tarkkaan hyödyksi – jopa mahalaukku, keuhkot, pää ja sorkat syödään. Toisaalta on erittäin kunnioitettavaa, että kun kerran lammas on tapettu, niin siitä ei heitetä mitään hukkaan, toisaalta myönnän toivoneeni, että pässimme pää, jonka naapurimme ensin ihanasti tarjoutui grillaamaan meille, ja joka sitten kuljetettiin anopilleni paloiteltavaksi lihakirveellä, jäisi jonnekin matkan varrelle. Mutta ei jäänyt – tuolla se edelleen odottaa pakkasessa, että keksisin, mitä siitä tekisin. Onko hyviä ehdotuksia?! Mahalaukun anoppi sentään onneksi huoli itselleen! Maksan sentään sain valmistettua itsekin.
Eidiksi valmistin myös yksinkertaisia makroteja. Näin meidän kesken sanottuna minä ja lapset (ja havaintojeni mukaan mieskin) tykkäävät enemmän ”suomalaisista” kuin algerialaisista leivonnaisista – suomalaisista on lainausmerkeissä siksi, ettei esimerkiksi sacher-kakkukaan ole alkujaan ollenkaan suomalainen leivonnainen – ehkä olisikin parempi sanoa, että eurooppalaisista. Usein algerialaiset leivonnaiset paistetaan rasvassa, tai sisältävät muuten paljon rasvaa, ja ne saavat makunsa hunajasta tai sokerivedestä – niin nämäkin. Itse asiassa ilman hunajaa nämä eivät maistu mielestäni juuri miltään. Mutta hunajan kanssa ovat ihan hyviä. Tällä kertaa sain näistäkin ylistystä lapsilta ja mieheltä ja jopa miehen veljeltä. Tässäpä anoppini ohje:
3 kuppia mannaryynejä
Vajaa kuppi sulatettua margariinia
Vähän suolaa
Puoli kuppia vettä
Puoli kuppia kukkavettä

(Kupin kokoa vaihtelemalla voi tehdä eri kokoisia taikinoita!)

Sekoitetaan taikinaksi. Josta tehdään ohuehko n.5cm leveä pötkylä. Väliin tulee täyte – joko taatelia tai seuraavanlainen seos:
1 kuppi jauhettua mantelia
½ kuppia sokeria
Vähän kanelia
Vähän kukkavettä
(Täytteen teossa käytetään tietysti huomattavasti pienempää kuppia mittana kuin taikinan teossa.)

Kun täytettä on asetettu ohuelti pötkylän reunaan, rullataan pötkylä kiinni ja leikataan vinottain paloiksi, jotka paistetaan öljyssä. Päälle hunajaa! Saikohan tästä selityksestä mitään selvää? Näiden tekeminen on itse asiassa tosi helppoa, vaikka selitys onkin sekava. Ehkä kuva valmiista makroteista kertoo paremmin, mistä oikein on kyse?

Olen täällä innostunut keittämään kahvia espressopannulla. En raahannut kahvinkeitintä mukana, vaan ajattelin, että katsotaan täällä päässä, mitä tehdään kahvin suhteen. No, ihastuin espressopannulla keitettyyn kahviin niin, etten enää kaipaa kahvinkeitintä. Tosin tämä kahvi kaipaa mielestäni ehdottomasti sokeria, Suomessa en sokeria kahviin laita.

Keitin on hyvin yksinkertainen; sisällä olevaan suodattimeen laitetaan kahvia ja ala-osaan vettä. Sitten vain kiehumaan! Hetken päästä kahvi nousee yläosaan. Lisäksi lämmitän maitoa. Maitoa tulee kahviin itse asiassa enemmän kuin itse kahvia. Kaadan maidon kuppiin pienen sihvilän läpi. Tämän tavan opin Ranskassa vieraillessani eräässä algerialaisperheessä. Ensin ajattelin, että tapa on turha, mutta kyllä se vain niin on, että näin pienellä vaivalla kahvista tulee paljon parempaa ilman turhia paakkuja. Pannun alla näkyy 80-kymppisen mummini virkkaama pannulappu, joita hän virkkaa aikansa kuluksi. Nämä ovat niin ihania – käytän sekä pannulappuina että –alusina. Myös anoppi sai näitä tuliaiseksi Suomesta ja vaikutti tyytyväiseltä. Kiitos mummi!

4

Muutamia kuvia ja ajatuksia retkestä pääkaupunkiin

Yritän nyt vihdoinkin saada muutamia kuvia laitettua tänne blogiinkin meidän retkestämme pääkaupunkiin. Tänään Mobiliksen mokkula on jostakin syystä suostunut siirtämään muutamia kuvia – ihan kuin se olisi saanut jostakin hieman lisäpotkua.

Kävimme tosiaan hienossa Jardin D`Essai du Hamma -nimisessä kasvitieteellisessä puutarhassa joitakin viikkoja sitten.  Puutarhassa oli vaikka millaisia kasveja ja hienoja suihkulähteitä jne. Puutarha on jaettu ranskalaiseen ja englantilaiseen puutarhaan sekä eläintarhaan. Se on perustettu jo vuonna 1832.  Sisäänpääsy koko perheeltä maksoi noin euron. Paikka oli hieno kokemus. Tässä tapauksessa nopeasti räpsäistyt kuvat eivät valitettavasti pysty välittämään koko tunnelmaa – tuoksut ja kaikki muu jää kuvien ulkopuolelle…

Taustalla näkyy Algerian kuuluisa marttyyrien muistomerkki, Monument-des-Martyrs,  jossa emme vielä ehtineet käydä. Olen itse käynyt tuolla ensimmäisellä Algerian matkallani. Paikalla on muun muassa museo, jossa kerrotaan Algerian ja Ranskan välisestä sodasta. Kuvat olivat osittain aika järkyttäviä ja mietinkin, haluanko lapsia sinne edes viedä. Vanhin poika olisi varmaankin riittävän kypsä museossa käymään ja se voisi olla hänelle opettavainen kokemus, mutta muiden lasten kohdalla täytyy miettiä kahteen kertaan. Outoa, että joudun miettimään, voinko viedä lapsia museoon. Meiltä on pääkaupunkiin matkaa noin 30 kilometriä, mutta illalla sopivalla säällä tuo torni näkyy meidän parvekkeelta ! Tai niin ainakin luulen – en oikein tiedä, mikä muukaan torni parvekkeelta näkyvä torni voisi olla. Näkymä pääkaupungista on iltaisin muutenkin upea ! Muistomerkki symbolisoi Algerian itsenäisyystaistelua ja se avattiin vuonna 1982. Muistomerkki kuvaa kolmea seisovaa palmun lehteä, jotka suojaavat ikuista liekkiä niiden alapuolella. Jokaisen palmun lehden päässä seisoo sotilas-patsas, joista jokainen edustaa Algerian kamppailun vaiheita. Vaikuttava tarina vaikuttavan muistomerkin taustalla!

Puutarhan yhteydessä oli myös pikkuinen eläintarha, jonne piipahdimme ihan ekstemporee etukäteen suunnittelematta.  Algeriassa on myös paljon isompi ja yllättävän hieno eläintarha, Ben Aknoun,  jossa kävin ensimmäisellä Algerian matkallani. Ben Aknoun on yksi Afrikan vanhimmista eläintarhoista ja mielestäni  peittoaa Korkeasaaren mennen tullen, mutta tässä pienessä eläintarhassa joitakin eläimiä tuli sääli. Tuli vähän tunne, että kauniille eläimille oli yritetty järjestää kauniit ja näyttävät tilat, mutta sitten ei-niin-söpöjen elinolosuhteetkin olivat kaikkea muuta kuin söpöt. Esimerkiksi hyeena tai joku hyeenan tapainen otus  ravasi pienessä betonisessa häkissään stressaantuneen oloisena ihan sen näköisenä että olisi valmis syömään kenet tahansa pällistelemään tulleista ihmisistä, jos vain pääsisi häkin toiselle puolelle. Kauniit  flamingot sen sijaan paistattelivat päivää isossa upeassa altaassaan.

Joskus mietin, pitäisikö tälläisiin eläintarhoihin mennä ollenkaan. Sama tunne tuli myös esimerkiksi Tallinnan eläintarhassa, kun taas vaikkapa Saksassa eläintarhat ovat upeita ja eläinten elinolosuhteisiin on todella yritetty panostaa. Olen käynyt Saksassa useammassa eläintarhassa eikä kertaakaan ole tullut huonoa omaatuntoa. Toisaalta olen kuullut Korkeasaaren työntekijältä, että ainakin Tallinnassa eläinten elinolosuhteita yritetään kyllä parantaa, mutta eläintarhalla on puutetta rahasta. Tällöin käymällä eläintarhassa ja maksamalla sisäänpääsymaksun voi vain toivoa että roposista edes osa käytettäisiin eläinten hyväksi.

Ainakin sain tästä eläintarhasta hyvän keskustelun aiheen lasten kanssa !  Tosin lapset taitavat muistaa eläintarhasta lähinnä vain papukaijat, joista toinen osasi sanoa « mama » ja toinen « papa ». Kuulosti muuten tosi hauskalta ja näiden eläinten häkkikin oli valtava eli jotakin positiivistakin eläintarhasta löytyi.

Kauppakeskuksessa lapset tosiaan innostuivat kuvaamaan kakkuja ja muita herkkuja. Olin yllättynyt, kuinka hieno se olikaan ja kuinka laaja tarjonta siellä oli.Vaatemerkeistä olivat edustettuina esimerkiksi Zara ja Benetton. Kävimme kauppakeskuksessa hampurilaisilla ja 3-vuotias pääsi karuselliin. Kauppakeskus muistutti aivan Ranskan vastaavaa ! Tässä aikaisemmin lupailemani kakku-kuva.

Algeriahan on Ranskan entinen siirtomaa ja Ranskan vaikutusvalta näkyy täällä edelleen voimakkaasti. Maan toinen virallinen kielikin oli ennen ranska ja sen taitaminen auttaisi minua täällä huomattavasti. Englantia ja saksaa taitavia löytyy täältä vähemmän ja yritänkin pärjätä pääasiassa paikallisella arabian murteella, koska en ole ikinä opiskellut ranskaa. Alussa kaupassa käydessäni otin aina vanhimman pojan mukaan « tulkiksi » – hän kun taitaa kielen paljon minua paremmin, mutta nykyisin uskallan jo lähteä lähikauppoihin sekä torille pienimpien lasten kanssa ilman « tulkkiakin ».

Pääkaupunkireissulla kokeilimme myös Algerian uudehkoa metroa. Metro oli tosi siisti, mutta linja valitettavan lyhyt. Työntekijät olivat valtavan palvelualttiita – heti kun he huomasivat, ettemme oikein tienneet, kumpaan suuntaan lähteä, he tulivat neuvomaan. Metro siis kulkee vain kahteen suuntaan, kuten Helsingin metrokin (jos ei lasketa Helsingin lyhyttä Vuosaareen menevää pätkää). Liikkuminen metrolla oli siis helppoa – paljon, paljon helpompaa kuin vaikkapa Mûnchenissä, Barcelonassa tai Pariisissa.

16

Kiva sivusto lasten englannin opiskeluun

Pitkään New Yorkissa asunut mieheni veli vinkkasi minulle tämän sivuston, kun kuuli, että tyttö on aloittanut englannin opiskelun: http://www.starfall.com/ . Sivusto sopii hyvin aivan aloittelijoille, sanoisin jopa, että osa sivustosta sopisi taaperoillekin, mutta sivuilta löytyy eritasoista tekemistä jo hieman edistyneemmillekin opiskelijoille. Kurkatkaapa! Sivustoa käytetään Amerikassa opetuksessa kuulemma todella aktiivisesti. Tyttö piti sivustosta ja halusinkin jakaa vinkin myös teidän kanssanne.

Mielenkiintoista pohdintaa taaperoiden englannin ”opiskelusta” löytyy Onnellinen koti -blogista täältä: http://onnellinenkoti.wordpress.com/2013/10/18/englantia-taaperoille/. Blogi on sittemmin muuttanut uuteen osoitteeseen uudella nimellä ”Tänään on kaunis päivä”: http://kaunispaiva.net/?wref=bif. On varmasti totta, kuten Onnellisen kodin kirjoittaja Meri toteaa, että kielen oikean ääntämisen oppii helpoiten lapsena. Tiedän kokemuksesta: olen harjoitellut ja harjoitellut jopa peilin edessä lausumaan arabian kurkkuäänteitä, mutten vain saa niitä tulemaan oikein – ainakaan jatkuvasti ja kaikissa sanoissa. Amerikasta tullut sukulainen jo totesikin, ettei ymmärrä, miten puhun (kuulemma) tosi hyvin englantia, mutta arabiaa en lausu puhtaasti. Niinpä – englannin opiskelun aloitin jo lapsena, mutta arabian vasta päälle 20-vuotiaana. Luen ja kirjoitan arabiaa jonkin verran, mutten siis osaa lausua sitä puhtaasti. Lapsillamme tuntuu olevan helpompaa. Nyt olen innostunut ratkomaan arabiankielisiä sana- ja matikkatehtäviä sanomalehdistä – on muuten hyvää harjoittelua tuokin :).

Pohdittavia asioita nämäkin – varsinkin kun Suomessa on havahduttu nuorten kielitaidon yksipuolistumiseen (esim. http://www.iltalehti.fi/perhe/2013102017626949_pr.shtml). Pienen paikkakunnan lukion käyneenä allekirjoitan artikkelin mainitseman tarjonnan vähäisyyden täysin! Meillä englannin lisäksi sai valita joko saksan tai venäjän. Olen itse opiskellut saksaa, mutta nyt toivoisin niin, että osaisin myös ranskaa! Algeriahan on Ranskan entinen siirtomaa ja ranska oli ennen maan toinen virallinen kieli, jonka taitaminen auttaisi valtavasti. No, ehkä omat lapsemme ottavat tämänkin kielen haltuunsa. Toisaalta uzbekistanilainen ystäväni ihmetteli, että oikeastiko olet opiskellut samassa koulussa sekä saksaa että englantia ja vielä ruotsiakin?!?! Heillä kun kuulemma kussakin koulussa voi opiskella vain joko englantia tai saksaa – samassa koulussa ei opeteta niitä molempia!