Aikuisopiskelusta

Blogissani on ollut viime päivinä hiljaista. Tälle on olemassa aika luonnollinen syy: aloitin nimittäin (aikuis)opiskelun ja olen viime päivät käyttänyt tietokoneaikani erilaisten tehtävien pohtimiseen sekä minulle uusien järjestelmien haltuunottoon. Eilen esimerkiksi pohdin muutosjohtajuutta ja tänään taas sosiaalityön menetelmiä. Opiskelen siis sosiaalialan johtamista ja kehittämistä.  Tehtävien välissä olen opetellut Optiman ja erilaisten tietokantojen käyttöä. Kovin paljon enempää en voi tietokoneella istua. Lapset, pyykkivuoret ja ruokahuoltokin on jotenkin hoidettava – tosin osan tästä työstä olen delegoinut miehelle.

Opiskelujen jatkamista olen harkinnut jo pitkään. Jotenkin työssäollessa tuntui pidempään siltä, että haluaisin tehdä töitä aikuisten parissa. Vaikka viihdynkin lasten kanssa erinomaisesti, tuntui joskus raskaalta, kun työpäivät vierähtivät isossa lapsiryhmässä ja sitten kotona odotti useampi oma lapsi huomiota. Viime vuosina, tai oikeastaan viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana, en ole viettänyt juuri hetkeäkään pelkästään aikuisten kesken lukuunottamatta tuntia tai paria iltaisin – jolloin usein olen aika poikki.

Pääsykokeisiin osallistuin jo viime vuonna ollessani viimeisilläni raskaana, koska ajattelin, että kouluun on niin vaikea päästä, että on hyvä osallistua kerran ”koemielessä” ja hakea sitten seuraavan kerran uudelleen, jos ei heti onnistu. Yllättäen pääsin reippaasti sisään! Olen selittänyt asiaa sillä, että meitä oli kaksi hakijaa yhden hinnalla :). En yleensä ole parhaimmillani raskaana ollessani, mutta onneksi pääsykoepäivänä sattui olemaan yllättävän hyvä ja pirteä olo. Olin etukäteen miettinyt, mitä haastattelussa saatettaisiin kysyä ja arveluni osuivat aika nappiin. Myös kirjallinen koe tuntui helpolta.  Luulen, etten myöskään jännittänyt niin kovin paljon – hainhan ”koemielessä” ja olisin voinut hakea seuraavassa haussa uudelleen. Siirsin aloittamista vuodella ja nautin äitiyslomasta. Mutta nyt on nuorimmaisen vauvavuosi takana ja pitäisi saada aivot taas suostuteltua yhteistyöhön.

Nykyinen koulutukseni on suunniteltu käytäväksi työelämän ohessa. Itse mietin töissä ollessani, että työ (tein välillä kahtakin työtä), lapset ja opiskelu saattaisivat olla liian haastava yhdistelmä, josta todennäköisesti kärsisi eniten lapseni. Siksi näin mahdollisuuteni tulleen nyt äitiysloman jälkeen – voisin hoitaa lapsia kotona ja samalla opiskella. Toki tässäkin on sumplimista, koska kaksi pienintä on edelleen kotihoidossa, mutta yritän tehdä tehtäviä lasten nukkuessa, leikkiessä keskenään tai ulkoillessa miehen kanssa. Koulutus on myös tosi itsenäistä, mikä toisaalta sopii minulle. Lähiopetusta on vain muutaman kerran kuussa.

Siitä on jo aikaa, kun olen viimeksi opiskellut. Valmistuin juuri ennen ensimmäisen lapsen syntymistä loppuvuonna 2001. Tuntuu, että tällä välin moni asia on muuttunut. Nyt esimerkiksi suurin osa materiaaleista löytyy suoraan netistä. Toisaalta tosi hyvä juttu, toisaalta olen jo ehtinyt kaivata perinteisiä kirjoja! Tuntuu jo nyt etteivät silmäni jaksa seurata monimutkaista tekstiä toisesta ruudusta ja omaa tekstiäni toisesta kovin kauaa, kun avaan ”kirjan” toiseen ruutuun ja oman tekstini Wordilla toiseen. Kumma juttu, että esimerkiksi blogeja jaksaisin kyllä lukea vaikka kuinka kauan, mutta nyt tuntuu, että rivit hyppelevät silmissä. Samoin tehtävät palautetaan opettajille suoraan koulun oman järjestelmän kautta sähköisesti. Niitä ei enää printtailla ja kuljeteta opettajalle muovitaskussa. No, ainakin paperia säästyy! Myös opetussuunnitelmat jne. löytyvät tietysti järjestelmästä.

Pientä alkukankeutta on siis havaittavissa tämän mamman opiskelujen aloittamisessa, vaikka motivoitunut olenkin, mutta eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu! Vaikka nyt hieman tuntuukin, että mihin ihmeeseen olen taas pääni pistänyt…

 

 

 

Mainokset

4 thoughts on “Aikuisopiskelusta

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s