Ja vuoret kaikuivat

Harva kirja on tehnyt minuun niin suurta vaikutusta kuin Khaled Hosseinin kirjat Tuhat loistavaa aurinkoa sekä Leijapoika. Leijapojan olen nähnyt myös elokuvana ja vaikka se oli hyvä, on kirja mielestäni vieläkin parempi! Olen pitkään odotellut kyseiseltä kirjailijalta uutta teosta ja ryntäsinkin kirjastoon noutamaan Khaled Hosseinin uusinta kirjaa ”Ja vuoret kaikuivat” heti, kun sain varausilmoituksen kirjastosta.

Kirjan alussa isä lupaa kertoa Abdullahille ja Parille tarinan, mutta vain yhden, koska on jo myöhä. Abdullah ja Pari ovat syrjäisessä afganistanilaisessa kylässä kasvaneita lapsia. Heidän äitinsä kuoli Paria synnyttäessään ja Abdullah kantoi päävastuun pikkusiskonsa hoidosta, vaikka oli itsekin vielä lapsi. Lapset ovat erittäin kiintyneitä toisiinsa ja nuoresta iästään huolimatta Abdullah on ollut Parille kuin isä.

Isä kertoo lapsille tarinan, jossa hirviö tuli kylään ja vaati perheitä luovuttamaan yhden lapsistaan hänelle koputtamalla valitsemansa perheen talon kattoon. Vanhemmat rukoilivat, että hirviö menisi heidän talonsa ohi. Eräänä iltana hirviö koputti Baba Ayyubin kattoon ja vaati häntä valitsemaan yhden lapsistaan tai hän veisi heidät kaikki. Baba Ayyubilla oli viisi lasta, joita kaikkia  hän rakasti syvästi. Kaikkein kiintynein hän oli kuitenkin nuorimpaan lapseensa. Heillä oli aikaa aamunkoittoon asti tehdä päätöksensä, muuten hirviö veisi kaikki Baba Ayyubin lapset. Baba Ayyub ja hänen vaimonsa eivät kuitenkaan pystyneet valitsemaan, kenet lapsista he uhraisivat, jotta muut saisivat elää. Ja kukapa vanhempi pystyisikään? Jo pelkkä ajatus on todella ahdistava! Lopulta Baba Ayyub päätti antaa arvan ratkaista. Arpa osui hänen nuorimpaan lapseensa ja sydän särkyen hän joutui luovuttamaan lapsen hirviölle.

Lapsen menetys mursi Baba Ayyubin ja lopulta hän päätti lähteä tappamaan hirviön. Hirviö arvosti Baba Ayyubin rohkeutta ja tästä kiitoksena hän halusi näyttää tälle jotakin: Baba Ayyub pääsi kurkistamaan lasin takaa kauniiseen puutarhaan, joka oli täynnä iloisia leikkiviä lapsia. Myös Baba Ayyubin nuorin lapsi oli puutarhassa. Hirviön luona lapset olivat saaneet parasta mahdollista ruokaa, vaatteita, ystäviä ja rakkautta. Lapset olivat oppineet taiteita, kieliä ja tieteitä eikä heiltä puuttunut mitään. Ensin Baba Ayyub sanoi, että hän haluaa viedä pojan takaisin kotiin. Hän oli kaivannut poikaa joka solullaan. Toisaalta kotona poikaa odottaisi parhaimmillaankin ankara talonpojan elämä, jos poika edes selviäisi aikuisuuteen asti. Kylässä oli jo kuollut monia lapsia kuivuuden takia. Hirviö lupasi, että Baba Ayyub saa viedä pojan kotiin, mutta poika ei voi enää ikinä palata hirviön luo. Jos hän päättää jättää pojan hirviön luo, hän itse ei voi ikinä enää tulla tätä katsomaan. Hirviö antaa Baba Ayyubille tiimalasin ja aikaa pohtia päätöstään, kunnes tiimalasin hiekka on valunut. Mitä Baba Ayyub päättää?

Abdullah ja Pari eivät vielä tiedä, että tarinallaan isä valmistelee heitä tulevaa varten: heidät erotetaan hieman toisenlaisen, hyväntekijän kaapuun verhoutuneen, hirviön toimesta. Isän tarinassa hirviö antaa Baba Ayyubille armeliaisuuden tekona juomaa, joka auttaa häntä unohtamaan nuorimman poikansa.  Tämän jälkeen hän pystyy taas nauttimaan elämästä. Abdullahille tällaista juomaa ei ole tarjolla, vaan hän joutuu elämään lähes koko elämänsä Paria kaivaten.

Tarinan alku on kiehtova ja mielestäni Khaled Hosseinille ominaista tarinankerrontaa. Jossakin vaiheessa tarina kuitenkin hieman lässähtää ja ajautuu sivuraiteille. Tarinassa kerrotaan mielestäni liian syvällisesti liian monen ihmisen tarina sekä sama tarina useamman ihmisen näkökulmasta. Jossakin vaiheessa teki jo mieleni hypätä muutaman luvun yli, koska halusin jo tietää, mitä Parille ja Abdullahille tapahtui enkä olisi enää jaksanut tutustua uusiin henkilöhahmoihin. Kirja olisikin mielestäni ollut vaikuttavampi hieman lyhyempänä!

Kirjassa kuvaillaan toistuvasti, kuinka hyvien tekojen takana on usein itsekkäitä syitä ja kuinka hyviksi teoiksi naamioidut teot voivatkin itseasiassa olla hirviön tekoja. Ja sama toisinpäin: kuinka hirviön teolta näyttävä teko voikin olla tehty rakkauden vuoksi. Kirjassa rikas henkilö tarjoutuu ostamaan äärimmäisesssä köyhyydessä elävältä talonpojalta lapsen. Hänen pääsyynsä teolle on se, ettei hän voi itse saada lapsia ja hän kaipaa kovasti omaa lasta. Kuitenkin hän esiintyy hyväntekijänä ja kertoo lapsen myyvälle isälle, kuinka hyvän elämän hän voi lapselle tarjota, kuinka hän voi pelastaa lapsen. Mutta jos hän olisi täysin epäitsekäs hyväntekijä, eikö hän voisi sen sijaan, että pakottaa perheen luopumaan rakkaastaan, avustaa heitä varoillaan, siten ettei heillä olisi puutetta ja he voisivat itse pitää lapsen? Baba Ayyub luovutti rakkaimman lapsensa hirviölle, mutta hän teki sen pelastaakseen muut lapsensa. Kirjassa sanotaan osuvasti: ”Joskus sormi on leikattava, jotta käsi pelastuisi”.  Joskus ihmiset haluavat, että heidät nähtäisiin hyväntekijöinä ja antavat lupauksia, joita eivät itsekkäistä syistä pidäkään. Näin tapahtui eräälle toiselle kirjan henkilölle. Jotkut hyvät teot on puolestaan tehty syyllisyyden tunteen takia. Eräs toinen kirjan henkilö hoiti omistautuneesti vammautunutta sisartaan, koska oli itse aiheuttanut tämän vammautumisen. Kukaan, edes vammautunut sisko, ei asiaa tiennyt ja siskoa ihailtiin hänen omistautumisestaan sisarelleen. Tästäkin henkilöstä löytyi samanaikaisesti sekä hirviö että hyväntekijä. Tarinassa on useita tällaisia esimerkkejä. Kirjailija ei osoittele henkilöitä syyttävällä sormella, vaan esittelee nämä ihmisluonnon piirteet inhimillisinä. Tämä herätti monia ajatuksia ja tunteita! Aloin jopa miettiä, halusiko kirjailija teoksellaan puhutella esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestöjä pohtimaan motiivejaan, auttamiskeinojaan ja vaikutteitaan. Menevätkö länsimaiset ihmiset sodan runtelemiin maihin ylemmyydentuntoisina haluten näyttää olevansa hyväntekijöitä, mutta aiheuttaen myös kärsimystä joko tieten tai tietämättään ja kenties myös itsekkäin motiivein, jotka väistämättä vaikuttavat heidän tekoihinsa? Mene ja tiedä.

Loppua kohden juoni muuttuu mielestäni taas mielenkiintoisemmaksi – ikäänkuin kirjailija itsekin saisi taas juonenpäästä kiinni. Loppu on lohdullinen: Pari toteaa, että hänen osansa on ollut helpompi kuin Abdullahin: nuoren ikänsä vuoksi hän unohti varhaislapsuutensa ja surunsa. Ikäänkuin Pari olisi saanut hirviön taikajuomaa. Tästä huolimatta hänellä oli epämääräinen tunne, että hänen elämästään puuttui jotain.  Abdullah sen sijaan ei unohtanut Paria ja joutui elämään ikävänsä kanssa. Pari on kuitenkin aina ollut mukana Abdullahin elämässä yllättävällä tavalla – melkein kuin keijuna, mitä nimi Pari tarkoittaa!

Kaiken kaikkiaan kirja oli taas mielenkiintoinen lukukokemus muutamasta tarinan sivuraiteille ajautumisesta huolimatta. En kuitenkaan pitänyt kirjasta aivan niin paljon kuin Khaled Hosseinin aikaisemmista kirjoista. Ehkä odotin kirjalta liian paljon. Jos kirja pitäisi arvioida tähdillä, antaisin viidestä tähdestä ehkä kolme ja puoli.

Mainokset

2 thoughts on “Ja vuoret kaikuivat

  1. Nice post. I learn something on completely different blogs everyday. It can at all times be stimulating to read content material from different writers and practice slightly something from their blog.

    Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s