Kurkistus hevosen luurankoon sekä pipetin käytön harjoittelua

Olemme nyt pari päivää testailleet uuden yhteistyökumppanini Minä itse -verkkokaupan leluja ja tarvikkeita. 3-vuotias on niihin niin ihastunut, että haluaa usein aloittaa päivänsä pelaamalla jotakin näistä uusista peleistä. On ollut yllättävää, kuinka hän itse automaattisesti myös palauttaa juuri nämä lelut takaisin kaappiin ennen kuin valitsee uuden lelun. Muut lelut, kun tuppaavat vielä jäämään iloiseen kaaokseen pitkin lattioita, vaikka olen yrittänyt ohjata lapsia ne keräämään leikin päätyttyä. Jotenkin tuli tunne, että 3-vuotias jollakin tavoin arvostaa näitä uusia puisia leluja enemmän kuin monia muita!

Eräänä aamuna poika itse pyysi, että saisi harjoitella pipetin käyttöä. Hän ei tosin vielä tiennyt pipetti-sanaa, mutta oli sellaisia nähnyt Minä itse -kaupan paketin avattuamme. Hän yritti kovasti selittää, että tahtoo semmoisen ja lopulta ymmärsin, mitä hän tarkoittaa. Poika ei ole ennen käyttänyt pipettiä, joten aloitimme ihan yksinkertaisella harjoituksella: siirtelimme värjättyä vettä lasipurkista toiseen.Värjäsin veden, jotta poika näkisi paremmin, paljonko hän saa imettyä vettä pipettiin, paljonko purkissa on jäljellä vettä ja paljonko hän on jo sitä siirtänyt.  Näytin ensin mallia ja sitten poika teki itse. Yksinkertaisuudestaan huolimatta touhu kiinnosti yllättävän kauan! Pipettien avullahan voi esimerkiksi sekoittaa värejä ja tehdä muitakin vaativampia tutkimuksia, mutta me aloitimme ihan yksinkertaisesti välineeseen tutustumalla. Ostamani pipetit ovat muuten yllättävän vankkoja ja sopivat hyvin lasten käyttöön!

   

Tämä puinen hevospalapeli, jossa on palojen alla hevosen luuranko, kiinnostaa myös poikaa kovasti. Luurankoja ehdimme tutkia jo eläinmuseossa, joten aihe on jonkin verran tuttu pojalle.

Oli mielenkiintoista huomata, että hännässä on vain näin lyhyt luu!

 

Pääset tutustumaan Minä itse -verkkokaupan tuotteisiin täältä: http://www.minaitse.fi/. Minä itse -verkkokauppa lupasi lukijoilleni -10% alennusta tuotteista koodilla M94LAT. Koodi on voimassa kesäkuun 2013 eli jos kiinnostuit tuotteista, kannattaa hyödyntää tämä tilaisuus!

Mainokset

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s