Kokeilussa Hälsans Kök -kasvisruuat

Tällä kertaa pääsimme testaamaan Hälsans Kök -kasvisruokia Buzzador – suosittelumedian kautta. Myös nämä ruuat ovat meille uusi tuttavuus!

Kokeilu ei alkanut kovin hyvin. Ensin en meinannut löytää ruokia läheisestä S-marketistamme ollenkaan ja kun vihdoin löysin, löysin vain niin ylhäältä, että jouduin kiipeilemään pallilla saadakseni ne alas hyllyltä. Lisäksi löysin vain kahta erilaista Hälsans kök -ruokaa. Ostin sitten kasvispyöryköitä useamman paketin ja soijanakkeja yhden pussin.

Soijanakit eivät meillä oikein maistuneet, mutta se voi olla tottumiskysymyskin. Maku oli mielestäni jotenkin jauhomainen. Saimme nakit kuitenkin syötyä – minä sinapin voimalla.

028

Pyörykät sen sijaan olivat ehkä parhaimpia koskaan maistamiani kasvispyöryköitä! Näitä kannatti kurkotella ylähyllyltä! Tyttö kieltäytyi ensin ehdottomasti edes maistamasta niitä, koska on kuulemma syönyt koulussa niin kamalia kasvispyöryköitä. Sain kuitenkin suostuteltua maistamaan, minkä jälkeen tyttö söi vaikka kuinka monta pyörykkää! Hän totesi, että nämä eivät kyllä ole kasvispyöryköitä, vaan lihapullia (tyttö siis pitää lihapullista)! Pyörykät tosiaan maistuivat lihapullille – minunkin täytyi ihan pussin kyljestä tarkistaa, että olin ottanut oikean pussin! Poika kehui pyöryköitä vielä illallakin eli nämä tosiaan maistuivat meidän perheelle!

027

Muutamat jäljelle jääneet pyörykät lisäsin myöhemmin salaattiin. Näin siitä tuli tosi ruokaisa.

Lisätietoja tuotteista löydät täältä: www.halsanskok.fi .

#buzzadorhälsanskök #buzzador #hälsanskök

Mainokset

2 thoughts on “Kokeilussa Hälsans Kök -kasvisruuat

  1. Tällainen kokeilu siis teillä. Me ostettiin joskus vuosia sitten soijanakkeja. Olivat kyllä aika oudon makuisia, vaatisivat jonkinverran totuttelua myös aikuiselta. Saati lapsilta. Meillä lapset söisivät nakit mieluiten kylmänä. Kauheinta lienee grillattu makkara, kun siinä on kuoria..

    Tykkää

    • Niinpä, arvasin oikeastaan jo kaupassa, että soijanakit tuskin on meillä menestys. Itse tuotteessa siis tuskin on mitään vikaa. Kasvispyörykät kyllä yllättivät positiivisesti! Vähän harmittaa, etten päässyt maistamaan kaikkia, mutta en tällä kertaa jaksanut lähteä metsästämään tuotteita ympäri kaupunkia. Näitä ei taida olla vielä kovin yleisesti tarjolla. Minäkin muuten meinasin ottaa väärän merkkisiä falafeleja :).

      Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s