Kotiäitien oma kerho

Olemme aloittaneet erään ystäväni kanssa maanantaisin ”oman kerhon”. Meillä on molemmilla lapset kotihoidossa; hänellä on n.3v poika ja n.1,5v tyttö. Keksimme, että tapaisimme maanantaisin kerhomaisen tekemisen merkeissä. Meidän 3-vuotiaalla ei ole maanantaisin omaa kerhoa ja ystäväni lapset eivät ole vielä missään kerhossa. Lisäksi minulla on vain harvoja aikuistuttuja, jotka ehtisivät tapaamaan arkipäivisin aamupäivällä, joten ajatus tuntui hauskalta. Ystäväni on kiinnostunut lasten kotikouluttamisesta tulevaisuudessa ja tutustuttaa jo nyt lapsiaan aakkosiin jne. Ja jos on olemassa kotikouluja, niin miksei sitten kotikerhojakin!

Poikani pitää ystäväni samanikäisestä pojasta! On mukavaa, että he ovat tutustuneet näin hyvin, koska 3v poikani on aika ujo vieraassa seurassa. Isommat sisarukset ovat aina olleet ihan toista maata ja minulle onkin ollut hieman uutta tukea ujoa lasta – toki töissä olen tavannut moniakin ujoja lapsia, mutta jotenkin en osannut varautua siihen, että omakin lapseni voisi olla ujo. Kerhoilut ovat tehneet pojasta hieman reippaamman.

Tällä viikolla oli toinen tapaamisemme ”kerhoilun” merkeissä. Tapaamme ystäväni luona, koska meidän vauvan kanssa on helpompi liikkua julkisilla kuin ystäväni vilkkaan 1,5-vuotiaan kanssa. Meiltä on hänen luokseen vain n. 10 minuutin bussimatka eli sikälikin järjestely on helppo.

Lapsilla oli hauskaa yhdessä ja me aikuisetkin saimme seuraa. Nappasin kotoa mukaan ikkunamaalit ja muutamia pelejä ja ystäväni kotona oli taas sellaisia leluja, joita meiltä ei löydy. Näin kaikilla lapsilla oli uutta tekemistä! Ystäväni 3-vuotias ihastui myös ikkunamaaleihin! Tein edellisenä iltana kotona muutamat rajaukset kuviin valmiiksi ja ne ehtivät kuivua juuri sopivasti seuraavaan päivään. Nyt musta rajausväri pääsi loppumaan, mutta onneksi tyttöni sanoi, että kyllä kuvat onnistuvat ilman rajauksiakin. Minä olen jotenkin aina ajatellut, ettei ilman rajausväriä voi maalata ollenkaan, mutta kyllä kuvat onnistuvat näinkin – ehdimme jo kokeilla. Toki lapsille on haastavampaa maalata ilman rajoja, mutta kalvon alle voi laittaa esimerkiksi värityskuvan, jonka lapsi maalaa kalvon päälle. Hieman värit voivat levähtää, mutta who cares… Teimme ”kerhossamme” myös muovailuvaha-aakkosia.

Ystäväni pisti kattilan tulelle kerhoilun tiimellyksessä ja nautimme hyvästä keitosta hyvässä seurassa. Mekin veimme mukanamme pientä naposteltavaa, ettei kaikki hankinnat jäisi ystäväni harteille. Mielestäni ”nyyttäri-periaate” sopiikin hyvin tällaisiin tapaamisiin!

Kotimatkalla pojat olivat niin väsyneitä, että molemmat nukahtivat. Suosittelen tällaista toimintaa muillekin kotiäideille!

Mainokset

2 thoughts on “Kotiäitien oma kerho

  1. hei, hauskaa että muutkin pitävät tällaisia. myös minulla ystäväni kanssa on ollut mielessä jotain samankaltaista. toistaiseksi se tosin on ollut hyvin spontaania ja epäsäännöllistä, mutta silti 🙂

    Tykkää

    • Kiva kuulla, että tällaisia pitävät muutkin! Meillä on nyt ollut kerho lähes joka maanantai ja 3-vuotias jo osaa odottaa tapaamisiamme. Syömme eväitä jne. kuten ”oikeassakin” kerhossa, askartelemme ja ulkoilemme. Viime kerralla mukana oli kolmaskin äiti lapsineen eli lapsia oli mukana yhteensä jo 7! 🙂

      Tykkää

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s