Helppo kotitekoinen pasha ilman pashamuottia

Tein eilen illalla tällaisen seoksen:

50g voita sulatettuna ja jäähdytettynä

2dl kuohukermaa vaahdotettuna

1tlk maitorahkaa

3/4dl sokeria

2tl vanilliinisokeria

1/2rkl sitruunamehua

 

Pashaan kuuluisi myös 1dl rusinoita, mutta minä ja lapset emme niistä välitä, niin jätin ne pois.

 

Kaadoin seoksen suodatinpussilla vuorattuun ”kestosuodatinpussiin” ja koska seosta jäi jäljelle tein toisen kappaleen kahvinkeittimen suodatinosaan, jonka myös vuorasin suodatinpussilla. ”Kestosuodatinpussin” sain valumaan ison mukin päälle ja kahvinkeittimen suodatinosan ruokatermoksen päälle. Laitoin myös seosten päälle suodatinpussin ja lopuksi vielä koko komeuden päälle pienen kulhon painoksi. Sitten vain jääkaappiin.

Aamulla kumosin pashan lautaselle. ”Kestosuodatinpussi” oli valuttanut nestettä pois tehokkaasti, mutta tuo meidän oma oli jo malliltaan hieman vinksallaan, niin pashan mallista ei tullut ihan täydellinen pyramidi. Meillä on ennen ollut tukevampi ”kestosuodatinpussi” ja sillä olisi luultavasti tullut paras lopputulos. Meidän uuden kahvinkeittimen suodatinosassa on kiinni tippalukko tms. eli se ei ollut päästänyt nesteitä niin tehokkaasti läpi, jolloin nestettä tuli vielä vähän lautasellekin – kokonaisuus pysyi kuitenkin hienosti kasassa. Kaikissa malleissa ei taida näin olla? Suodatinosa oli kuitenkin käytössä tukeva.

 

 

Pashan voisi koristella esimerkiksi hedelmillä, mutta meillä pieni maistelija ei malttanut odottaa sen kummempia koristeluja. Hyvää oli! Tosin kaloreitakin taitaa olla PALJON…

Toki seoksen voi tarjoilla myös suoraan jälkiruoka-astioista, mutta ilman valuttamista tämä on sitten rahka -jälkiruoka – pashamainen koostumus jää pois. Hyvää oli kyllä noinkin! Kokeilin jo eilen illalla, kun en malttanut odottaa pashan valumista :)!

Mainokset

4 thoughts on “Helppo kotitekoinen pasha ilman pashamuottia

Kiitos kommenteista! (Kotisivu-kohtaa ei tarvitse täyttää voidaksesi jättää kommentin!)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s