Helppo suklaamousse, jonka lapsikin osaa tehdä

Normaali

Suklaamousse hetki ennen syöntiä

En ole mikään huippukokki. Nuorempana en ollut kovin kiinnostunut ruuanlaitosta ja nyt vanhempana ei ole mukamas ollut aikaa harjoitella niin hyväksi kokiksi kuin olisin halunnut. Toki asiaan vaikuttaa sekin, että meidän lapset pitävät ihan perusruuista, kuten hernekeitosta ja makaronilaatikosta. Yllättävän usein minulta kuitenkin pyydetään reseptejä, erityisesti leivonta- ja jälkiruokareseptejä. Salaisuuteni on varmaankin, että olen vuosien varrella onnistunut löytämään muutamia helppoja ja hyviä ohjeita, jopa muutamista vaikeinakin pidetyistä resepteistä.

Tässä ensimmäisenä todella helppo suklaamoussen ohje, jossa ei tarvitse läträtä liivatteen kanssa. Tämä on vanhimman poikani lempparijälkiruoka ja hänen mukaansa ”täydellistä”.

Mousseen tulee:

100g tummaa taloussuklaata (käytän itse mieluiten Fazerin taloussuklaata)
2 munankeltuaista
3 dl vispikermaa

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Sulata taloussuklaa. Sulatan itse suklaan ihan mikrossa varovaisesti välillä sekoitellen.
3. Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset.
4. Sekoita keltuaiset sulaneeseen suklaaseen.
5. Sekoita suklaa-keltuais-sekoitus kermavaahtoon.
6. Laita vähäksi aikaa jääkaappiin ennen tarjoilua.

About these ads

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s